~7~

574 41 13
                                    

Haley

Saavun rannalle ja näen Marcuksen istumassa selkä minuun päin.
Menen istumaan hänen viereen.
"Hei" sanon. "Hei" hän vastasi.
"Oliko sulla jotain kummempaa syytä" kysyin.
Ilta alkoi hämärtää ja rannalla ei ollut enää ketään.
"En mä tiiä. Kuhan vain halusin olla kanssasi" hän kertoi katsoen minua. Hymyilin hänelle.

Huomasin Macilla olevan uimahousut jalassa. Hän on siis varautunut myös.
Nousin seisomaan ja sanoin: "mennäänkö uimaa"? Tuo katsoi minua ja sitten vettä. "Kuka eka vedessä" tuo sanoi ja alkoi riisua paitaansa. "Hei. Epäreilua minulla on mekko" huusin pojan perään. Riisuin mekkoni ja juoksin laiturille. Kokeilin varpaallani vettä ja huomasin sen olevan kylmää. Pian alkoi jopa satamaa.
En aijo mennä veteen, toisinkun Marcus, joka ui siellä ja viittoi minua mukaan. "Tule nyt Haley" tuo sanoi ja ui laiturin tikkaille. "Se on kylmää ja täällä sataa" valitin. Mac kapusi tikkaat ylös. Hän otti minut morsius asentoon. "Mitä sinä teet?" kiljuin. Tuo vain nauroi ja hyppäsi veteen. Vesi oli aluksi kylmää, mutta pian totuin siihen.
Nousin pinnalle ja huomasin, että Marcus ei ollut siellä. Sain pienen paniikki kohtauksen ja huusin hänen nimeään.

Tunsin nipistyksen nilkassani ja pian Marcus ilmestyi viereeni. Tuo nauroi minulle ja katsoin häntä vakavasti. Hän lopetti nauramisen. "Anteeksi. Se oli läppä" tuo pahoitteli.

En minä oikeasti suuttunut. Kostan vain.

Lähdin uimaan kohti rantaa poika perässäni. Hän pahoitteli koko ajan. "Voin ostaa sinulle vaikka jäätelön tai jos sinulla on kylmä niin kaakaota".
Käännyin häneen päin ja irvistin. Aloin nauramaan ja sanoin: "sehän oli lupaus".
Tuo katsoi minua huvittuneena, mutta murhan himoisena.
Lähdin juoksemaan kohti vettä Marcus jahtaen minua.
Sukelsin veteen ja uin kauemmaksi. Nousin pintaan ja Mac oli suoraan edessäni.
Tuo katsoi hymyillen silmiini.

Miksi en ole tajunnut, kuinka komea hän on.

Hän läheni kasvojani varovaisesti.

Ehkä minä pidän hänestä.

Suljin silmäni ja kirin sentit loppuun.

Taidan todellakin tykätä.

Suutelimme.

Hymyilin hänen huulia vasten.
Happi alkoi loppua, joten irtaannuin.
"Olet hyvä suutelia," Marcus sanoi ensiksi virnistäen.
Punastuin, joten laskin katseeni.
"Mmm... Marcus, mitä tuo oli?" kysyin arasti. "Se oli suudelma" tuo vastasi tutkien silmiäni kuun valossa. "Voimmeko tehdä sen uudestaan?" kysyin.
Tuo hymyili ja läheni minua katsellen huuliani. Hän suuteli minua hellästi. "Tahdotko olla tyttöystäväni?" hän kysyi suudelman loputtua. "Tahdon." vastasin onnelisempana, kun koskaa. Hän naurahti. "Mitä?" kysyin. "Olet todella söpö kun hymyilet noin isosti" poika kertoi. Laskin pääni punastuneena. "Lupaa minulle, että hymyilet ikuisesti" hän sanoi ja suuteli minua. Nyökkäsi. "Minä lupaan"

----

Olen niin sanotusti 'yhdessä' Marcuksen kanssa.
Hän on julkkis ja minä vain joku tyttö, jota kukaan ei tunne.
Saako lehdistö tietää tästä ja kaikki poikien tyttöfanit tappavat minut, sillä on mustasukkaisia.
Sitä kohtaloa en tahdo.

Hengailemmeko me koulussa käsi kädessä ja suutelemme.
Se on outoa minulle, sillä en ole kokenut ennen vastaavaa.

Rannalla, eilen illalla, kun Mac suuteli minua, oli tavallaan ensimmäinen kertani.

Jos ei lasketa isäpuoltani.

Flashback.

"Olen kotona, äiti" huusin ja suljin ulko-oven.
Tänään isäpuoleni on koko illan pois kotoa, joten voimme olla äitini kanssa rauhassa.

Kävelin keittiöön ja jätin matkalla reppuni lojuumaan seinää vasten.

Kun saavuin keittiöön, noin jotain aivan kamalaa.
Äitini kädet olivat sidottu toisiinsa ja suu teipattu kiinni. Hän makasi pöydällä aivan alasti ja ilmeisesti tajuttomana.
Isäpuoleni sulki housun nappejaan. Hän näki minut ja sanoi: "ai, sopivasti toinen tyydyttäjä".

Juoksin rappuset ylös ja huoneeseeni. Lukitsin oven ja kaivoin toisen reppuni sänkyni alta.
Isäpuoleni pääsisi sisään millä hetkellä hyvänsä. Hän hakkasi ovea voimalla.

Laitoin reppuun tarvittavaa kamaa ja kun olin valmis, hirviö pääsi sisään.
Hän katsoi nopeasti koko huoneen läpi ja pysähtyi minun kohdalle. Nousin nopeasti ikkunalle ja yritin lähteä pois, mutta isäpuoleni tarrasi minusta kiinni ja käänsi minut häntä vasten.
Tuo suuteli minua rajusti. Kiljuin ja potkin häntä. Hirviö hellensi hiukan otettaan jolloin pääsin takaisin ikkunalle.
Kiipesin paloportaat alas ja aloin juosta kohti poliisiasemaa.

Flashback end.

Kuivasin kyyneleeni peittoon. Nousin sängystäni ja menin vaatekaapille.
Minun täytyy unohtaa mennyt.

Uusi elämä. Uudet ystävät. Ja toivottavasti uusi minä.

Valitsin sopivat vaatteet. Tänään jotain erilaista, kun ennen.
Laitoin harmaat kollarit, punaharmaan napapaitahupparin ja hiukset laitoin sotkuiselle nutturalle.

 Laitoin harmaat kollarit, punaharmaan napapaitahupparin ja hiukset laitoin sotkuiselle nutturalle

Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.

Lähsin alakertaan ja huomasin kellon olevan jo paljon.
En ehdi syömään aamupala, joten lähdin suoraan kouluun.

Nyt ei keksi mitään lukuun liittyvä kysymystä.

Luvun kysymys: minkälainen olis sun unelma tapaaminen Marcuksen ja Martinuksen kanssa?

Forever Smile \ M.GWhere stories live. Discover now