It's gonna be alright/Finnish

10.

"Mitä te siinä nauratte?"Marcus kysyy ihmeissään. "Asiat on hauskoi."hihitän lattialla kippurassa. Menemme hetken kuluttua kaikki syömään. Saan ekana syötyä, joten menen takaisin yläkertaan. Menen sängylleni selaamaan someja ja muuta. Pian luurini ruudulle ilmestyy tuntematon numero. "Ha..Haloo?"kysyn puhelimeen. "Hei. Muistat varmaan minut." kuulen tutun naisäänen. "Jo..Joo. Mitä on tapahtunut. "Lisää ikäviä uutisia. Tunnetko tytöt nimeltä Ada Millson ja Leona Losser?"ääni kysyy. "Jo. Joo?"sanon. "Tytöt ajautuneet bussin mukana järveen. Vain muutama matkustajista selvisi, mutta ystäväsi eivät."ääni sanoo. "Okei. Voinko lopettaa?"kysyn. "Voit. Koita jaksella."ääni sanoo ja lopetan puhelun. Huomaan että Martinus lähtee ulos, joten alan itkeä. "Miksi aina minä!!!"karjun ja hautaudun huppariini. "Fiona kaikki ok?"kuulen oven takaa äänen. "Joo tosi!"sanon itkien ja en jaksa välittää. "Fiona mitä nyt?"Marcus kysyy huolestuneena. "Eka vanhemmat, nyt parhaat kaverit!"sanon ja katson tuohon, mutta koen sen hankalaksi, sillä kyyneleet täyttävät silmäni. "Kohta teki varmaa hylkäätte mut."sanon. "Miks hylättäisiin?"tuo kysyy rauhoittavasti silitellen minua. "Koska kaikki kuolee aina mun huonoilla hetkillä!"sano itkien ja halaan poikaa tiukasti. "Voi sua. Me ollaan sun tukenas täällä aina."Marcus sanoo ja ottaa puhelimensa esille. "Laitoin Tinukselle et tulee tänne." tuo sanoo ja silittää hennosti poskeani. Pian kuulemme ulko-oven avautumisen ja sulkeutumisen, sitten joku ryntää portaita ylös ja juoksee huoneeseeni. "Fiona älä itke."tuo sanoo ja tulee toiselle puolelleni istumaan. "Kiitti että ootte mun tukena."kuiskaan kyynelten lomassa. "Fiona rauhotu."Martinus hyssyttelee minua. "Ei oo kiva katsella että sä kärsit."Marcus sanoo ja halaa minua. "Ei oo kivaa kärsiä."sanon noille haikeana ja kuivaan kyyneleeni. Rauhoitun, sillä miten et voisi rauhoittua kahden sinulle tärkeän ihmisen seurassa. "Fiona mulla on sulle asiaa." Martinus sanoo. "Voin poistuu?"Marcus kysyy ja nyökkään pienesti. "Mitäs asiasi koskee?"kysyn levottomana pojalta. "Mä tuota...Tykkään susta tosi paljon,ja ois kiva kuulla et tuntisit ees vähän samoin."tuo sanoo hiljaa. "Kyl mä pidän susta. Ja Marcuksesta myös."sanon katsoen tuota silmiin. "Kiva kuulla."tuo sanoo hymyillen. "Oliks sulla muuta?"kysyn ja tuo pudistaa päätään ja lähtee. Päivä kului lähestulkoon kokonaan siihen,että katsoin netflixiä. En syönyt koko päivänä kunnolla mitään. Nukahdan 21.30,mutta herään 23.48, sillä näin painajaista. Menen hiljaa Martinuksen huoneeseen, jossa tuo on sängyllään naama seinään päin. Hän ei huomaa että tulin, joten suljen oven hiljaa ja kömmin tuon viereen nukkumaan. "Saaks mä nukkuu täs tän yön?"kysyn. hymyillen. "No miksipä et saisi."saan unisen vastauksen. "Mikset voi kattoo muhun päin?"kysyn Martinukselta. "Kai mä nyt seinää saan tuijotttaa."tuo sanoo. "No toki saat, mut ois ollu kiva nähä sun kasvot etten nää lisää painajaisia."sanon tuolle. "No hyvä on."tuo sanoo ja kääntyy minuun päin. "Miks oot itkeny. Onks sul kaikki hyvin?"kysyn huolissani. "Siks, koska mietin kui paljon kaiklee tyhmää oon tehny. Varmaan teen sullekki kohta jotai tyhmää."tuo sanoo. "Teet mitä teet, oot mulle aina se sama,rakas Martinus."sanon hymyillen ja väännän sormellani tuon suupielet hymyyn. "Parempi."sanon hymyillen ja nukahdan tuon viereen...