Lohikäärmepuolustajat

Luku 14

Vaikka Natonin jalka parani nopeasti, kului kuukausi ennen kuin se oli niin hyvässä kunnossa että Naton saattoi taas lentää Romanilla ja taistella. Darja tiesi että jalkaan täytyi sattua välillä, mutta Naton ei koskaan valittanut. Naton ontui vielä hiukan, sillä jalka oli jäykistynyt.

***

Eräänä iltapäivänä lohikäärmeet kutsuivat jälleen puolustajat taisteluun. Koska Naton ei kyennyt vielä juoksemaan, haki Ged hänen lentovarusteensa hänen tornihuoneestaan. Se oli ollut kartanon ainoa vapaa huone Natonin tullessa. Kun Ged tuli takaisin, kiskoi Naton varusteet päällensä ja yhdessä he kiiruhtivat hiekkakentälle jolla muut jo odottivat heitä. Naton nousi Romanin selkään Erikin ja Marlonin avustuksella. Lopuksi he nousivat omien lohikäärmeidensä selkään.
- Sitten menoksi! Erik huusi ja kaikki lohikäärmeet nousivat lentoon.
- Lohikäärmeet suuntaavat Forestlinnaan! Marlon huusi kun he ylittivät Suurlinnan.
Sanaakaan sanomatta lohikäärmeet lisäsivät nopeutta. Kun he lähestyivät Forestlinnaa, puolustajat muuttuivat näkymättömiksi.

Forestlinnan luona puolustajat tarkkailivat tilannetta hetken, ja kävivät sitten hyökkäykseen. He tekivät muutaman hyökkäyksen näkymättöminä ja sitten yksi heistä muuttui näkyväksi.
- Se on yksin! Tappakaa se! yksi ratsastajista karjaisi, mutta vaikeni sitten.
Naton oli pudottanut hänet alas muuttuen samalla näkyväksi.
- Kiitos Naton! Marjorie huikkasi.
Hän oli muuttunut ensimmäisenä näkyväksi ja syöksyi nyt mustia kohti Balarin kanssa. Mustat havaitsivat pian että puolustajilla oli etulyönti asema ilmassa, ja laskeutuivat maahan arvellen voittavansa heidät niin. Puolustajat hyppäsivät alas lohikäärmeittensä selistä vaivautumatta komentamaan niitä laskeutumaan. Naton puristi medaljonkiaan kädessään ja laskeutui pehmeästi maahan. Hän ei halunnut vahingoittaa jalkaansa hyppäämällä varomattomasti alas. Kukaan puolustajista ei estänyt häntä, mutta Ged ja Tessa pitivät häntä silmällä.

Naton veti miekkansa esiin juuri kun yksi mustista iski miekallaan kohti hänen päätään. Naton kumartui ja sivalsi. Pahaksi onneksi jalka kuitenkin hidasta häntä, mutta hän puri hammasta ja jatkoi taistelua. Ratsastaja ei saisi huomata hänen heikkouttaan. Naton hoiteli ratsastajan nopeasti, ja kiiruhti sitten Tessan avuksi. Tällä oli vastassaan kaksi ratsastajaa.
- Miten jalkasi jaksaa, petturi? toinen ratsastajista kysyi kun Naton torjui kompastuneeseen Tessaan suunnatun sivalluksen.
- Varmasti paremmin kuin olkapääsi! Naton vastasi sivaltaen miekallaan ratsastajaa kohti.
Tämä torjui iskun vaivoin, ja Naton tiesi olkapään olevan paljon huonommassa kunnossa kuin hänen jalkansa, joka oli salamoiden jäljiltä vain hiukan jäykkä, kiitos Darjan osaavan hoidon. Tessa piti toisen ratsastajan kiireisenä.
- Paljon paremmassa. hän lisäsi virnistäen.
Samassa ratsastaja suuntasi rajun iskun kohti Natonin päätä, eikä tälle jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin kierähtää syrjään. Jalkaa vihlaisi, ja Naton pääsi vaivoin ylös. Ja tietenkin ratsastaja huomasi sen.
- Ei sinunkaan jalkasi ole kunnossa! ratsastaja tokaisi.
Naton ei vastannut ratsastajalle, vaan hyökkäsi tuntien samalla voitonriemua. Jalka oli vertynyt, eikä haitannut enää hänen liikkumistaan.  Hetken kuluttua ratsastajan miekka lensi laajassa kaaressa ilman halki. Naton seisoi ratsastajan edessä uhkaavana, miekka kohotettuna. Hänellä ei kuitenkaan ollut aikomustakaan surmata ratsastajaa. Ratsastaja oli kuitenkin päättänyt toisin. Ennen kuin Naton ehti estää, tämä viilsi kurkkunsa auki, ja makasi pian kuolleena Natonin jaloissa.
- Hemmetti. Naton murahti ja kääntyi katsomaan miten muut puolustajat pärjäsivät.
Tessa seisoi lamaantuneena ratsastajan luona jota vastaan oli juuri taistellut.
- Oletko kunnossa? Naton kysyi tullen tytön luokse.
- Hän... Hän tappoi itsensä! Tessa sai kuiskattua.
- Tiedän.  Älä jää hautomaan sitä. Naton selitti.
- Tekevätkö he noin vapaaehtoisesti?! Tessa ällisteli.
- Kyllä. Heidät on koulutettu siihen. Naton vastasi katsellen samalla ympärilleen.
Puolustajat tulivat heitä kohti, sillä kaikki mustat oli voitettu. Naton ei hämmästynyt, ettei vankeja ollut. Myös lohikäärmeet olivat laskeutuneet.
- Miten jalkasi? Darja kysyi tullen Natonin vierelle.
- Entisensä. Naton vastasi hymyillen.
Darja näytti hetken hölmistyneeltä, mutta hymyili sitten.
- Sepä hyvä. hän tyytyi sanomaan.
Naton keskittyi kuitenkin jo laskemaan mustia ratsastajia. Hän kurtisti kulmiaan ärtyneenä.
- Heitä on yhdeksän. hän totesi lopulta.
- Mitä tarkoitat? Bella hämmästyi.
- Heitä pitäisi olla kymmenen.  
Tessa pyörähti laskemaan ratsastajat.
- Yksi puuttuu. hän totesi.
- Viisas huomio, tyttöseni, mutta aivan liian myöhään. kuului heidän yläpuoleltaan.
Naton katsoi ylös, ja näki sen mitä oli odottanutkin näkevänsä.
- Mustien ratsastajien johtaja. hän totesi tyynesti.
Eudokia katseli mustan lohikäärmeen selässä olevaa hahmoa, ja hänestä tässä oli jotakin tuttua. Aivan kuin hän olisi tuntenut tämän.
- Kuka hän on? Rani kysyi katsoen hahmoa.
- Ratsastajien johtaja. Kukaan ei tiedä kuka hän todella on, sillä hän käyttää aina mustaa viittaa. En edes tiedä minkä näköinen hän on. Mies hän kuitenkin on. Naton vastasi yhteen purtujen hampaittensa välistä.
- Kerralla oikein, poikani. johtaja vastasi lempeästi.
Naton tiesi tämän äänen olevan vain väline, jolla johtaja petti ihmisiä.
- En ole poikasi! Naton huusi raivosta kiehuen.
- Etkö? Niin kauan kuin kannat merkkiäni, kuulut minulle.
Naton vilkaisi käsivartensa tatuointia. Hän oli pitänyt sen käännettynä poispäin johtajasta, sillä se oli haalistunut. Nyt se katosi hänen katsoessa sitä.
- Katso tarkemmin! Naton kehotti voitonriemuisena ja käänsi käsivarren johtajan nähtäväksi.
Johtaja tuijotti hetken paljasta kohtaa Natonin käsivarressa, juuri siinä kohtaa jossa tatuoinnin olisi pitänyt olla.
- Mahdotonta! johtaja huudahti raivostuneena.
Naton saattoi vain hymyillä johtajalle. Teraen, ensimmäinen musta ratsastaja josta oli tullut puolustaja, oli kuvaillut oman aikansa johtajan reaktion hyvin, ja nyt hänen johtajansa reagoi samoin. Ja hän tiesi täsmälleen mitä sanoa.  
- Mikään ei ole mahdotonta valolle kun sen vain päästää sisälle. Ja minä päästin. Naton vastasi rauhallisesti ja veti riipuksensa esiin paitansa alta.
Johtaja tuijotti riipusta kuin olisi halunnut tuhota sen. Sitten hän katsoi Natonia silmiin. Tämä kohtasi hänen katseensa tyynesti.
- Haastan sinut kaksintaisteluun. Naton sanoi tyynesti.
Jos hänen sanansa olivat yllätys puolustajille, nämä eivät näyttäneet sitä.
- Otatko haasteen vastaan? Naton kysyi hiljaisuuden vallitessa.
- Vai oletko pelkuri?
Johtaja näytti tikahtuvan raivosta. Hän hyppäsi alas lohikäärmeensä selästä ja laskeutui 10 metrin päähän Natonista.
- Hoitele hänen lohikäärmeensä, Roman. Naton komensi irrottamatta katsettaan johtajasta.
Roman nousi ilmaan hänen takanaan ja jäi odottamaan kuten Natonkin. He kaksi eivät aloittaisi taistelua. Naton ei joutunut odottamaan kauaa johtajan hyökkäystä. Hän ei kuitenkaan hyökännyt miekka tanassa, vaan Natonia kohti lensi salamoita, jotka olivat lähtöisin hänen käsistään. Naton tiesi johtajan olevan taitavin mustista loitsujen käytössä, eikä yhdestäkään mustasta ratsastajasta ollut vastusta hänelle. Mutta nyt hänestä voisi puolustajien ansiosta olla vastusta johtajalle. Miehelle, joka oli riistänyt häneltä vapauden neljäksi vuodeksi.
Hän ojensi kätensä eteensä sormet harallaan ja kämmenet kohti johtajaa. Salamat kimposivat kullan hohtoisesta suojakilvestä vaarattomasti maahan. Nyt oli Natonin vuoro hyökätä. Hän sulki silmänsä ja nosti kätensä rinnan korkeudelle. Sitten hän ryhtyi punomaan hyökkäystä liikutellen sormiaan nopeassa tahdissa, sekä muodostaen samat merkit mielessään. Kun merkit olivat valmiita, niiden tekoon ei ollut mennyt sekunttia kauempaa, hän painoi etu- ja keskisormensa yhteen. Hän vei ne ristiin eteensä ja avatessaan silmänsä hän työnsi ne terävästi eteen.  Johtaja ei nähnyt mikä häneen iski, kun hän jo lensi selälleen maassa. Johtaja ponnistautui ylös päättäen taistelun loppuvan lyhyeen. Hänen viittansa huppu oli pysynyt koko ajan hänen kasvojensa peitteenä. Kun hän seisoi tukevasti, hän ojensi toisen kätensä suoraksi eteensä ja koukisti sormiaan kuin olisi tarttunut johonkin.  

Naton tajusi ettei pystyisi suojautumaan. Näkymätön käsi tarttui häntä kurkusta ja puristi. Hän aikoo kuristaa minut! Naton ymmärsi kohotessaan ensin varpailleen ja sitten metrin verran ilmaan.

Rani ja Tessa katselivat kauhuissaan kuinka Naton kohosi ilmaan ja yritti tarttua käsillään johonkin. he eivät voineet tehdä mitään. Kukaan ei voinut, sillä Naton oli heistä paras loitsujen käytössä. kenestäkään ei olisi pelastamaan natonia ja käymään tämän puolesta johtajaa vastaan.

Natonin mielessä oli vain yksi ajatus kun tajuttomuuden pimeys vaani häntä: Minun on oltava häntä ovelampi...