Se On Vain Klisee (Valmis.)

III

Allison

Istuin käytävällä tuhlaten viimeistä hyppytuntia ennen koululiikunnan alkamista.

"Heii", kuulin iloisen äänen vierestäni ja tunsin tömähdyksen penkillä.

"Ai, hei Bianca!" hymyilin ja katsoin vieressä istuvaa ystävää. "Missä muut?"

Muilla tarkoitin kaverijengimme kolmea muuta jäsentä: Janicea, Henryä ja Matthewta.

Olemme lukioaikojemme aikana jotenkin vain lyöttäytynyt yhteen ja löytäneet yhteisen koulutien.

"Janice on tunnilla, Matthew kipeä ja Henrystä ei tietoa. En ole nähnyt hetkeen", Bianca vastasi ja kaivoi puhelimensa esille. "Mennäänkö tänään monnarille?"

"Mitä me siellä?" kysyin vain tietääkseni olisiko monitoimitalolla, jotain erityistä tapahtumaa tänään.

"Pelataan pingistä, biljardia, ilmakiekkoa ja tehään muuta. Ei me koskaan suunnitella erikseen, mitä siellä tehdään", hän selitti kuin en muka olisi ollut mukana noina kertoina.

"Juu", sanoin ja käänsin katseeni käytävälle, "mennään vaan."

Huomasin kolmikon vasemmassa suunnassa, joka pelkällä kävelylläkin kauhaisi itsellensä suuren laarillisen auktoriteettiä.

Nathan ja hänen ystävänsä.

Yleensä näen heidät kulkemassa neljän hengen kaveriporukassa, mutta tällä kertaa yksi oli jäänyt taakse. Vaikkei asia minulle kuulunut – pohdin silti syytä pojan puuttumiseen.

Kiusallinen eilinen alkoi jälleen toistumaan mielessäni. Kasvoilleni kohosi puna, joka poltti hieman poskiani.

Se blondi, joka oli tilanteessa mukana, tönäisi hieman Nathania naureskellen. Hämmentynyt Nathan katsahti suuntaani, teki lyhyen katsekontaktin ja käänsi silmänsä takaisin käytävälle.

Voi sitä tunteiden vuoristorataa.

Ensin hävetti, jonka jälkeen ärsytti, kuinka Nathan totaallisesti jätti minut huomiotta. En kaivannut häneltä taputusta olalle ja pusua poskelle, mutta en myöskään halunnut, että saan nenän vartta pitkin lasketun katseen, kuin olisin vain kapinen piski.

Minun tässä pitäisi olla se, kumpi halventuneita ja synkkiä mulkaisuja jakelisi.

Kuin telepatian omaavana – Nathan käänsi katseensa uudestaan suuntaani, katsoi silmiini ja nyökkäsi.

Nyökkäsin tervehdyksen takaisin.

He kävelivät ohitsemme heitellen jerryä ja puhuen asioista, joista minulla ei ollut harmainta aavistustakaan.

"Se katsoi minua", Bianca sanoi pienesti vieressäni. "Allison, se katsoi minua!"

"Ai Nathan vai?" kysyin, koska tietääkseni hän nyökkäsi minulle eikä Biancalle. Mutta jos se oli totuus, että olin nyökännyt Nathanille takaisin, vaikka alkuperäinen moikkaus ei ollut tarkoitettu minulle – todistaisi se minun olevan koko maailman kiusallisin ihminen.

"Ei Nathan", Bianca vastasi kieltävästi. "Sen kaveri, se kuuma ulkomaalainen."

Aivan, hän tarkoittikin sitä, joka käveli Nathanin oikealla puolella ja samalla lähimpänä meitä. En edes huomannut hänen tehneen kontaktin Biancan kanssa.

Keskittymiseni oli ollut kokonaan Nathanissa ja siinä, kuinka paskamainen hänen käytöksensä oli.

"Hei mutta", sanoin, "meidän pitää mennä liikuntatunnille."

"Ai perkele", Bianca huomasi, "niin täytyy."

Nousimme molemmat ylös penkiltä ja lähdimme kohti ulko-ovia. Pälpätimme sulavasti tylsistä kouluaiheista, joista puhutaan silloin, kun ei vain keksi muuta, mutta ei halua kävellä kiusallisen hiljaisuuden ympäröimänä.