Lohikäärmepuolustajat

Luku 1

Aurinko oli nousemassa Pearlin ylle kun Suvilinnan muurissa oleva ovi avautui. Siitä astui ulos linnanrouvan tytär Bella. Hän seisoi muuria vasten painautuneena ja odotti, että vartiokierrosta tekevä sotilas menisi hänen ohitseen ylhäällä muurilla. Kun sotilas oli mennyt, Bella lähti liikkeelle. Hän suuntasi linnan edessä avautuvalle tasangolle juosten pitkät, saparoille sidotut siniset hiuksensa liehuen hänen perässään. Jos joku olisi nähnyt hänet, tämä olisi luullut että hän olisi lähtenyt keräämään juuria ja yrttejä. Kukaan ei kaipaisi häntä vähään aikaan. Ei sen puoleen, että hänellä olisi aikomustakaan palata takaisin. Bellan siniset hiukset aaltoilivat aamutuulessa, ja hänen vaalean siniset silmänsä säkenöivät. Hän oli edelleen vihainen äidilleen siitä, että tämä halusi naittaa hänet Suurlinnan herran Nat -pojalle. Hänhän inhosi sitä itseään täynnä olevaa paskiaista! Mutta jokin sanoi hänelle myös, ettei riita äidin kanssa ollut koko syy siihen miksi hän oli päättänyt lähteä. 

Viikkoa myöhemmin Bella saapui Kristallijärvelle ja pysähtyi lepäämään. Maatessaan ruohikossa hän päätti seurata jokea, joka laski järveen. Hänen täytyisi ohittaa Suurlinna metsän suojissa, sillä hän oli varma, että häntä etsittäisiin kaikkialta. Onneksi hänen äitinsä ei tiennyt kuinka hyvä juoksija hän oli. He eivät etsisi näin kaukaa vielä vähään aikaan.

Bella seuraili jokea kaksi viikkoa ennen kuin saapui kohtaan jossa joki haarautui kahdeksi eri joeksi. Äkkiä hän kuuli läheisen kukkulan takaa ääniä. Bellan uteliaisuus heräsi ja hän lähti kiipeämään mäkeä ylös. Mäen päällä Bellaa kohtasi upea, mutta myös pelottava näky. Mäen alapuolella, lähellä metsän reunaa, oli suuri sähkönsininen lohikäärme. Bellan mieleen palasi hetkessä monet Suvilinnan tarunkertojan ja bardin kertomat tarinat noista mahtavista olennoista. Hitaasti hän lähti laskeutumaan mäkeä alas, ja puolessa välissä mäkeä lohikäärme huomasi hänet. Bella pysähtyi ja odotti lohikäärmeen reaktiota häneen.

- Älä pelkää, en vahingoita sinua. lohikäärme sanoi äkkiä.

Bella empi hetken, mutta päätti sitten luottaa siihen ja jatkoi laskeutumistaan.

- Olen Vireth. Entä sinä? lohikäärme kysyi.

- Bella, tulen Suvilinnasta. Bella vastasi kohteliaasti, tietäen että lohikäärmeet panivat enemmän painoa käytöstavoille kuin asemalle.

Hetken Bella luuli nähneensä Virethin silmissä naurua, mutta jos olikin, se katosi yhtä nopeasti kuin oli ilmestynyt. Lohikäärme kääntyi katsomaan jotakin siipensä takaa. Bellan uteliaisuus heräsi, mutta hän onnistui hillitsemään itsensä.

- Tule lähemmäs, se kuoriutuu pian. Vireth sanoi äkkiä.

Bella tuli huikan lähemmäs, ja Vireth siirtyi pois hänen tieltään. Sen siipien suojassa kimmelsi hopeanvärinen muna.

- Lohikäärmekuningatar... Bella henkäisi ihastuneena.

Bellan ja Virethin ei tarvinnut odottaa kauaakaan kun munan kuoreen ilmestyi halkeama. Bella muisti linnan tarunkertojan kertomukset lohikäärmeistä ja tiesi niiden perusteella että poikasella olisi nälkä kun se kuoriutuisi. Niinpä hän avasi nopeasti vyöpussinsa ja otti sieltä esiin andan lihaa, kiittäen onneaan ettei ollut ehtinyt syödä niitä. Anda oli suuri, ehkä hiukan tyhmäkin lintu. Se oli tummanruskea ja pitkäjalkainen. Bella oli tavannut sen nukkumasta, ja tappanut sen. Muuten se ei olisi onnistunutkaan, sillä vaikka anda ei osannut lentää, se oli nopea juoksija. Kun lohikäärmeenpoikanen oli selviytynyt munankuorien keskeltä pois, Bella meni varovasti sen luokse ja antoi palan andan lihaa. Poikanen hotkaisi sen hetkessä ja kerjäsi lisää. Bella syötti poikasta ja jutteli sille lempeästi.

- Oletpa sinä soma tyttö, Lorelei. hän mutisi.

Bella ei tiennyt miten hän tiesi poikasen nimen, mutta hän oli tiennyt sen heti. Samassa Vireth katkaisi hänen ajatuksensa.

- Ratsastajia tulossa, ja he ovat huomanneet minut!

Bella katsahti pelästyneenä tasangolle, ja näki saman kuin Virethkin. Tusina miehiä lähestyi heitä. Bella tiesi, että sekä Vireth että Lorelei tapettaisiin jos heidät saataisiin kiinni. Monet pearlilaisista pelkäsivät lohikäärmeitä, sillä vanhat tarinat ja legendat niistä olivat unohtuneet suurimmalta osalta ihmisiä. He muistivat lohikäärmeet tuhoa tuovina olentoina, ja viimeinen lohikäärme oli kadonnut Pearlista yli 800 vuotta sitten. Kukaan ei tiennyt miksi, mutta ihmiset arvelivat, että ne oli metsästetty sukupuuttoon.

- Mene Bella! Pakene Lorelein kanssa vuorille, sieltä löydätte turvan! Vireth komensi nousten seisomaan.

Vasta silloin Bella huomasi kuin valtava Vireth oli.

- Entä sinä? hän kysyi huolestuneena.

- Pärjään kyllä, tehtäväni oli tuoda Lorelei tänne. Nyt mene! 

Bella nyökkäsi ja lähti juoksemaan Lorelei sylissään pakoon.