Pelisäännöt

4. Liian vähän keskisormia

Alan avaamaan silmiäni hitaasti ja päässäni pyörii edelleen. Tunnen makaavani sohvalla ja takaraivossani on jotain viileää. Alan katsoa ympärilleni kun katseeni osuu Pietariin joka juttelee isäni kanssa sohvan vieressä.

Hänellä on päällään tummansiniset treenishortsit joiden alla on jotkut tekniset housut ja harmaa pitkähihainen treenipaita. Seuraavaksi käännän katseeni Pietarin leukalinjaa ja olen varma että sillä voisi leikata vaikka jäätä. Miksi hänen piti olla noin helvetin söpö. Jään vielä hetkeksi tuijottamaan kunnes Pietari kääntää katseensa minuun päin, käännän katseeni äkkiä isään joka huomaa minun heränneen. Huolestunut ilme hänen kasvoiltaan katoaa ja hän jo kiitä luokseni.

"Vihdoinki sä heräsit mä olin jo niin huolissani, pelästyin ihan kamalasti kun sä yhtäkkiä vaan kaaduit." Isä alkoi selittämään. Menin sitten kaatumaan Pietarin edessä portaissa ja pyörryin. Olen sitten maailman noloin henkilö ikinä tai varmaan ainakin Pietarin mielestä. Käänsin katseeni Pietariin joka vain virnisteli vieressäni kädet ristissä ja tunsin kuumotuksen leviävän poskilleni. Pudistan päätäni ja käännän katseeni takaisin isäni huolehtiviin silmiin.

"Kauanko mä olin pyörtyneenä?" Kysyin karhealla äänellä. Nousin istumaan sohvalle ja tunsin pientä kipua päässäni. Isä oli juuri vastaamassa kysymykseeni kunnes kuulin Pietarin äänen,

"Et kauaa, mä kannoin sut tähän sohvalle olit poissa ehkä enintään viisi minuuttia." Pietari sanoi jatkaen virnuiluaan. Silmäni suurenivat sillä Pietari oli kantanut minut sohvalle mutta vielä enemmän minua nolotti se että en voinut sitten mitään parempaakaan pukea, Pietari pitää minua varmaan ihan outona.

Miksi minä edes ajatellen mitä hän ajattelee minusta, ihan kuin minulla olisi edes mitään mahdollisuutta. En edes haluaisi olla kiinnostunut hänestä. Poskeni muistuttivat tällä hetkellä todennäköisesti laavaa. Pietari vain hymyili minulle takaisin, käänsin pääni taas äkkiä isään päin.

" Pietari oli tulossa hakemaan vaan parit paperit tästä ja ajattelin esitellä sut mutta nyt tässä kävi sitten näin." Iskä katsoi minua säälivin silmin kunnes jatkoi. "Pietari kyllä lupasi että voi viedä sut sairaalaan koska mulla on kokous johtoryhmän kanssa." Isä katsoi minua odottaen vastausta.

"Eeei! Ei mun tarvitse mennä sairaalaan kaikki kunnossa mä voin hyvin. Katso vaikka!" En ollut menossa Pietarin kanssa samaan autoon, minä varmaan nolaisisin itseni vielä pahemmin. Hyppäsin ylös sohvalta ikään kuin näyttääkseni että olin kunnossa mutta jaloilleni päästyäni horjahdin ketäpä muuta kuin Pietaria päin. Hän otti minut kiinni niin että pääni oli hänen rintalihaksiensa välissä. Hän tuoksui deodorantille ja pienesti suklaalle. Pietari alkoi nauramaan, tunsin sen värähtelynä kasvoillani. Pian hän päästi minusta irti, olin varmasti ihan tulipunainen.

"Musta kyllä tuntuu et sun pitää käydä kyllä siellä sairaalassa ja mä ihan mielelläni voin sut sinne viedä." Pietari sanoi lopetettuaan nauramisen ja katsoi minua taas silmiin. Olin sanomassa vastaan jotain kunnes isän ääni kuului vakavana.

"Tuulia ei muttia sä lähet sinne ja Pietari vie sut." Isän ilme muuttuikin yhtäkkiä virneeksi ja hän aloitti "Mä tiedän että susta voi tuntua vähän jännitävältä mennä tollasen hyvännäköisen nuoren mieh..." katkasin isän lauseen pistämällä käteni hänen suunsa eteen ja käskemällä häntä lopettamaan epätoivoisesti. Pian isä onneksi lopetti ja uskalsin kääntää katseeni Pietariin joka katsoi minua yrittäen pidättää nauruaan.

"Noh, nyt kun tuo asia ollaan selvitetty niin mä haen ne paperit sulle äkkiä Pietari." Isä huikkaisi ja lähti kävelemään toimistoonsa. Nyt minä jäisin yksin Pietarin kanssa, loin häneen katseen ja hän avasi suunsa,