It's gonna be alright/Finnish

11.

Tunnen, kun jokin liikahtaa vieressäni. "Martinus?..."kysyn hiljaa mutten saa vastausta. "Onks kaikki hyvin?"kysyn. "Painajaista vaa."tuo sanoo ja ummistan silmäni uudestaan. "Mulla on kylmä."sanon ja pian tunnen lämpimän kehon omaani vasten. Hänen läsnäolonsa saa minut rauhoittumaan. "Hyvää yötä."tuo kuiskaa hiljaa. "Hyvää yötä."sanon hieman hymyillen. Herään aamulla siihen, kun jotain liikkuu vieressäni. "Onks pakko herää?"mutisen. "No ei oo."tuo sanoo tuhahtaen suloisesti ja tuli takaisin viereeni. Hymyilin ja nukahdan pian tuon viereen. "HERÄTYS RAKASTAVAISET!"kuuluu kovaääninen möläisy ovelta. Hyppään kirjaimellisesti metrin ilmaan silkasta säikähdyksestä. "EI SAA PELOTELLA!"sanon unisena. "Nii." Martinus tuhahahtaa vierestäni. "Ettekö huomannu  aiemmi että tulin?"tuo kysyy. "Ei,kui niin?"kysyn unisesti. "No oon ottanu teist varmaa parikymmentä kuvaa kun nukutte vierekkäin."tuo sanoo riemuissaan. "Saako nukkua!"Martinus mölisee tyynyä vasten. "No nukkukaa nyt sitten." Marcus sanoo ja lähtee. Nukumme vielä pari tuntia, kunnes heräämme. "Tulkaa syömään!"kuuluu Marcuksen ääni alakerrasta. Kävelemme peräkkäin alakertaan, jossa meitä odottaa lettuja. "Namia!"sanon ja istun pöytään. Alan syödä,kunnes kuulen että jommankumman pojan puhelin soi. "Mä voin hakee."tarjoudun ja juoksen ylös. En mieti edes sekunttia, kun vastaan puhelimeen. "Marcus Gunnarsenin puhelimessa Fiona Themson."vastaan. "Kuullostitkin jotenkin tutulta. Asia on niin, että kyseisen pojan vanhemmat ovat sairaalassa, mutta selviävät, joten ei huolta. Joudutte kuulemma olemaan ainakin kuukauden vielä kolmestaan."ääni sanoo. "Onks ne kunnos?"kysyn. "Joo. Et olisi halunnut varmastikkaan kuulla enää kenenkään kuolemasta."ääni sanoo. "Empä juuri. Hyvää päivänjatkoa."sanon ystävällisesti ja lopetan puhelun. Kävelen takaisin alakertaan. "Mun pitäis varmaan kertoo teille yks juttu...."sanon katsoen noihin vakavana. "Älä esitä tosikkoo."Marcus sanoo. "Mä olen tosissani.."jatkan. "No mitä?"Martinus kysyy huolestuneena. "Me joudutaan olee viel ainaki kuukausi kolmistaan.. Teiän vanhemmat.. Ne on sairaalas...."sanon katsoen lattiaan. "Mitä niille on käyny?"Marcus kysyy. "En tiiä."sanon. Huomaan että Martinuksella on kyylel silmäkulmassaan. "Itke vain ystävä rakas kaikki on hyvin."kuiskaan tuolle hymyillen huolehtivaisesti. "Mä kyl pidän teistä huolta, niinku te ootte pitäny musta nyt ku mul on vaikeeta."sanon molemmille pojille. "Kiitos..."kuulen hiljaisen kuiskauksen pöydästä. Syötyäni lähden yläkertaan huoneeseeni. Heittäydyn sängylle ja otan puhelimeni. Alan selata someja ja pelaan myös joitain pelejä. Pelailen siinä muutaman tunnin, kunnes kuulen oven avautuvan. Sisään astuu Martinus, joka on selkeästikkin itkeny, sillä tuon silmät olivat ihan punaiset. "Mmph?"kysyn. "Aattelin et voisitko pitää mulle seuraa ku Marcus lähti taas johki." tuo kysyy hiljaa. "Tottakai mä voin. Mitä haluut tehä?"kysyn hymyillen. "Ihan sama."tuo sanoo. "Ootatko sen aikaa et haen jotai lämmint päälle?"kysyn ja suuntaan vaatehuoneeseen, ja heitän jotkut Niken lökärit ja oversize-hupparin. "Mennää vaik alakertaan tekee jotai?"ehdotan. "Sopii."Martinus vastaa jo vähän hymyillen, joten lähdemme alakertaan. Emme keksi mitään hirmuisen erikoista tekemistä, joten katsomme Netflixiä. Katsomme pari kauhuleffaa, kunnes ulko-ovi aukeaa. Sisään astuu litimärkä Marcus. "Mikäs sulle on käyny?"hymähdän. "No tuol alko sataa jossette sattunu huomaan."tuo sanoo ja lähtee yläkertaan vaihtamaan kuivia vaatteita. Pian tuo loikkaa sohvalle niin, että jään poikien väliin. Katselemme erilaisia leffoja, ei sen kummempaa. Olihan sekin aikaa kuluttavaa, eikä ollut tylsää.

Anteeks ettei oo pitkään aikaan tullut, mut ei oo ollu motia kirjottaa. Yritän nyt saada vähän aktiivisemmin kirjoteltua, mutta toivottavasti pidit🙏