It's gonna be alright/Finnish

8.

(KIROILUVAROITUS! OSA SISÄLTÄÄ KIROSANOJA, JOS ET NIITÄ KESTÄ, ÄLÄ LUE!!)
Siinä me istuimme. Täysikuun aikaan lammen luona vierekkäin. Minä tuon kainalossa,lämpimässä. "Lähdetäänkö takaisin sisälle?"kysyn hiljaa. "Mennään vain." Martinus sanoo ja nostaa minut ylös. Lähdemme kävelemään hiljaa sisälle. Menemme iham äänettömästi nukkumaan. Nukahdan uudestaan enkä herää koko yönä. Aamulla herään aika aikaisin. No jaa, mitä väliä. Alan piirtää eilistä maisemaa keskittyneesti. Saan hahmotelmat valmiiksi, joten otan vesivärit esiin. Piirtelen siinä pari tuntia, ja menen laittamaan aamupalaa minulle ja pojille. Teen uunileipiä, päälle laitan kinkkua ja juustoa. Laitan leivät uuniin ja alan keittää kahvia. Pian aamupala on valmista, joten herätän pojat. "HERÄTYYYYSSS!!"huudan portaikosta. Pian kaksi unisen näköistä poikaa ilmestyy näkyviini. "Huomenta herra unikeot."sanon osoittaen kelloa. 11.30. "Hupsis!"nuo sanovat yhteen ääneen nauraen. Minökin nauran hieman. "Noniin syökää pikkupossuset."sanon äitiäänellä noille ja alan itsekkin syödä. Juttelemme kaikesta maan ja taivaan välillä. Hauskaa oli. "Mitä tehään?Mennäänks vaik uimaan?"kysyn pirteästi. Kuulen että yläkerrassa puhelimeni soi. Soittaja on tuntematon. No, vastaan ja se oli jopa hyvä päätös. "Haloo?"sanon puhelimeen. "No hei. Onko puhelimessa Fiona Themson?"naisääni kysyy. "Kyllä on."sanon rauhallisesti. "Selvä. Vanhempasi ovat joutuneet kolariin rekan kanssa, ja molemmat ovat menehtyneet. Numero josta soitan on isäsi puhelin."ääni sanoo."Se...Selvä. Voinko sulkea puhelun?"kysyn itkua pidätellen. "Voit."ääni sanoo ja lopetan puhelun. "EIII!!!"huudan ja itken niin kovaa kuin vain voin. Kuulostan siltä että tekisin kuolemaa. Tai no, sisäisestihän sitä tein. Vaikka vanhempani eivät lähes koskaan olleet kotona, rakastin heitä koko sydämmestäni. Teki mieli vain kuolla. Elämällä ei ollut enää merkitystä. En voinut antaa vanhemmilleni toista mahdollisuutta. Elämäni rakkaimmat ihmiset olivat kuolleet. Lukitsen oven sisäpuolelta. Otan laatikosta terävän harpin ja alan viiltää sillä viivoja käteni ns. päälle. Vaikka se sattui ei kiinnostanut. Itken vain enemmän ja enemmän. En pysty. Heitän harpin takaisin laatikkoon. Hautaudun sänkyyni. "FIONA MIKÄ ON?"kuulen ääniä ulkopuolelta. En vastaa vaan itken tyynyäni vasten. "Pliis avaa ovi."Martinus sanoo tytölle. "EN AVAA OVEE ENÄÄ KOSKAAN!"huudan itkien vuolaasti samalla. "Mä lähen kauppaan." kuulen Marcuksen sanovan. Hetken päästä kuulen, että joku avaa ovea ulkopuolelta avaimella. "VITTU ET TUU SISÄLLE!"huudan itkien ja juoksen vaatehuoneeseen oeiton ja tyynyn kanssa. Laitan jonkun harjan oven sisäpuolelle, ettei kukaan pääse sisälle ja jatkan
itkuani nurkassa. Kuulen kun joku tulee sisälle. "Fiona mikä on!"kuulen huolestuneen äänen. "Mee pois!"karjun itkien vielä enemmän. "En varmasti mee."tuo väittää vastaan. "JUMALAUTA SÄ MEET!"huudan niin raivoissani kuin voin vainolla ja itken vielä enemmän. "NO EN MEE!"tuo huutaa takaisin. "MENET NYT TAI EI HYVÄ HEILU!"uhkaan vihaisena murtuneena lattialla itkien. "NO EN MEE! tuo huutaa ja alkaa hakata ovea. "MEE POIS EN HALUU PUHUU!"huudan murtuneena lattialla edelleen itkien. "MUT MÄ HALUUN TIETÄÄ ET MIKÄ SULLA ON!!!"tuo huutaa ja huoli paistaa tuon äänessä. "NO VITTU OKEI!"sanon ja avaan oven. Hyppään heti Martinuksen syliin itkien. "Mikä on?"tuo kysyy rauhallisempana ja yrittää rauhoitella minua. "Mun...Mun vanhemmat. Kuo....KUOLIVAT!!"huudan itkun keskellä. "Voi sua."tuo sanoo ja istuu sängylleni niin,että olen tuon sylissä. olen ihan kiinni tuossa,ja itkin. En pystynyt muuhun. "Marcus tulee ihan kohta. Mä voin sanoo sen sille niin sun ei tarvii kärsiä sen sanomisesta."tuo jatkaa lohduttaen. "Kiitti että ootte mulle niin kivoi. En ansaitse näin hyviä ystäviä."sanon itkien Martinukselle. "Tietty ollaan. Ja kyl sä ansaitset viel parempia kavereita."sanon lohduttaen pieni hymy kasvoillaan. "Ootte parasta mun koko elämässä."sanon hiljaa....

Anteeks ku vähä säd:(
MUT OMG! TÄÄ TARINA ON #21 in Romance!! Kiitos kaikille ketkä tätä jaksaa lukea,ily😘