~5~

687 39 19
                                    

Haley

Istuin tunnilla ja kuuntelin, kun Nadia raivosi minulle kuiskien.

"Sinä lähdit perjantiaina mitään sanomatta" Tuo kuiskasi takaani. "Nadia. En ole teidän kaverinne. En tahdo olla sinun kanssa" sanoin suoraan kääntyen häneen päin. Tuo katsoi minua silmiin murhan himoisena. "Se on sinun oma valintasi".

Käännyin opettajaan päin. Kaijuttimista kuului suhinaa. Sitten kuului rehtorin ääni: "Anteeksi tunnin häiriö. Valitsemme kouluvuoden loputtua vuoden kuninkaan ja kuningattaren. Pidämme silloin tanssiaiset. Valitseminen tehdään äänestämällä. Jos olet kiinnostunut, niin kerro miksi sinut pitäisi valita ja mainosta itseäsi. Tarkempia ohjeita lukee ruokalan ovessa."

Tytöt alkoivat supattamaan. Minä pyöräytin silmiäni.

Alkoi taas koulu ja olen hengaillut poikien kanssa. Olemme aika läheisiä nykyään
Isä oli ollut hirveän huolissaan, kun olin tullut kotiin pojilta. En ollut muistanut kertoa hänelle missä olin.

Marcus

Tanssiaiset. Voisin viedä Haleyn sinne. Mutta sinne on vielä kauan aikaa. Vilkaisin Martinusta. "Aiotko kokeilla" kysyin. "Tottakai" hän vastasi innoissaan. Minä en aijo. Käännyin takaisin opettajaan päin.

---

Laitoin mustan paidan päälleni ja katsoin lopputulosta. Ihan hyvä. Meillä on tänään se "harjoituskeikka".

"Mennään Marcus" isäni huusi minulle. Laitoin vielä hiukseni hyvin ja lähdin autoon. Martinuksella oli päällään valkoinen paita.

Isä tulee autoon ja lähdimme kohti Haleyn kotia

Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.

Isä tulee autoon ja lähdimme kohti Haleyn kotia. Hän oli antanut osoitteen, kun oli meillä.

Perille päästyä aukaisin auton oven ja juoksin Haleyn ovelle. Pimpotin ovikelloa. Joku mies tuli avaamaan oven. Hän katsoi minua kummissaan. "Sinhän olet toinen niistä Marcuksesta ja Matteuksesta" tuo sanoi. Kuulin hänen takaa Haleyn repeävän nauruun. Minäkin naurahdan. Marcus ja Matteus.
"Isä. Se on Marcus ja Martinus edelleen. Ja hän on Marcus" Haley selitti vieläkin nauraen. "Mutta menen nyt katsomaan poikien esitystä. Tulen joskus myöhään" tyttö kertoi ja tuli, ilmeisesti isänsä, takaa pois.

Huokaisin. Hänellä oli päällään mustavalkoinen mekko, jossa oli pitkät pitsiset hihat ja mustat korkokengät.

 Hänellä oli päällään mustavalkoinen mekko, jossa oli pitkät pitsiset hihat ja mustat korkokengät

Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.

Hän otti kädestäni kiinni ja kävelimme autoon. Istuimme penkeille, Haleyn olevan minun ja veljeni välissä.
"Hei Haley" Tinus tervehti häntä. Tyttö tervehti takaisin.

Pian olimme jo kahvilalla. Siellä oli joitain laittamassa kamoja pystyyn. Menimme soundcheckiin Haleyn katselevan vierestä.

Kaikki oli saatu pian kuntoon ja kahvila avattiin. Rakennus täyttyi lähinnä ikäisistäni nuorista.

Odottelimme verhojen takana lavalle menemistä. Hayle tuli sinne ja halasi meitä molempia. "Onnea" tuo toivotti ja meni takaisin katsomoon.
Oli meidän vuoro nousta lavalle. Kiipesimme pienet portaat ja aloitimme keikan. Näin Haleyn seisovan seinän vieressä hymyillen. Hymyilin tuolle ja lauloin sooloni.

---

Kävelin pois lavalta vilkuttaen yleisölle. Hayle oli meitä vastassa ja halasi meitä taas. "Olitte mahtavia" tuo hihkui. Naurahdin hänelle. Yleisö lähti pihalle. "Tulekto mukaamme tervehtimään fanejamme?" Tinus kysyi Haleyltä. Tuo nyökkäsi ja lähdimme ulos. Otin Haleyn kädestä kiinni ja hymyilin tuolle. Tytöt kiljuivat ja ryntäsivät luoksemme. Tunsin Haleyn otteen katoavan ja pian hän oli kokonaan kadonnut.

Annoin nimmareita ja yhteiskuvia hetken, kunnes lähdin etsimään Haleytä. Menin sisälle ja huomasin hänen olevan siellä isäni kanssa istumassa pöydän ääressä. Menin heidän luo ja huomasin Haleyn polvessa olevan haavan. Se vuosi pahasti. "Anteeksi Hayle" sanoin vakavasti. "Ei se ollut sinun syysi. Voit mennä takasin. En omista sinua" tuo hymyili minulle. Nyökkäsin ja lähdin takaisin faniemme ja veljeni luo. Hän on täydellinen. Ei ole ollenkaan kateellinen faneillemme.

"Mihin katosit?" Tinus kysyi. "Hayle sai syvän haavan jostain" kerroin. "Missä hän nyt on" Tinus kysyi kauhuissaan. "Isän luona sisällä". Martinus nyökkäsi ja otimme yhteiskuvan, jonkun fanimme kanssa.

---

Haley

Kävelin puistossa huppu päässäni. Katselin jalkojani ja potkin kiviä. Muistelin mennyttä.

Flashback:
Kuulin isäpuoleni tulevan portaita ylös huoneeseeni. Hän oli taas juovuksissa.

Tuo hirviö aukasi huoneeni oven voimalla. "Sinä. Sinä pieni paska pallero et ole tehnyt kotitöitä." tuo huusi minulle. Istuin kyyryssä huoneeni nurkassa. Isäpuoleni tuli luokseni ja nosti minut pystyyn hiuksistani. Hän heitti minut seinää päin. Vingahdin kivusta. "Missä se saastainen äitisi on? Tarvitsen tyydystä"

Flashback end.

Kyynel tipahti poskelleni ajatellessani niitä aikoja.

Tunsin jonkun törmäävän minuun. Nostin katseeni ja näin Jimmyn. "A- anteeks" änkytin. Tuo hymyili minulle. "Minä sinuun törmäsin. Tapaamme taas sinun loukkaantumisen merkeissä". Naurahdin. "Tahdotko jäätelöä? Minä tarjoan" tuo kysyi. "Ei sinun tarvitse." vastasin. "Mitä jos minä pakotan sinut" tuo hymyili. "No, sitten minun on kai pakko". Kävelimme läheiselle jäätelökioskille. "Minulle kaksi palloa. Suklaa ja mansikka. Mitä sinä tahdot"? Mietin hetken. En voi syödä liikaa, jotten lihoa. "Otan kupissa yhden vanilian" kerroin. "Oletko varma. Voit ottaa isommankin" Jimmy sanoi. Pudistin päätäni.
Jimmy maksoi jäätelömme ja menimme kävelemään kohti rantaa syöden jäätelöitämme.

Ens luvussa nähään

Luvun kysymys: Onko teillä koulussa tanssiaiset? Meillä ei ylä-asteella.

Forever Smile \ M.GWhere stories live. Discover now