Pelastaja

Luku 4

    Makaan sängyssäni. Minulla ei ole mitään tietoa, mitä kello on tai mitä minun pitäisi tehdä. En ole syönyt tai juonut mitään aamupalan jälkeen, nälkä vain katosi, vaikka kävin lenkilläkin. Lenkkiä en halunnut muistella yhtään enempää, en halua itkeä enää ikinä. Olen itkuni itkenyt tänään ja naperona, nyt riitti. Itsensä nolaamista koko homma. Leo oli vain hyssytellyt ja silitellyt hiuksiani, kunnes itku oli loppu. Ei kysymyksiä, ei kommentteja, vain lempeä katse vihreäharmaisiin silmiini. Suukko otsaani ja hetki jatkui eteenpäin. Kotiin tullessani kukaan ei kiinnittänyt huomiotaan minuun. Sain mennä menojani ja olla omissa oloissani, kuten aina yleenä aamuisin. Ketään ei kiinnostanut, ja ympärilläni oli täysi hiljaisuus. Tuijotan vain eteenpäin kuin lamaantuneena ja pidän tyynyä vasten kehoani maatessani sängyllä kippurassa kasvot kohti ovea. Huoneessa ei ole valoja. Sisintä ahdistaa. Taidan olla tahtomattani Leolle kaveri, mutta joka kerralla poikaan törmätessäni koko keho riistäytyy hallinnasta ja alkaa tekemään omiaan. Ystävät ja kaverit olettavat, että minun kuuluisi kertoa itsestäni. Ystävät ja kaverit haluavat kylään luokseni. Ystävät ja kaverit ovat uteliaita. Ystävät ja kaverit eivät kuulu elämääni. Eivät enää. Puristan tyynyä tiukemmin itseäni vasten. Tyynyn taakse ei kuitenkaan pääse piiloon ystäviltä ja kavereilta, kivulta, viinalta, väkivallalta tai itsemurha-ajatuksilta.

Istun maanantaiaamuna meikkipöydän ääressä. Yleisilme riutunut, eikä ihme. Sen saa, kun syö kahdesti viikonlopun aikana. Vedän varoen itseäni hiuksista, ei kipua päänahassa, joten teen hiuksistani löysän nutturan. Ei peiteltäviä mustelmia tai muita syitä paksuun meikkikerrokseen. Rajaan silmät, lisään hieman ripsiväriä ja luomiväriä mukaan ja maalaan huulet huolella mustiksi. Valmis. Nousen ylös, nappaan niittireppuni ja juoksen huoneestani suoraan ulos, syötyä tuli ennen meikkaamista. Raput alas ja ulko-ovelle, ei taaskaan ketään näkyvillä, mutta isän kuorsaus kantautuu makuuhuoneen luota. Avatessani oven katson jalkojani tai ovea, mutta säikähdän nostaessani katseeni suljettuani oven. Kiljahdan. Leo seisoo pihatiellä parin metrin päässä minusta reppu selässään.

"Hei", hän sanoo kuin olisi täysin normaalia ilmestyä ykskaks toisen pihatielle aamusta.

"Mitä vittuu sä teet täällä?! Mistä sä ees tiiät, mis mä asun?" huudan miehelle kiukustuneena. Leo katsoo minua ja hymyilee tyhmän näköisenä.

"No mä muistin, mille tielle sä aina käännyt koulust tulles ja sit päätin tulla tänne kattomaa, millasta täällä on, ja sit mä huomasin, mitä kello on ja päätin sitten jäädä oottamaan sua", hän sanoo ja hymyilee yhä tyhmää hymyään.

"Idiootti", tokaisen äkäisesti ja lähden kävelemään nopeasti Leon ohi kohti isompaa hiekkatietä. Kuulen, kuinka Leo lähtee nopeasti perääni ja siirtyy kävelemään rinnalleni koittaen keskustella kanssani, mutten vastaa, vaan kävelen ripeästi eteenpäin, kunnes olen pysäkillä. Leokaan ei enää yritä aloittaa keskustelua, joten kaivan kuulokkeet repusta ja alan kuuntelemaan musiikkia. Rammstein valtaa tajuntani.

Die Sonne scheint mir aus den Händen
kann verbrennen, kann euch blenden

Koulussa olen normaali itseni. En hymyile, keskittyminen opetukseen riippuu oppiaineesta, enkä puhu lähes mitään, muutaman kerran vastaan parilla oppitunnilla ja vaihdan parit sanat joidenkin tutumpien ihmisten kanssa. Leoa karttelen, en luo edes katsekontaktia nähdessäni tuon kauempana päivän aikana, vaan kävelen ohi. Tänään kehoni ei tee omiaan, vaan kontrolli on täysin minulla. Leo saa sanoa tänään hyvästit elämälleni, toivottavasti ei jää ikävä parin päivän perusteella. Sitten se tapahtuu. Seison päivän päätteeksi pysäkillä ja odotan bussia. Lyhyemmän päivän takia bussia joutuu odottamaan kolme varttia pidempään. Olen vittuuntunut päivästä ja arvaan, että Leo koittaa tulla puhumaan minulle vielä tänään, joko heti pysäkillä tai kävellessä kohti kotia. Joku kulkee ohitseni ja tönäisee melko voimakkaasti minut pois tieltään. Horjahdan eteenpäin ja vilkaisen, kuka minua tönäisi. Näen jonkun lukion ylimielisistä kolmannen vuoden jätkistä kulkemassa tyttöystävänsä luo. Tunnen kiukun kasvavan sisälläni, kun ääliö kaappaa tytön haliin ja pian he jo suutelevat pysäkillä kielet toistensa kurkuissa.