Kuolon varjelemat kuusipuut | Valmis✔️

6

Tuijotin puita suu auki. Ne olivat siis totta. Ne puut. Kuolon varjelemat kuusipuut. Kun laulu alkoi alusta, tajusin sulkea suuni.

Seisoin jonkin aikaa paikoillani ja kuuntelin kuinka ääni lauloi säkeet yhä uudestaan ja uudestaan, loputtomana rimpsuna.

Minusta tuntui yhä enemmän, että joku seisoi takanani. Käännyin hitaasti ympäri. En nähnyt kuin kuoleman partaalla olevan puun. Tuijotin sen tummaa kaarnaa.

Kylmät väreet kulkivat selkäpiitäni pitkin. Tytön äänestä laulamassa muistui mieleeni tarina, jota äiti kertoi minulle usein. Metsään kadonneesta tytöstä.

Tarinassa kymmenen vuotias tyttö leikki piilosta ystäviensä kanssa. Hän ajatteli metsän olevan oivallinen piilopaikka. Niinpä hän juoksi sinne ja piiloutui puiden siimekseen. Kului tunti ja sitä seurasi toinen ja kolmaskin. Toisen tunnin kuluttua tytön ystävät lopettivat etsimisen. Kun oli kulunut neljä tuntia, tyttö metsässä päätti lähteä takaisin. Oli vain yksi mutta. Tyttö ei enää muistanut mistä oli tullut ja niinpä hän lähti summamutikassa johonkin suuntaan. Suunta oli väärä, eikä tyttö löytänyt enää metsästä pois. Sen jälkeen kukaan ei enää nähnyt tyttöä, hän oli kadonnut. Häntä etsittiin kyllä, monenakin päivänä, mutta kaikkialta muualta kuin metsästä. Kahden viikon jälkeen etsinnät lopetettiin. Kului kaksi vuotta ja tytön uskottiin kuolleen. Kunnes eräs ryhmä 12 -vuotiaita lapsia vietiin metsän reunalle niinkuin oli tapana. Heidän joukossaan oli muunmuassa kadonneen tytön ystävät. Yleensä metsä oli hiljainen, mutta sinä päivänä ei ollut. He kuulivat kadonneen tytön laulavan. Kukaan lapsista ei mennyt lähellekään metsää sen jälkeen, eivät edes aikuisina.

Sivelin sormillani puun pintaa ja samalla hetkellä kun sormeni osuivat kaarnaan, ääni hiljeni. Hätkähdin ja laskin käteni. Odotin hetken, mutta mitään ei kuulunut enää.

Yritin keksiä laululle jonkin järkevän selityksen ja lopulta päätin laulun olevan vain omaa mielikuvitustani. Mielikuvitukseni vain temppuili, ajattelin, niin sen täytyi olla.

Minä halusin tosissani uskoa niin, vaikka sisimmässäni tiesin, että laulu ei ollut sen enempää omaa mielikuvitustani kuin Kuolon varjelemat kuusipuutkaan.