The Flower. (Larry fanfic in finnish)

1

Pysäköin autoni lähes tyhjälle parkkipaikalle. Nostin hupun päähäni varjostamaan kasvojani. Löin maasturini oven kiinni niin lujaa, että viereisessä autossa meikkaava bimbo säikähti ja sutaisi ripsivärillä pitkän juovan poskeensa.

Työnsin käteni harmaan hupparin taskuihin ja kävelin nopeasti vankkatekoisista ovista sisään.

Oli kulunut hieman yli vuosi siitä, kun olimme lopettaneet bänditouhun poikien kanssa. Päätös oli ollut yhteinen. Emme enää jaksaneet kiertue-elämää. Pysyimme silti ystävinä, vaikka emme enää nähneet joka päivä.

Niall oli nykyään soololaulaja,samoin Liam.

Zayn keskittyi taiteeseen ja Perrieen. Tätä nykyä he olivat naimisissa. Koko maailma odotti innolla vauvauutisia.

Mutta se heistä. Takaisin tähän hetkeen. Harry oli melkoisten tapahtumien jälkeen täällä, vankilassa.

Arvaan, että hänestä on vaikea uskoa sellaista, mutta niin asia on.

Olimme koko bändinä viimeistä kertaa Yhdysvalloissa ja kiertelimme New Yorkia. Eräässä ravintolassa Harry tutustui naiseen, jonka mukaan lähti lopulta. Seuraavana aamuna häntä ei enää tullut sovittuun tapaamiseen.

Puhelimeen ei saanut yhteyttä, kuin koko jätkä olisi kadonnut maasta.

Seuraavan kerran näin hänet poliisin kuulusteluhuoneessa.

Syytettynä murhasta. Murhasta.

Onneksi tiesin asian oikean laidan. Nainen oli huijannut hänet mukaansa ja lavastanut kuolemansa. Kaikki näytti poliisien silmissä siltä, että Harry oli lyönyt puukon naisen kurkkuun.

Harry oli vannonut minulle, ettei tehnyt sitä. Tiesin, ettei hän valehdellut minulle. Silti mikään ei ollut pelastanut häntä rangaistukselta. Ei edes raha. Hän istuisi vielä ties kuinka kauan vankilan kovalla penkillä ja laskisi tiiliseinien halkeamia.

Se oli ollut viimeinen niitti myös bändille. Olimme tehneet päätöksen nopeasti. Viisi päivää siitä, kun Harry sanoi sen ääneen, olimme hoitaneet kaiken managerien kanssa ja tiemme erosivat. Se oli raskasta, mutta ymmärsin poikia. Enkä olisi itsekään enää jaksanut kauempaa. Kaipasin silloin tavallista elämää.

Faneille bändin hajoaminen oli vaikeinta.

En voinut edes ajatella pidemmälle.

Fanien kyynelistä viimeisellä keikalla olisi voinut koota valtameren tai kaksi. Olin pahoillani heidän puolestaan.

Kävelin tuttuja käytäviä huoneeseen, jossa vain ohut lasiseinä erotti minut Harrystä.

Nykyään, kun fanit eivät enää tarkkailleet elämäämme koko aikaa, saatoimme olla vapaammin yhdessä. Olimme läheisempiä kuin koskaan.

En tiedä, tunsiko Harry samoin, mutta olisin halunnut Harrystä muutakin kuin ystävän.

      Tervehdin vartijaa, istuin viileälle muovituolille ja odotin. Lasin toisella puolella näkyi vain tuolin selkänoja ja harmaa betoniseinä. Nostin aurinkolasit päälaelle ja laskin hupun alas niskaan. Näin oman kuvajaiseni heijastuvan heikosti lasista.

___________________________________________

tässäpä nyt hieman aloitusta tähän juttuun. yritän laitella lukuja melko usein, vähän riippuen miten saan tarinan etenemään, en nyt kuitenkaan mene mitään säännöllistä lupaamaan.

saa kommentoida, risut ja ruusut otetaan vastaan ;D

ewe xx