Pelisäännöt

7. Pillimehu ja kuiva munkki

Istuin tällä hetkellä jäähallin kahviossa edessäni pillimehu ja kuiva munkki. Isä oli tullut hakemaan minua kiireessä ja nyt odotin täällä kotiin pääsyäni jo toista tuntia.

Huokaisin syvään ja laskin pääni käsieni varaan. Otin puhelimeni taas käteeni sadatta kertaa ja päivitin instagramini tuloksetta. Päätin että nyt olisi hyvä aika mennä tutkimaan hallia, kas kun en aikaisemmin ajatellut.

Lähdin kiertelemään ympäriinsä katsoen palkintohyllyjä ja iso kokoisia kuvia pelaajista seinillä. Kieltämättä jäähalli saa minut aina hyvälle tuulelle, sen tuoksu ja tunnelma on aina niin turvallinen mutta tällä hetkellä sänkyni tuntuisi paremmalta vaihto-ehdolta.

Koulussa oli mennyt ihan hyvin lukuunottamatta haisevaa juustoa ja rakkauskirjettä jotka löysin lokerostani päivän päätteksi. Pudistin päätäni ajatukselle, en ollut vielä uskaltanut lukea kirjettä joka on tällä hetkellä ryttyisenä taskussani.

Vaeltelen niin kauan kunnes olen pukukoppien kerroksessa ja päätän mennä käytävään sisälle avaimella jonka isä antoi minulle kiireessä. Kuljettelen sormeani seinää pitkin samalla kun olen omissa ajatuksissani. Miettiessäni sitä kuinka likaiset kenkäni ovat en enää tunnekaan viileää ja karheaa seinää sormenpäissäni vaan jotain kuuma ja sileää.

Pysähdyn täysin ja pian nostankin päätäni hitaasti oikealle nähdäkseni Pietarin katsomassa minua pieni virne kasvoillansa. Kaikki veri mitä kehossani oli todennäköisesti kerääntyi naamalleni minun katsoessani sanattomana häntä. Pian katseeni kumminkin laskeutui katsomaan kättäni joka oli vieläkin kiinni paidattoman Pietarin vatsalihaksilla. Katsoessani niitä kaunokaisia oli minun kumminkin pakotettava käteni vetäytyä pois sekä repiä katseeni irti hänen kunnossa olevasta kehostaan.

Nyt en saisi joutua paniikkiin ja tehdä itsestäni pelleä. Ketä huijaan olen jo sellainen!

Rauhallisesti siirsin katseeni takaisin Pietarin kauniin sinisiin silmiin ja kasvoihin jotka katsoivat minua kaksimielisen hymyn siivittämänä. Yritin pysyä rauhallisena vaikka pääni sisällä oli täysi kaaos.

"Tulitko sä fanikuvaa hakemaan vai häh? Pietari kysyi huvittuneena. "Kyllä mä annan ja vaikka vähän enemmän." Hän jatkaa ja lopettaa lauseensa vinkkaukseen. Pyöritän vain silmiäni ja otan vakavimman ilmeen minkä tässä tilassa voin ottaa koska silmäni meinaavat jatkuvasti vilkuilla alaspäin.

"Kannattaako meiän lähteä taas sairaalaan koska musta tuntuu että sun egos on jo niin suuri että se kohta räjähtää."

"Musta tuntuu että ainoo missä täällä räjähtää on sun alushousuissas."

"Hyii!" Irvistin vastaukselle.

"No sori en mä vaan voi tälle vartalolle mitään."

"Aa... emmä sitä tarkottanu vaan sun naamaas."

"Heh heh. Hei pojat tulkaa kattomaan, täällä meillä on vuoden roustaaja!"

"Ai siis sä myönnät et mä just roustasin sut?"

"..."

"Hmm... kiitos kohteliaisuudesta."

"Hei muuten tää ei oo reiluu miks sulla on paita ja mulla taas ei? Ota pois vaan niin ollaan tasoissa."

"Mulla on paita koska mä olen fiksu ja sä et"

"Ei tossa oo mitään järkee ei se paidallisuus susta fiksua tee."