Pelisäännöt

2. Minun kristillinen kotini

Matkalla huoltoasemalta kotiin mieleni vaelteli vain tuo huoltoasema pojan silmiin. Hänen kasvon piirteensä olivat terävät, sekä poskessa hänellä oli pari luomea jotka tekivät hänestä vielä söpömmän. Olin jo onnistunut sulkemaan mieleni pojilta ja olla ajattelematta heitä, mutta silti ajatellessani häntä pystyin vain purra huultani.

Isäni huomasi kuinka ajatuksissani olin koko loppu matkan ja hän yrittikin kysellä pieni virne kasvoillansa mitä siellä sisällä oli tapahtunut, mutta vastailin vain naurahtaen että "ei mitään".

---------------------------

Valkoinen audimme kääntyy valkoisen kivitalon pihaan. Talo on todella suuri ja hieno ja en voi uskoa että saan asua tuolla. Suuni aukeaa hieman ja silmäni suurenevat, katsahdan isääni päin, hänellä on ylpeä ja tietävä ilme kasvoillaan.

Käännän päätä nähdäkseni paljonko kello on auton radiosta huomatakseni että se on jo kuusi. Olen todella väsynyt mutta tiedän että illallinen olisi vielä edessä.

Otamme tavarat auton takaa ja lähdemme kävelemään kohti taloa. Minulla ei ole paljoa matkatavaraa, matkalaukku ja kaksi pahvilaatikkoa. Se ei kyllä ole paljoa mutta minusta tuntuu että tulen saamaan kaiken tarvitsemani täältä.

Isä avaa oven minulle ja eteeni aukeaa modernisti sisustettu, valkoinen talo. Isäni taitaa tykätä valkoisesta väristä, näin ihan muuten vaan.

Tiputan tavarat, takkini sekä riisun kenkäni ja pinkaisen kuin Usain Bolt matkaan. Tunnen olevani kuin pikku lapsi tutkiessani taloa ja juostessani sekä avatessani ovia, joista yksi niistä avautuu tyhjään, isoon makuuhuoneeseen. Tämä on minun huoneeni.

"Tuulia hei, oo muuten valmiina kohta lähdetään syömään!" Isä huikkaa alakerrasta.

Tunsin jo turhautumisen valtaavan mieleni koska en pääsisi tilanteesta pois. Päätän letittää tukkani kahdelle hollantilaiselle letille ja pukea valkoisen neuleen sekä mustat farkut kun ne nyt oli ensimmäiset mitä matkalaukustani sain kaivattua. Katselen itseäni peilistä ja nään siellä saman ruskean tukan, vihreät silmät ja pienet pisamat kasvoillani niin kuin ennenkin. Hymähdän ja käännyn kävelemään pois huoneesta.

Serkkumme asuivat vain tien toisella puolella mikä tarkoittaa sitä että Inka pääsisi milloin haluasi ärsyttämään minua.

Tien yli päästyämme isä koputti saman tyylisen talon oveen kuin omamme ja kuin salamana Blondi, sinisilmäinen Riitta avasi sen meille. Riitta on Pekan vaimo eli, Inkan ja Lauran äiti. Tykkäsin Riitasta hän oli aina niin ystävällinen ja ymmärtäväinen, se oli outoa miettien että hän oli näöllisesti vain vanhempi versio Inkasta mutta silti niin ihana.

"Tuulia miten ihana nähdä, ai että kun sä olet kasvanut jo niin paljon tulee ihan tippa linssiin." Riitta voihkaisi ja kaappasi minut syleilyynsä, se tuntui mukavalta ja lämpö täytti mieleni.

Vaihdettuani kuulumisia Pekan ja Riitan kanssa, Inka asteli alakertaan ja tervehti minua kuin vanhaa ystävää. Näin meillä aina menee, tulemme aina toimeen kun tapaamme, mutta mitä kauemmin olen hänen kanssaan sitä pahemmin hän ärsyttää.

En tiedä oikeasti miksi, yritän aina olla ystävällinen kaikille, se on samalla heikkouteni, en aina osaa sanoa ei kun yritän miellyttää kaikkia. Silti Inka yrittää ärsyttää ja kertoa muille noloja juttuja minusta, kaipa se on luonteen piirre.

Laura oli poissa jossain viulun soittoleirillä mutta eipä se minua ei haitannut. Emme loppuen lopuksi ole hirveästi viettäneet aikaa yhdessä, siis minä ja Laura.

Istuimme pöytään ja aloitimme ruokailun. Keskustelimme ihan peruskuulumisia, miten koulut oli alkanut ja kuinka tapparan treenit olivat lähteneet käyntiin, kuinka harjoitusottelu Pelicansseja vastaan oltiin voitettu Pietari Kähkösen alivoima maalilla, Pekka siis myöskin työskenteli tapparassa jonain varatoimitusjohtajana tai ihan pää en tiedä.