Tuijotin kättäni ja päässäni alkoi soida säe tytön äänen laulamasta laulusta.
Ei minulla ollut enää nenää, ei käsivartta, ei suuta,
Kun olin kohdannut ne neljä kuolon varjelemaa kuusipuuta.
Laulaja taisi yrittää varoittaa minua. Tai sitten houkutella ansaan.
Puinen pinta alkoi levitä kohti kämmentäni ja siitä käsivarttani pitkin kohti olkapäätäni. En osannut vieläkään tehdä muuta kuin seistä ja tuijottaa.
Silloin taivas ei enää jaksanut pidellä kyyneleitä sisällään, vaan itki kaatosateen lailla. Olin hetkessä läpimärkä. Heitin painavan repun selästäni kosteaan maahan, samalla koko ajan katsoen kättäni.
Sitten se alkoi. Käsittämätön tuska. Tuntui kuin joku samaan aikaan repisi sydäntäni ulos ja työntäisi sisään. En tiedä miten se oli mahdollista, mutta siltä se tuntui. Puristin käteni nyrkkiin, tai oikeastaan vain toisen sillä puuksi muuttuva käteni ei totellut.
Puristin silmäni kiinni ja pian kyyneleeni sekoittuivat poskiani pitkin valuvaan sadeveteen. Me itkimme taivaan kanssa yhdessä.
Lopulta kun tuska oli noussut sietämättömäksi, en pystynyt enää olemaan paikoillani, joten minä juoksin. Halusin tuntea jotakin muutakin kuin kipua. Vaikka sitten poltteen jaloissani
En nähnyt kunnolla eteeni kyyneleiden ja sadeveden sumentamilla silmillä, mutta luulen, että ehdin melkein metsän rajalle ennen kuin jalkani lopettivat aivojeni lähettämien käskyjen tottelemisen.
Pysähdyin kuin seinään. Minua kutitti kamalasti rintaan ja raavin toisen käden kynsilläni ensin takin rikki, sitten sen alla olevan paidan, kunnes iho tuli esiin. Paitsi, että se ei ollut ihoa, vaan kaarnaa.
Kun näin rintani, minua alkoi kutittaa joka puolelle, enkä edes tajunnut että kipu sydämessä oli loppunut. Minä raavin itseäni kaikkialta kunnes kaikki vaatteeni olivat riekaleina maassa. Heitin jopa kengät pois jaloistani.
Katsoin vartaloani silmät pyöreinä. Päätäni lukuunottamatta olin muuttunut kokonaan puuksi. Tunsin kuinka varpaistani kasvavat juuret kaivautuivat maahan, syvälle maahan.
Kun puinen olemus pääsi leviämään minuun läpikotaisin, tunsin sydämenlyöntini hidastuvan. Sydämeni löi juuri sen verran, että pysyin hengissä.
Kurkkuani alkoi kuristaa ja tajusin, että puinen olemus levisi kaulaani pitkin kohti päätäni. Hengitin hetken rahisten kunnes suunikin oli puuta.
Ehdin vielä nähdä, kuinka vartaloni muotoutui puunrungon muotoon ja siitä alkoi kasvaa oksia, ennen kuin pimeys laskeutui silmilleni.
Elämäni sellaisena kuin se ennen oli, oli päättynyt.
Ja uusi elämäni oli alkanut.
YOU ARE READING
Kuolon varjelemat kuusipuut | Valmis✔️
Fantasy« Ja niin minä menin metsään, jonne meneminen oli kiellettyä. » ☾ Prologi on sisällä kirjassa. Avaa siis kirja ja uppoudu tarinaan. -- Kaikki mitä luet tästä kirjasta, on mun mielikuvituksen tuotetta. Kaikki oikeudet on siis mulla, ethän kopioi! ©A...
