Pelisäännöt

3. Jääkarhun paino

Aleksin käsi tuntui karhealta omassani ja punastuin hieman ajatellessani kuinka yhtäkkiä hän oli minua lähtenyt ohjaamaan sisälle. Pian Aleksi pysähtyikin ja törmäsin hänen selkäänsä, hän haisi pienesti tupakalle ja kaljalle enkä pitänyt siitä vaan nyrpistin nenääni. Hän kääntyi katsomaan minua silmät sirissä ja epäilevä ilme kasvoillaan,

"Tajusin muuten just et nämähän on muuten mun bileet ja mä en tunne sua ni kenen kaa sä tulit?" Aleksi kumminkin kysyi äänellä joka oli epäilevä mutta siinä oli selvästikin kuultavissa huvittuneisuutta.

"No siis... Inkan must tuntuu et tiedät sen, mä oon sen serkku." Sanoin varovaisella äänellä katsoen Aleksia odottavasti. Hän katsoi minua hetken kunnes hänen ilmeensä muuttui niin kuin hän olisi tajunnut juuri jotain, pian ilme muuttuikin irvistykseen.

"No kyllähämme kaikki Inka tiedetään, en ois uskonu et sä oot sille sukua." Hän lisäsi viimeisen lauseensa kuin odottaen vastaustani. Hän selvästikin pelkäsi että olin samanlainen kuin Inka ja että suuttuisin hänelle. Katsahdin takaisin vain huvittunut ilme kasvoillani ja päästin pojan tuskistaan,

"Niinpä, olen ihan samaa mieltä." Sanoin äänellä joka kuulosti siltä että en sitä itsekkään uskoisi. Aleksin ilme leppyi ja hän jatkoi vetämistäni sisälle.

Talo oli normaali sisältä ei mitenkään erityinen mutta silti kodikas, jos ei huomioi humalaisia teini-ikäisiä tanssimassa pöydillä. Meno oli aika kova sisällä ja musiikki pauhasi todella äänekkäästi. Aleksi jatkoi minun vetämistäni keittiöön asti. Hän kääntyi ja katsoi minuun suklaan värisillä silmillään. Hän tarjosi minulle tölkkiä missä oli ties mitä. Pudistin vain päätäni ja Aleksi vastasi siihen vain olankohautuksella ja kaatoi juoman alas kurkustaan.
En koskaan ole halunnut juoda, se johtuu siitä että pelkään nolaavani itseni täysin. Jotkut sanovat että olen pelkuri mutta en koe mitään tarvetta juoda.

Aleksi ja minä juttelimme vähän aikaa ja hän on oikeasti todella hauska. Olemme Aleksin kanssa saman ikäisiä ja hän on minun lukiossani. Helpotuksen tunne oli vallannut kehoni kun oli saanut tietää tämän, ainakin minulla olisi yksi kaveri. Hetken juteltuamme Aleksi sai puhelun ja katsoi minuun pahoitteleva ilme kasvoillaan.

Nyt olen sitten yksin keittiössä ilman ketään kenen kanssa jutella. Käännyin puhelimeni puoleen kuin näyttääkseni että en ollut mikään luuseri, kunnes joku hyppäsi eteeni. Nyt edessäni seisoi ehkä 10 senttiä minua pidempi poika (olen siis itse 169 cm) jolla oli siniset silmät ja ananakseen leikattu melkein valkoinen tukka. Hän oli todella söpö ja hän katsoi minua hölmö virne kasvoillaan.

"Tiedätkö kuinka paljon jääkarhu painaa?" Hän kysyi minulta odottavasti ja kuin yrittäen pidättää nauruansa.

"Ööm.. en?" Katsoin häntä vastatessani pöllistynyt ilme kasvoillani.

"Niin no en minäkään mutta ainakin se murtaa jään." Pojan viekas virne kasvoi vielä enemmän, se oli hassu ilme aivan kuin hän olisi seitsemän vuotias. Katsoin häntä silmiin tyhjä ilme kasvoillani ja mietin mielessäni mitä hän oli juuri sanonut kunnes tajusin. Ilmeeni alkoi hitaasti kääntyä hymyyn kunnes purskahdin nauruun, poikakin vieressäni yritti pitää pokkaansa mutta alkoi itsekin nauraa.

"Moi mä oon Mika aka Mage" poika tarjosi kättään johon tartuin ja kättelin. Hän hymyili katsoi minua odottavasti nostaen kulmakarvojaan.

"Ainiin! Tuulia siis joo sori." Sanoin nauraen nolostukseni pois. Mage päästi käteni ja nojasi keittiön tasoa vasten.