Tavallaan kiltti tyttö

4. Tyttöjen ilta

Mä voin sanoo aika rehellisesti, etten halunnut mennä seuraavana päivänä kouluun. Aamulla mun mieleen tuli enemmän kuin kerran, et oisin vaan jäänyt sänkyyn nukkumaan pitemmäks aikaa kuin hetkeks. Leikkinyt sairasta tai jotakin tällästä, mut jotenkin must tuntu, et se olis vaan johtanut johonkin paljon pahempaan.

Kokoonnuimme koulun pihalle niin kuin tavallisestikin. Siihen samaan porukkaan mihin aina, mut mä tunsin olevani niin väärässä paikassa kuin oli mahollista. Heilautin kättäni muille virnistellen ja liityin piiriin, joka näytti niin samanlaiselta kuin aina ennenkin. Ne moikkas mulle jotain ja jatkoi juttuaan musta sen enempää välittämättä. Olin jo tottunut siihen.

Tukarikin ilmaantu paikalle nopeasti. Ei mun tarttenut oottaa kovin kauaa, kun se kieto kätensä mun ympärille takaa päin ja halas mua tiukasti. Yritin parhaani mukaan hymyillä sille, kun se käänty, et pysty näkemään mun kasvot. Vaikka sitä silmiin katsominen ja hymyily oli aina vaikeaa, tällä kertaa se oli lähes ylitsepääsemätöntä. Jouduin kääntää katseeni pois päin nopeasti, ennen ku se olis saanu ideakseen suudella mua.

Janna ja Huili tallustelivat luoksemme, mutten nähnyt heidän yhteenliitettyjä käsiään. He kummatkin olivat aivan mykkiä luoksemme tullessaan ja vain Huili heilautti kättää laiskasti meille. Ei sanonut sanaakaa. Jokanen piiriläinen ties, et jotain oli vialla. Janna hymyili kyl kaikille, mut siihen oli jo tottunut. Toivoin sydämestäni, et vain kuvittelin nähneeni sen isontavan hymyään, kun se katto mua.

- Mennääks me siis tänää sinne mökki jutulle?

Huili vilkas kysyjää, jotenki tosi murhaavasti.

-Mä en oo tulos.

Kaikki ties, et alkuperänen idea oli oikeest ollu Huilin, mut kukaan ei ollut väittämässä vastaan. Ei tällä hetkelle. Jokanen ties senkin, et Huili pysty kiihtyyn ykkösest sataa aivan liian nopeest, eikä kukaan halunnu olla sillo sen lähel.

-No mä ainakin haluisin mennä.

Joka ikisen katseet käänty Jannaa ja seuras vähintää se viiden sekunnin hiljasuus, millo kukaa ei sanonu yhtää mitää. Tukari rikko hiljasuuen.

-Mä en ainakaa pääse, mä oon luvannu jäädä kotii.

Se vilkas mua puhuessaa ja tiesin täsmällee, et se halus mut niille illalla. Tunsin hirveitä omatunnon tuskia, kun tajusin, et tekisin lähes mitä tahansa, et mun ei tarttis mennä. Mä vilkaisin nopeest Jannaa ja sit Tukaria. Huokasin ennen ku avasin suuni:

-Mä voin lähtee myös sinne mökil.

Muut ei halunnut lähtee.

-Hienoa sit voidaan pitää kunnon tyttöjen ilta, Janna hihkui aivan liian ilosest. Mä oisin halunnut perääntyy ja pyyhkiä aikasemmat sanani, mut en mä voinu sitäkään tehä. Mä nyökkäsin ja yritin väsätä kasvoilleni jonkun hymyn tapasen ilmeen.

Mä välttelin Jannaa koulus niin paljon kuin mahollist. Vessoissa piilottelu välkillä ja tunnilla tarkka ja väsymätön työn tekeminen eivät olleet ehkä parhaita tai ainoita keinoja, mutta ne toimi joten kuten. Janna taisi tehdä tosin aivan päin vastoin. Se helevetin hyvän näkönen muija tuntu ilmestyvän joka ikisen nurkan takaa. Se oli edennyt suunnitelmassaan seuraavalle tasolle.

Se oli kauniimpi kuin yleensä. Sen pitkät hiukset näytti tänää viel kiiltävimmiltä ja silkkisimmiltä kuin yleensä. Se oli laittanut enemmän pakkelii naamaa ku yleens, enkä osannu päättää tykkäsinkö loppu tuloksest vai en. Se oli kaunis ja ei pelännyt saada mut huomaan sitä. Se tuntu suorastaan heittelevän hiuksiaan olkiensa yli ja räpäyttelevänsä tuuheita ripsiään aivan tahallaan enemmän mun seuras kuin toisten.