The Flower. (Larry fanfic in finnish)

2

Sitten hän oli siinä.

Harmaa t-paita oli ainakin kolme kokoa liian iso. Hiukset oli vedetty likaisella huivilla pois kasvoilta.

Mutta hymy oli aina oma itsensä.

Laskin katseeni hetkeksi pöytätason pintaan ja nostin sitten uudelleen.

Hän oli siinä.

Minua varten.

Katsoi vihreillä silmillään ja väänteli käsiään. Vartija seisoi hänen takanaan vakavin ilmein.

Nostin luurin. Voi, miten olin kaivannut hänen ääntään.

- Hei, Louis.

Ääni oli niin matala ja kaunis, että sai minut hymyilemään kuin mikäkin idiootti.

- Miten menee?

Ääneni kuulosti tyhmältä, liian innokkaalta. Rykäisin ja katsoin häntä silmiin.

Muistin edelleen sen tyhjän katseen silloin, kun hän kuuli tuomionsa. Hän ei ollut koskaan hävennyt yhtä paljon. Mutta hän oli sopeutunut tilanteeseen. Oli ollut pakko.

- No mitä tohon voi sanoo. Sulla varmaan paremmin.

Viimeinen oli varmaan tarkoitettu kysyväksi, vaikka se onnistui kuulostamaan vain surulliselta.

Kohautin olkapäitäni.

Selitin jotain tyhmää oman päiväni kulusta. Vartija potkaisi Harryn tuolia ja mutisi vierailuajan olevan loppu.

Minun teki mieli vain lyödä käteni lasia vasten niin lujaa, että se murtuisi ja voisin koskettaa hänen käsivarttaan.

Lähdin nopeasti. En kestänyt katsoa häntä sellaisessa ympäristössä. Hän ei kuulunut sinne.

Vedin hupun syvälle päähäni ja menin puolijuoksua autolleni.

Käynnistin moottorin ja ajoin pihasta niin nopeasti kuin uskalsin. Käänsin radion volyymin niin suurelle kuin sen sai. Kaupallinen kanava soitti mainosten seassa halpaa poppia. Pyyhkäisin uudenkarheaa kosketusnäyttöä ja vaihdoin kanavaa.

Mainoksia. Mainoksia. Mainoksia.

Painoin koko rakkineen kiinni.

Selasin puhelinta. Tiesin kyllä ettei se kannattanut ajaessa, varsinkaan moottoritiellä.

Fanit olivat twiitanneet minulle taas. En kestänyt katsoa, mitä he sanoivat. Se satutti liikaa. Bändi oli ollut tärkeä minulle, mikä nyt oli itsestään selvää.

Olin ollut ehkä ainoa bändin hajottamista vastaan, joten en ollut sanonut mitään.

       Käänsin maasturini pois moottoritieltä ja lähestyin Lontoon keskustaa. Uusi asuntoni oli kattohuoneisto ihan ydinkeskustassa. Parkkeerasin auton tutulle paikalleen ja menin hissillä ylimpään kerrokseen.

Asunto oli pimeä ja tyhjä. Napsautin valot päälle. Ne paljastivat hallitun kaaoksen.

Sisustus oli kyllä hienoa, mutta en juurikaan välittänyt siitä, mukavuus oli tärkein asia. Vaatteita lojui siellä täällä. Potkaisin tyhjän kaljatölkin nurkkaan ja kengät sen perässä. Pudotin aurinkolasit eteisen pöydälle. Pöydän päällä olevasta peilistä katsoi elämäänsä kyllästyneen näköinen entinen laulaja, nykyinen…en edes tiedä mikä.

En oikeastaan tehnyt mitään. Aamulla avasin television ja tietokoneen ja illalla laitoin ne kiinni. Tai oikeastaan aamuyöllä.

Ei elämälläni ollut juurikaan sisältöä. Vankilan vierailuaikoja olin saanut järjestettyä kaksi joka viikolle. Ne olivat ainoa asia, joita viikossa odotin ja jotka saivat minut nousemaan sohvalta.

Olin eronnut Eleanorista jo ainakin puoli vuotta sitten. Se ei jaksanut minua enkä minä sitä. Juttumme oli toiminut aluksi, mutta sen jälkeen alamäki oli melko jyrkkää.

      Tiesin hyvin, että voisin olla edelleenkin suosittu laulaja, jos vain haluaisin. Ja tavallaan halusinkin. Jokin kuitenkin esti minua menemästä managerin puheille. En vain osannut tehdä enää mitään.

Mikä luopio olinkaan. Oikea sika.

 Kävelin asunnon läpi ja sytytin valot olohuoneeseen ja keittiöön. Keittiösaarekkeella oli likaisia astioita. Samoin ruokapöydällä. Käänsin niille selkäni ja etsin jääkaapista limsatölkin. Istuin valkoisen sohvani selkänojalle ja kaadoin itseni selälleni sohvan pohjalle. Rapsautin tölkin auki ja otin pitkän kulauksen. Happo oli lähtenyt vaikka tölkki oli ollut kiinni. Irvistin ja siirsin kokistölkin kädestäni sohvapöydälle. Tv tarjosi samaa sontaa kuin aina. Saippuasarjoja ja keskusteluohjelmia. Yritin valita niistä kiinnostavimman.

______________________________________________

elikkäs aika pian julkaisin tämän ensimmäisen "oikean" luvun.

kommentoikaa toki ;) haluan tietää kuulostaako tää edes järkevältä näin alussa

ewe xx