Sinä olet nyt meidän kanssamme

Luku 2 - Nashville

"Minulla on muutama frendi seuraavassa kaupungissa, pysähdytään siellä", Nick sanoi Alexille, joka nyökkäsi vastaukseksi.

"Ja mikähän se seuraava kaupunki mahtaa olla?" kysyin kulmiani kohottaen. Minulla ei ollut minkäänlaista käsitystä missä päin Amerikkaa olimme. Olin lähinnä tyytynyt murjottamaan enkä tuijottamaan tien varsilla olevia kylttejä. Emme me kyllä kovin kauas tässä ajassa ole voineet ehtiä.

"Nashville", Nick vastasi minulle hymyillen.

Nielaisin hiljaa ja käänsin taas katseeni ulos ikkunasta. Entinen paras ystäväni asuu nykyään Nashvillessä. En haluaisi törmätä häneen siellä. En todellakaan. Hänen vuokseen olin vältellyt kyseistä kaupunkia kuin ruttoa. Olin kyllä kuullut, että Nashville oli mukava paikka, mutta en halunnut ottaa mitään riskejä. Ehkä minä nytkin pysyttelisin vain piilossa tässä upeassa autossa

"Sinne ei ole enää pitkä matka, Alex totesi ja laittoi radion päälle.

Nick tonki taskutaan mustan iphonensa ja nosti sen korvalleen.

"Hei Corey, kai on okei et minä ja pari kaverian tullaan käymää?" poika aloitti puhelun ja oletin Coreyn olevan tämä kaveri Nashvillessä.

Nick puhui ystävänsä kanssa ikuisuuden ja puhelun loputtua käänsin kysyvän katseeni poikaan.

"Coreylle sopi hyvin, että tullaan käymään. Alex muistatko vielä missä hän asuu?" Nick kysyi kuskilta.

"Muistan, vähän liiankin hyvin.." poika mutisi vastaukseksi.

Kurtistin pienesti kulmiani, mutten viitsinyt kysyä mitään. Rukoilin mielessäni, että Corey ei olisi samanlainen pelimies kuin nämä muut. Ehkä hän voisi saada jotain järkeä näiden kolmen päähän. He kertoivat minulle aivan liian vähän ja kaiken tämän lisäksi ottivat vielä minun puhelimenikin.

***

Jonkin ajan kuluttua olimme Nashvillen laitamilla. Nick vain hymyili, mutta pistin merkille, että Alex ei ollut yhtä iloinen. Voisin lyödä vetoa, että Coreyn ja Alexin välillä on tapahtunut jotain. En kuitenkaan ehtinyt miettiä asiaa sen enempää, sillä auto kaarsi erään hienon näköisen talon pihaan. Talon terassilla seisoi vaaleahiuksinen ja pitkä nuori poika.

"Nick!" poika huudahti ja paljasti valkoisen hammasrivistönsä.

Nick käveli virnuillen pojan luo ja halasi tätä kaverillisesti. Nuo kaksi ilmeisesti tunsivat aika hyvin.

"Alex, Tony ja Sofia tässä on Corey. Corey tässä on Tony ja Sofia. Alexin tunnetkin jo..." Nick esitteli meidät reippaasti, mutta lopussa hänen äänensä hiljeni kuiskaukseksi.

Hetken aikaa välillämme vallitsi hiljaisuus ja Alex vain mulkoili Coreytä. Corey ei vastannut mulkoiluun vaan katseli meitä jokaista ystävällisen näköisesti. Ainakin hän vaikutti mukavalta.

"Mistäs te näin kauniin tytön olette löytäneet?" Corey kysyi virnistäen ja iski minulle silmää. Pieni pettymyksen aalto vyöryi lävitseni, hänkin taisi olla vain muiden tunteilla leikittelevä peluri.

"Minut kidnapattiin", möläytin samantien saaden vastaukseksi vain vaaleahiuksisen pojan naurua.

"Tulkaa toki sisälle. Muut vieraat tulevat illalla", Corey tokaisi ja asteli takaisin taloonsa. Ilmeisesti pääsisin taas kokemaan uudet kotibileet, kuinka upeaa.

Kipitin heti pojan perässä sisälle ja nakkasin kengät jalastani. Katselin uteliaana ympärilleni ja annoin pienen hymyn levätä kasvoillani. Paikka vaikutti tosiaankin viihtyisältä. Kuljettuani koko talon ympäri istahdin olohuoneen sohvalle rennosti. Kuuntelin Nickin ja Coreyn äänekästä naurua. Hekin olivat tulossa olohuoneeseen päin.