Kauhutarinoita

22. Virhe

Vanhempani olivat koko viikon työmatkalla. Joten olin yksin kotona sen aikaa, eli sain tehdä mitä halusin, kuten kutsua kavereita meille.

Soitin ensin Viville, joka lupautui tulevansa. Hän soitti hetken päästä, ja kysyi että voisiko myös Sara ja Evi tulla. Myönnyin, ja pian he tulivatkin. Sara toi herkkuja, ja kerroin että he saavat jäädä yöksikin jos vain haluavat. Kaikki kolme aikoivat jäädä, joten ajattelin että tästä tulisi koko kesän paras ilta. Tosin olin väärässä.

Ilta alkoi mukavasti. Katsoimme leffaa ja söimme Saran tuomia karkkeja, popcorneja, sipsejä ja joimme limsaa.

Kun elokuva loppui, aloimme vain jutella niitä näitä. Päädyimme puhumaan kauhutarinoista ja paranormaaleista kokemuksistamme. Kukaan meistä ei ollut koskaan pelannut spiritismiä, joten luimme pelistä lisää netistä ja muiden kokemuksia. Ajattelimme että olisihan sitä ihan siistiä testata, joten teimme ohjeiden mukaisen laudan ja aloimme pelata.

Kysyimme ihan tavallisia kysymyksiä. Tiesimme että ei saa kysyä mitään kuolemaan liittyvää, mutta Evi ilmeisesti unohti tämän. Hän kysyi: "Kuoleeko joku läheisemme pian?" Kauhistuin ja sanoin Eville hätääntyneesti, että kuolemaan liittyviä kysymyksiä ei saa esittää. Lasi liikkui, sanaan "KYLLÄ". Ajattelin, että ehkä joku meistä liikuttukin lasia tahallaan kiusatakseen. Paitsi etten itsekään uskonut tuohon teoriaan.

"Liikuttiko joku teistä lasia?" kysyin. Kaikki kolme pudistivat päätään. Minua pelotti. Meidän ikivanha käyttämätön lankapuhelimemme alkoi soida. Olin saada sydänkohtauksen, ja ajattelin uskaltaako siihen edes vastata. Vivi oli meistä kaikista rohkein, joten katsoimme häntä, ja tämä nousi seisomaan vakava ilme kasvoillaan. Hän käveli hitaasti puhelimen luokse, mutta se vain jatkoi soimista. Vivi otti puhelimen käteen ja sanoi "Haloo?"

Puhelimesta kuului kauhea ääni, joka sanoi "Minä näen teidät, tämä on minun kotini, lähtekää pois."
Jopa minä, Evi ja Sara kuulimme tämän, ääni oli niin kova. Katsoimme toisiamme.

"Tämä ei ole sinun kotisi. Siru asuu nyt täällä. Mene pois hänen kodistaan", Vivi sanoi vakavana.

Puhelimesta kuului kauhea rääkäisy, joka ei kuulostanut edes ihmiseltä. Vivi säikähti, ja puhelin kirjaimellisesti lensi hänen kädestään, ja jäi roikumaan puhelinlangasta kohti lattiaa.

Katsoimme kauhistuneina toisiamme, sitten puhelinta. Vivi alkoi katsomaan lankapuhelinta tarkemmin, ja otti käteen sen seinään laitettavan johdon.

"Katsokaa!" hän sanoi järkyttyneenä.

"Mitä?" Evi kyseli.

"Tämä johto ei ollut ollenkaan seinässä kun puhuin puhelimeen, joten se varmistaa sen, että hän joka puhui meille, ei ollut meidän maailmastamme", Vivi kertoi.

"Siis mitä se tarkoittaa?" Sara kummasteli.

Vivi jatkoi:"Eli puhuimme hengen tai kummituksen kanssa, riippuu miksi itse haluaa kutsua."

Menimme takaisin laudan eteen, ja laitoimme sormet lasin päälle.

"Saammeko lopettaa?" kysyimme kaikki yhteen ääneen.

Lasi liikkui laudalla nopeaan tahtiin, ja pysähtyi sanaan "EI".

Yhtäkkiä Evillä paloi hermot ja hän otti lasin sormiemme alta, ja heitti sen vähän kauemmas maahan. Lasi tietenkin rikkoontui, ja me muut katsoimme Eviä hämmentyneinä. Seuraavaksi lähti lauta. Hän otti sen edestämme, repi ja ryttäsi kymmeniksi palasiksi.

Vivi näytti kaikista järkyttyneimmältä, ja siltä, että hänellä olisi tärkeää asiaa.

"Ummh... Peliä ei saa lopettaa jos henki käskee", hän sanoi.

"Ihan vitun sama! Minä en jaksa enää!" Evi huusi.

Annoimme asian olla, koska ajattelimme että niin olisi parempi. Evi oli mykkäkoulua koko illan.

Heräsin. En tajunnut mitä oli tapahtunut. Katsoin valkoista kattoani ja tajusin että kaikki olikin vain unta.

Nousin istumaan ja pyyhin silmiäni hieman. Kun aloin näkemään väsymyksen läpi edes jotain, katsoin lattiaan. Näin kaikki kolme kaveriani lattialla, kuolleina. Vieressä luki verellä kirjoitettu teksti "Minä varoitin teitä :)".

[Kirjoittajan kommentti:] Moikka taas! Tän tarinan keksin ihan omasta päästä tällä kertaa, ei perustu kenenkään kokemuksiin tai ole netistä. Nähdään pian!