Se On Vain Klisee (Valmis.)

XI

Nathan

Koputuksen kuultuani nousin kotisohvalta laahustaen ovelle. Kuka ikinä oven takana olikin – saa luvan painua helvettiin. En ollut mielentilassa, jossa jaksaisin sietää kenenkään jaarituksia yhtään mistään. Juuri nyt halusin vain olla.

Avasin oven enkä kerennyt silmien räpäyttämistä enempää tehdä, kun Ronald rynnisti ohitseni.

"Tule toki sisään", sanoin pienesti huokaisten.

Suljin oven ja kuljin Ronin perään olohuoneeseen. Hän oli heittäytynyt jo sohvalle oikein mukavan näköisesti. Tiesin herran asennon olleen mukava, koska juuri kaksi minuuttia sitten sain itse makoilla tuolla tavalla ilman muiden häirintää.

"Täälläkö sä pidät ne kemut perjantaina?" Ronald kysyi ja vaihtoi television kanavaa.

"En tietenkään, saisin häädön muuten", vastasin ja istuin sohvan vapaalle paikalle, joka ei ollut läheskään yhtä mukava kuin Ronin varaama lepopaikka. "Porukat on viikonlopun poissa niin pippalot pidetään siellä."

"Ootko varma, että se kannattaa?" Ron kyseenalaisti. "Mitä jos sieltä varastetaan jotain?"

"Ihan, kun joku uskaltaisi varastaa mun kodista mitään", naurahdin. "Ja muutenkin aion piilottaa kaiken piilottamisen arvoisen."

Olin järjestänyt lukuisia juhlia ja vain kerran törmännyt tapaukseen jolloin joku typerys päätti varastaa arvoesineitä kotoani. Totta kai sain hänet kiinni ja annoin isoveljeni opettaa opetuksen.

Se hienous varastajissa oli, että he eivät osanneet olla teoistaan hiljaa. Ei mennyt kauaa, kun hän leveili jo yhdelle ystävälleen saalistaan, joka vuorostaan kertoi juttua eteenpäin. Pian sainkin kuulla jo neljältä eri tekijältä, kuinka ensimmäisen vuoden opiskelija oli nyysinyt koruja ja aikoi pistää ne rahoiksi.

"Keitä sinne on tulossa?" Ronald kysyi ja alkoi katsoa Top Gearia.

"En tiedä, että keitä kaikkia Ben on kutsunut. Annoin hänen päättää vieraat", vastasin ja otin rennomman asennon sohvalla.

Mainitsin Benille muutaman sanan Biancasta, jotta hän menisi ja pyytäisi Biancan juhliin. Tiesin, että ilman Allisonia, hänkään ei tulisi.

"Eli se saa leikkiä sun kuuluisuudella taas hetken aikaa", Ron naurahti. "Ymmärtääköhän Ben, että kukaan ei edes tiedä, kuka se on ennen kuin joku täsmentää "Se Nathanin ruskeatukkainen frendi"?"

"Etkö pidä Benistä?" kysyin samalla, kun katsoin televisiota.

"En vitussa", Ronald naurahti. "Sehän leijuu vain kotarillaan ja sen katteilla."

"Eikö se myynytkään sitä kotaria?" kysyin ihmeissäni. "Sen piti ostaa Yz."

"Ei kukaan oo ostanut sitä, kun se myy sitä niin kalliilla", Ron selitti. "Vittu kolme tonnia. Sijottaisin mieluummin keppihevosiin sellaisen summan, kun maksaisin siitä paskavatkulista."

Naurahdin vain vastaukseksi.

"Mites se sun husse?" Ronald keksi jälleen puheenaiheen.

Ron puhui Husqvarna WR 125
-pyörästäni. En koskaan ollut kilpaillut, mutta tykkäsin ajaa maastossa. Vanhempani ostivat minulle ensimmäisen enduro-pyöräni ollessani hyvin nuori. Monen mukaan olen luotettava kuski, mutta itse en pujottaisi omaa nimeäni siihen kategoriaan.