Aukaisin silmäni huomatakseni, että sumu oli poissa. Venyttelin hieman ja nousin haukotellen seisomaan.
Kaivoin repustani syötävää ja laitoin repun sitten selkääni. Aikomuksenani oli syödä kävellessäni. Puraisin punaposkista omenaa ja valitsin umpimähkään suunnan, jonne lähdin kävelemään.
Aurinko oli vasta nousemassa, joten päättelin, että kello ei voinut olla vielä kovin paljoa. Nouseva aurinko värjäsi taivaan eri sävyillä, tumman oranssista vaalean punaiseen. Puut, niiden oksat, näkyivät pelkkinä siluetteina. Oli kuin niistä olisi muodostunut verkkoa taivaan eteen. Näky oli sanoinkuvaamattoman kaunis.
Syötyäni omenan, hautasin karan neulasten alle erään puun juurelle. Omenankara maassa näkyvillä olisi pilannut kauniin maiseman, ja sitähän minä en halunnut.
Kävelin pitkään, niin pitkään, että aurinko loisti korkealla taivaalla ja se peittyi tummien pilvien taa, joita oli alkanut kerääntyä taivaalle. Silloin tajusin, että sade oli tekemässä tuloaan. Pian tunsin ensimmäisen pisaran poskellani.
Siitä huolimatta jatkoin kävelyä. Ei pieni sade minua haittaisi, päin vastoin.
VOUS LISEZ
Kuolon varjelemat kuusipuut | Valmis✔️
Fantasy« Ja niin minä menin metsään, jonne meneminen oli kiellettyä. » ☾ Prologi on sisällä kirjassa. Avaa siis kirja ja uppoudu tarinaan. -- Kaikki mitä luet tästä kirjasta, on mun mielikuvituksen tuotetta. Kaikki oikeudet on siis mulla, ethän kopioi! ©A...
