2

351 47 4
                                    

Halasin vanhempiani pitkään, mutta vielä pidempään halasin pikkusiskoani. Ei heistä kukaan tajunnut, että nämä olivat hyvästit. Vielä.

Kuiskasin pikkusiskoni korvaan rakastavani häntä. Hän sanoi samoin, paitsi että ärrävikaisena hän lakasti minua. Hymyilin hänelle surullisesti. Pikkusiskoni oli ainut jota tulem oikeasti ikävöimään. Tulen muistamaan aina kun näin hänet ensimmäistä kertaa, äidin sylissä, ja tajusin, että minusta tuli isoveli. Se oli mahtavaa.

Illan hämärtyessä valmistauduin lähtöön. Pakkasin nahkaiseen reppuun kaikki tarvitsemani ja piilotin sen sängyn alle. Sitten esitin käyväni nukkumaan. Oikeasti en vaihtanut edes yöpukua, vaan menin sänkyyn täysissä pukeissa. Niin olisi helpompi lähteä yöllä, kun ei tarvitsi laittaa valoja päälle pukemista varten.

Odotin hiljaa kuinka talo hiljentyi. Vielä senkin jälkeen odotin viisitoista minuuttia, jotta kaikki olisivat varmasti nukahtaneet.

Kun viereisestä huoneesta alkoi kuulua isän kuorsausta, nousin sängystä hiljaa ja vedin repun sängyn alta. Hiivin huoneestani olohuoneen läpi eteiseen ja puin takin päälleni, sekä lenkkitossut jalkoihini.

"Hyvästi", kuiskasin hiljaiselle talolle ja avasin oven. Suljin oven hiljaa ja reppu selässäni keikkuen, lähdin kulkemaan kohti kiellettyä metsää.

Seisahduin metsän reunalle ja katsoin sitä hetken lumoutuneena. Hymy nousi kasvoilleni. Metsä olisi nyt minun, sillä kukaan ei uskaltaisi tulla sinne ja jos uskaltaisikin, minä huolehtisin siitä, että hän pääsisi metsästä pois eikä tulisi enää koskaan takaisin.

Hymyillen kävelin loputtoman näköiseen metsään. Tuntui, että silloin elämäni vasta alkoi.

Kuolon varjelemat kuusipuut | Valmis✔️Tempat cerita menjadi hidup. Temukan sekarang