Pisaroita tippui taivaalta melkeinpä yksitellen. Yksi repulleni, toinen takilleni, kolmas hiuksiini, yksi tipahti poskelleni ja valui sitä pitkin alas kuin kyynel. En tehnyt mitään pyyhkiäkseni sitä pois. Se valui poskeltani kaulalleni ja siitä takinkauluksesta sisään.
Surullinen sade jatkui pitkään hiljaisena, kuin taivas olisi kovasti yrittänyt pidätellä itkua, mutta muutama kyynel pääsi silloin tällöin vapaaksi.
Myös metsä jatkui hiljaisena, ainoana äänenä askeleeni ja pisaroiden tahdikas ääni kun ne osuivat maahan tai puihin.
Silloin kuulin sen. Hiljaisen laulun, melkeinpä hyräilyn. Mutta se ei ollut sellaista kepeää lauleskelua, ei, se oli surullista, kuulosti kuin jokaisen sanan lausuminen olisi tuottanut tuskaa.
« Äiti, äiti näytä minulle tie,
Polkuni kiellettyyn metsään vie,
Sitä seuraan aina asti keskustaan,
Missä ne puut minua odottaa,
Pian ei näy enää nenää, käsivartta ei suuta,
Kun kohtaan ne neljä kuolon varjelemaa kuusipuuta.
Äiti, äiti ei auttanut tuo,
Ei polku vienyt enää muiden luo,
Ne puut väsymyksen toi,
Ja elämän pois vei,
Ei minulla ole enää nenää, ei käsivartta, ei suuta,
Kun kohtasin ne neljä kuolon varjelemaa kuusipuuta. »
Nopeutin kävelytahtiani ja yritin paikantaa laulajan. Laulun melodia kuulosti lastenlaululta, mutta sanat olivat jotain ihan muuta. Laulaja taas kuulosti nuorelta tytöltä.
Ääni koveni lähestyessäni sen lähdettä ja pian olin siinä kohdalla missä se kuului kaikkein koviten, mutta en nähnyt ketään. Oli kuin joku olisi lauleskellut aivan vieressäni, mutta siinä ei ollut ketään. Ainoastaan puita, kuoleman partaalla olevia sellaisia.
Tai niin luulin kunnes katseeni osui niihin neljään puuhun ja leukani loksahti auki.
YOU ARE READING
Kuolon varjelemat kuusipuut | Valmis✔️
Fantasy« Ja niin minä menin metsään, jonne meneminen oli kiellettyä. » ☾ Prologi on sisällä kirjassa. Avaa siis kirja ja uppoudu tarinaan. -- Kaikki mitä luet tästä kirjasta, on mun mielikuvituksen tuotetta. Kaikki oikeudet on siis mulla, ethän kopioi! ©A...
