Save You Tonight (Louis Tomlinson fan fiction)

Luku 25 - I will see you soon <3

1 viikko myöhemmin

Nyt oli kulunut tasan viikko siitä kun poikamme syntyi. Ja siitä kun Louis....

"Anna! Ooks sä valms?" kuulin kun Liam huusi alakerrasta.

"Joo oon!" huusin takaisin. Vilkaisin itseäni vielä peilistä ja huokaisin. Ylläni oli lempi mekkoni. Tai oikeastaan se oli Louisin lempi mekko... hän tykkäsi siitä, että pidin tätä ylläni. Ruskeat pitkät hikseni laskeutuivat vapaasti harteilleni. Hiusten ympärillä oli kuitenkin pieni pikimusta solki. Pyörittelin kihlasormusta nimettömässäni... niin paljon hyviä muistoja, ja rakkautta. Nappasin vielä käsilaukkuni sängyltä ja lähdin kipsuttelemaan korkokengilläni alakertaan.

"Missä poika?" kysyin Liamilta, kun pääsin alatasanteelle.

"Harrylla. Se nukkuu Harryn käsivarsilla." Liam sanoi hieman hymyillen ja käänsi katseensa eteisaulan nojatuolille, jossa Harry piteli poikaa.

"Näytät muuten tosi tosi kauniilta." Liam sanoi.

"Kiitti. Niin säki.. komeelta." sanoin ja annoin hänelle pienen hymyn. Kaikilla oli juhlavaatteet yllä, niinkuin piti.

"Zayn! Anna mun laittaa se!" Perrie huusi olohuoneessa.

"Missä mun kengät on??" Niall käveli edestakaisin kenkiensä perässä.

Huokaisin syvään ja istahdin eteisen penkille, sillä tuntui siltä että en enää jaksa.

"Noniin kaikki, rauha! Zayn anna Perrien laittaa se kravaatti, sä et osaa! Ja Niall sun kengät on tossa eteisen matolla, laita ne jalkaan ni me päästään vihdoinki lähtee." Liam rauhoitti tilanteen.

"Kiitos." sanoin hänelle. 

Lopultakin kaikki olivat valmiina ja menimme ulos.

"Kaks autoo?" kysyin ihmeissäni, sillä pihalla todellakin oli kaksi mersua.

"No tottakai, eihän me kaikki millään mahduta yhteen!" Niall sanoi.

"Ai..." kuiskasin. "No tuu sä Harry vauvan ja mun kaa ainaki samaan autoon." sanoin hänelle.

"Tottakai." Harry sanoi, pitäen katseensa visusti vauvassa ja meni jo takapenkille.

"Mä meen Zaynin ja Perrien kaa toho toisee autoo." Niall sanoi ja he menivät autoon. Ja niimpä Liam tuli meidän kanssamme.

20 Minuuttia myöhemmin

Kun astuimme autosta ulos kirkon parkkipaikalla, tuntui, että kaikki tuijottivat... Kävelin Harryn vierellä koko matkan sisälle kirkkoon, sillä hän kantoi edelleen poikaa.

"Jaksatko sä?" kysyin kun kävelimme.

"Tottakai." hän sanoi ja hymyili. Louisin perhe käveli vielä meitäkin edellä. Liam käveli Niallin kanssa perässämme ja Zayn sekä Perrie heidän takanaan. Loput sukulaiset ja vieraat tulivat perässä.

Kun kaikki olivat saapuneet paikalle, miespappi aloitti puheensa.

"Olemme kokoontuneet tänne tänään kahdesta syystä. Ilosta ja surusta." pappi aloitti ja tunsin kuinka silmäni alkoivat kostua. Liam ojensi nenäliinan.

"Kiitos" sanoin äänettömästi.

"Saamme kaikki olla täällä tänään todistamassa tätä pientä ihmettä joka syntyi 25.3 eli viikko sitten maailmaan." hän jatkoi ja osoitti poikaa Harryn sylissä.

"Sekä valtaisaa surua, sillä yksi perheenjäsenenne on kuollut." hän sanoi ja osoitti valkoista arkkua alttarilla. Katsoin vasempaan ja näin kuinka Louisin äiti itki vuolaasti. Nielaisin.

Pappi puhui elämästä ja kuolemasta... Ja taas elämästä ja johdtteli minut, Harryn ja pojan sekä Lottien (Louisin sisko) alttarille. En ollut kertonut pojan nimeä vielä kenellekkään muulle kuin pojille, sekä Louisin perheelle ja he rakastivat nimeä, tietysti...

"Hyvät vanhemmat, kummmit, ja ristiäisvieraat. Olemme tänään todistamassa tämän pojan syntymää. Joten kastan sinut Louis Keith Tomlinsoniniksi." Pappi sanoi, otti pikku Louisin Harrylta ja kastoi tämän. Louis ei edes itkenyt, nukkui vain tyytyväisenä.

"Ja te olette nyt tämän lapsen sylikummeja ja olette sitoutuneet siihen koko hänen elämänsä ajan." Pappi sanoi Harrylle ja Lottielle. Vihdoinkin sain Louisin syliini ja annoin suukon hänen otsalleen. Siinä vaiheessa hän avasi silmät ja hymyili. Hymyilin takaisin.

Menimme takaisin istumaan ja hautjaisseremonia alkoi. Lauloimme muutaman virren ja pappi puhui kuolemasta ja kaikki itkivät. Omaiset pitivät puheita ja lopulta oli minun puheeni vuoro. Taustalla olevalla valkokankaalla heijastui diaesitys Louisin kuvista. Siellä oli myös yksi kuva jossa hän piteli poikaansa sylissä onnellisena. Kävelin kohti puhujan paikkaa ja käteni tärisivät.

"Rakas Louis..." aloitin ääni väristen. Katsoin pelokkaana Liamiin, joka hymyili minulle rohkaisevasti ja jatkoin.

" ''Sä oot mun ainoo ja oikee'' sanoit mulle tasan viikko sitten." sanoin ja käänsin katseeni hymyilevän Louisin kuvaan takanani.

"Ja sä tosiaan olit mun elämäni suuri rakkaus, mun mies ja lapseni isä. Kukaan ei voinut sille mitään, että sun piti lähteä, et edes sä, supermies. Muistan, kun ensimmäisen kerran tavattiin. Olin töissä ravintolan tarjoilijana ja sinä iltana meille oli tulossa maailman kuulu poikabndi; One Direction, josta en itse ollut kuullut juuri mitään." sanoin ja hymähdin.

"Tietysti mun piti tarjoilla juuri sulle. Ja tottakai mä törmäsin vahingossa suhun ja jäätelöt lenteli pitkin meidän paitoja... ja sä sanoit "Ei se mitää, pikku juttu." Rakastuin suhun heti. En voinu uskoakkaan kuinka joku niin kuuluisa voisi olla niin mukava ja lämminsydäminen. Siitä se kaikki alko...Sä pelastit mut sinä iltana, kiitos. " ja siinä se oli, mun jäähyväiset. Menin vielä arkun luo itkien ja laskin kolme ruusua sen päälle.

"Rakastan sua, ikuisesti." kuiskasin.