Olisipa herätyskin tullut vasta aikojen kuluttua!
Cendra pyristeli univajauksesta kärsivänä ylös ihanan pehmeästä ja nautinnollisen lämpimästä sängystään. Hänen unesta samea katseensa onnistui juuri ja juuri kohdistumaan Beniin, joka hyöri iloisesti läähättäen hänen jaloissaan. Cendra päästi omituisen murahduksen ja voihkaisun sekaisen äännähdyksen ja lampsi aamutoimille.
Peilistä katsoi takaisin (äärimmäisen uniset) kasvot, joille oli puhjennut muutama finni lisää entisten pienten lisäksi. Cendraa ei pahemmin kiinnostanut finnien olemassaolo, mutta silmäpussit kylläkin. Ne tuntuivat sanovan: Hei, täällä, katsokaa meitä! Cendra nukkui oikein makoisat yöunet viime yönä!
Matka jatkui takaisin huoneeseen, ja Cendra veti nopeasti päälleen vähän vaatetta Hongan kuorsauksen säestämänä. Cendra oli herännyt hyvin aikaisin, sillä hänen olisi hoidettava Ammin hevostenkin aamurutiinit ennen leirille suuntaamista. Yhden hevoskärryn pitäisi kuulemma lähteä sinne päin auringonnousun aikaan - tai niin Honka oli illalla sanonut.
Motivaatio leirille menoon puuttui. Cendralle oli tarjottu yöpymisen ja varsinaisen asumisen mahdollisuutta tällekin leirille, mutta Cendraa ei huvittanut viettää leiritovereidensa kanssa yhtään sen enempää aikaa kuin oli pakko. Hekään eivät tosin tuntuneet arvostavan Cendran seuraa kovinkaan paljon. Eikä leirin ohjaaja.
Ei se varsinaisesti häirinnyt. Elämä vain kävi tylsäksi.
Silmät muurautuneena unihiekasta puoliumpeen Cendra raahusti iloisen ja hyppelehtivän Benin kanssa keittiöön ja nappasi leipäkorista leivän. Mandariinit sun muut trooppiset hedelmät olivat Agadorissa liki tuntemattomia - Cendra ei itse asiassa tiennyt, tunsiko suurin osa agadorlaisista ylipäätään maan ulkopuoleista maailmaa lainkaan.
Hän siis istahti yksin keittiön pöydän ääreen, kurotti mielestään pienoisen Taikakiehkuran ja sytytti pöydällä olevan lyhdyn. Se humahti iloisesti sykkiväksi liekiksi, joka valaisi rauhallisen ruokahetken oranssihtavaan hohteeseensa. Cendran huulille syntyi pieni hymy. Häntä oli kovin kiehtonut maalaishenkisten talojen tunnelma Suomessakin, nyt se oli täyttä totta.
Värähtäen jo ulkoilman viileyden ajatuksesta Cendra veti päälleen takkinsa ja kenkänsä ja asteli ulos aamuhämärään, jättäen pettyneen Benin sisään taloon, ja suuntasi kulkunsa Vertausten tallille. Hiljalleen valkeneva päivä osoitti teeskentelevän kauneuden merkkejä - taivas oli suurin piirtein selkeä ja tähdet näkyivät juuri ja juuri, mutta lännessä oli kasapäin pilviä, jotka kielivät siitä, että kaunis sää ei pysyisi sellaisena kovin pitkään.
"Mutta eikös se ole sitä tyypillistä tuuria?" Cendra mutisi hiljalleen itsekseen.
Yleensä Cendra yritti olla positiivinen, ja pitikin itseään enemmän optimistina kuin pessimistinä. Joskus vain oli sellaisia hetkiä, kun ei yksinkertaisesti kyennyt. Kuten esimerkiksi silloin, kun ei edes tiennyt, oliko nukkunut edeltävänä yönä neljä vai seitsemän tuntia - vai jotain siltä väliltä.
Ylipäätään aika oli menettänyt Agadorissa sen merkityksen, joka sillä oli Suomessa ollut. Täkäläiset suhtautuivat elämiseen huomattavasti huolettomammin.
Cendran mietteet keskeytyivät, kun hän kuuli tieltä kavioiden kopinaa. Hän katsahti eteenpäin ja näki yhden ainoan kärryn kulkemassa mukulakivitietä kohti Kepin keskustaa. Ajuri, vanha mies, tervehti Cendraa kädenheilautuksella ohi ajaessaan, ja tyttö vilkutti takaisin. Sama mies ajaisi pian toiseen suuntaan, ja Hongan mukaan Cendran oli tarkoitus mennä juuri hänen kyytiinsä, koska hän oli jotakuinkin ainoa ajuri, joka oli liikkeellä näin aikaisin.
Ehkä päivästä saattaisi kuitenkin tulla hyvä?
Tunne vahvistui hänen päästessä talliin, kun tervehdyksenä kuului kolme matalaa hirnahdusta. Petraus, Kueske ja Siimo nyökkivät ja astelivat malttamattomina edestakaisin, tietäen, että ne pääsisivät kohta ulos.
ESTÁS LEYENDO
HÄMÄRÄ | Vastavalossa 1
Fantasía"Hänellä oli edessään kaksi vaihtoehtoa. Hän saattoi jättää paikan, jota oli luullut vuosia kodiksi, ja lähteä oikeaan kotipaikkaansa. Tai hän voisi jäädä, jolloin tieto kummittelisi alitajunnassa hänen lopun elämänsä. Päätöstä ei ollut kovin vaike...
