Scared, Potter? - Drarry fanfiction in finnish

1

Malfoy huokaisi astuessaan vaunuosastoon, jossa hänen ystävänsä Vincent Crabbe, Gregory Goyle sekä Pansy Parkinson istuivat odottamassa. Arvatenkin tytön vieressä oli vapaa paikka, ja Draco istui siihen vastenhakoisesti. Pansy oli alkanut käydä hänen hermoilleen jo edellisenä lukuvuonna, mutta varsinaisesti vasta kesälomalla. Tyttö oli nimittäin kirjoittanut Dracolle lähemmäs toistakymmentä kertaa, ja kirjeiden sisältö oli ollut täyttä turhuutta. Ensimmäisiin Malfoy oli vastannut, mutta sitten hän päätti vain sivuuttaa loput.

Se ei näyttänyt pysäyttäneen Pansy Parkinsonia. Hän katsoi Dracoa edelleen kuin universumin kuningasta, ja hivuttautui koko ajan lähemmäs istumaan tätä.

"Mitä sinä teit kesälomalla?" tyttö kysyi.

Draco päästi äännähdyksen, joka muistutti puuskahduksen ja naurahduksen välimuotoa.

"Onko tämä muka nyt joku iloinen kuulumistenvaihtosessio?"

Pansy näytti sekunnin murto-osan ajan häkeltyneeltä, mutta sitten tytön luihuismainen perusilme palasi.

"Olisit voinut edes kirjoittaa", hän sanoi.

Draco vilkaisi tyttöä tylsistyneesti. "Minulla oli parempaa tekemistä."

Pansy Parkinson hymähti ja risti kätensä syliinsä. Hän katsoi ulos.

"No mitä te nyt toljotatte?" Draco tiuskaisi, kun huomasi koko ajan hiljaa pysyneiden Crabben ja Goylen molempien katsovan häntä.

Pojat käänsivät päänsä nopeasti pois ja Malfoy pyöräytti silmiään. Hän tiesi Crabben ja Goylen katsovan häntä kummallisesti hänen isänsä takia. Lucius Malfoysta, kuten muistakin kuolonsyöjistä, liikkui jos jonkinmoisia huhuja. Tällä kertaa ne liittyivät myös Dracoon.

Juna oli lähtenyt hetki sitten liikkeelle. Draco katsoi ulos ikkunasta, jonka pinnassa oli vesipisaroita. Juna liikkui nopeasti Englannin maaseudulla. Muutaman tunnin päästä se olisi perillä Tylypahkassa.

"Minä käyn vähän kävelemässä", Draco ilmoitti ja lähti vaunuosastosta. Hänen helpotuksekseen Pansy Parkinson ei lähtenyt perään.

Malfoy löysi junasta rauhaisan paikan kahden vaunun välisestä tilasta ja istui lattialle, joka tärisi hieman vanhan junan liikkuessa raiteilla. Draco pyöritteli sauvaansa käsissään.

Hän hätkähti kuullessaan äänen yläpuoleltaan. Ajantaju oli kadonnut kokonaan.

"Mitä sinä täällä istut?" Harry Potter kysyi. Draco mulkaisi poikaa ja nousi seisomaan.

"Sinulta voisin kysyä että mitä sinä täällä teet? Etkö ole vieläkään huomannut että Tylypahka ei ole sinun paikkasi", Malfoy vastasi. Hän yritti edelleen vihata tuota edessään seisovaa silmälasipäistä poikaa, jonka otsassa oli salaman muotoinen arpi. Hän oli jo monta vuotta sitten päättänyt alkaa vihaamaan sitä kuinka Potterilla oli tapana onnistua kaikessa mitä hänen eteensä tuli. Potter oli useiden opettajien suosikkioppilas koulussa, hänellä oli paljon ystäviä, hän oli luonnonlahjakkuus huispauksessa ja lisäksi sattui vielä olemaan koko velhomaailman sankari.

Potter huitaisi sekaiset ruskeat hiuksensa pois otsaltaan ja katsoi Malfoyta vihreillä silmillään. Dracon vatsassa muljahti ja siitä rangaistukseksi hän työnsi moneen viikkoon leikkaamattomat kyntensä kämmeniinsä. Se sattui, mutta auttoi pitämään synkän perusilmeen yllä.

"No, onneksi meidän tarvitsee sietää toisiamme enää kaksi vuotta. Sitten voin, ja lupaankin, pysyä kaukana sinusta", Harry sanoi ja virnisti. Dracoa ärsytti pojan rento olemus. Hän pakotti itsensä katsomaan Potteria ylimielisesti nenänvarttaan pitkin, mikä onnistui helposti sillä poika oli häntä lähes kymmenen senttiä lyhyempi.

"Eikö sinun pitäisi olla tapasi mukaan pelastamassa jotakuta pinteestä?"

Harry naurahti. "Olet kaikkein vähiten hauska ihminen jonka minä tunnen, Malfoy."

"Et sinä minua tunne", Dracon vastaus tuli automaattisesti.

"Sama se", Potter kohautti harteitaan ja kohensi kaapuaan päällään. Sitten hän käveli Malfoyn ohitse ja jatkoi matkaansa.

Draco katsoi Harryn perään ja hellitti käsiään. Hän avasi ne ja näki kynsien tehneen syvät viillot hänen kämmeniinsä. Ne vuosivat hieman verta. Draco irvisti ja työnsi kätensä kaapunsa taskuihin.

***

Suuressa Salissa kävi iloinen puheensorina. Nuoret noidat ja velhot olivat saapuneet Tylypahkaan kaksi tuntia sitten, rehtori Dumbledore oli pitänyt vuotuisen puheensa ja lisäksi lajittelihattu oli osoittanut uusille ekaluokkalaisille heidän tupansa. Kaikki nauttivat nyt juhla-ateriaa, joka koostui monesta herkullisesta eri ruokalajista jotka Tylypahkan keittiön kotitontut olivat valmistaneet.

Harry Potter istui rohkelikon pitkän pöydän ääressä ja nauroi Ronin vitseille. Hermione istui pöydän toisella puolella Ginnyn vieressä ja hänkin oli iloisella tuulella. Kolmikko ei ollut nähnyt toisiaan koko kesänä, sillä Dursleyt eivät olleet päästäneet Harrya minnekään "friikki-ystäviensä" kanssa, ja Hermione puolestaan oli matkustellut paljon vanhempiensa kanssa.

"Minulla on jo nyt ikävä Frediä ja Georgea", Harry sanoi hieman vaisusti.

"Anteeksi kuinka? Otan tuon loukkauksena, että et pidä minun vitsejäni hauskoina!" Ron sanoi ja laittoi kätensä puuskaan teeskennellen suuttunutta.

Harry naurahti. "En minä sitä. Pidin vain heistä todella paljon."

Hermione nyökkäsi osoittaakseen olevansa Harryn kanssa samaa mieltä. Kaikki olivat pitäneet Weasleyn kaksosista, opettajatkin jos eivät muuten niin salaisesti, vaikka Fred ja George usein kävivätkin heidän hermoilleen viettäessään ikuista aprillipäivää.

"Minusta he tekevät nyt sitä mitä heidän kuuluukin, kun saivat oman kauppansa perustettua", Ginny Weasley sanoi. Muut nyökyttelivät myöntävästi. Weasleyn welhowitsit oli todellakin heidän uusi lempikauppansa Viistokujalla.

Harry vilkaisi luihuisen pöytään. Hänen katseensa löysi Draco Malfoyn, joka istui Pansy Parkinsonin vieressä mietteliään näköisenä. Poika nojasi päätään käteensä ja pyöritteli haarukallaan lihapullaa lautasellaan.

Malfoy kohensi ryhtiään ja työnsi lautasen kauemmaksi. Ruoka ei maistunut. Crabbe ja Goyle kiskoivat ruokaa suihinsa kuin eivät olisi ikinä eläessään syöneet, ja Pansy lajitteli salaatinlehtiä lautasellaan.

"Minä menen jo nukkumaan", Draco ilmoitti ja nousi ylös. Muut jäivät pöytään hänen kävellessään reippaasti pois salista.

Malfoyn kämmeniä kirveli hänen suunnatessaan poikien vessaan. Siellä ei onneksi ollut ketään. Irvistäen Draco laittoi hanan päälle ja antoi viileän veden puhdistaa haavat. Hän ei ollut aikaisemmin huomannut kuinka syviä ne olivat. Kynsien alla oli kuivunutta verta, jonka raikas vesi pyyhki pois.

"Sinun pitäisi parantaa nuo", kuului ääni Dracon vierestä. Harry avasi viereisen hanan ja huuhtoi käsiään.

"En minä mitään parannusloitsuja muista", Malfoy vastasi. Kämmentä kirveli sen koskettaessa messinkistä hanaa pojan sulkiessa sen.

"Minä muistan", Harry sanoi ja sulki hänkin hanan.

Draco kuivasi kätensä kaapuunsa vilkaisemattakaan Harrya. "En tarvitse apuasi."