Wolf Hunter

Sieluton tappaja

Hei! Hauska tutustua. Minä olen Evelyn Benson. Kuinkakohan vanha olen? Neljätoista. Valmistuin juuri koulutuksestani ja aloitan työni pian. Ai mitä teen työkseni? Tapan. Siinä se kaikessa yksinkertaisuudessaan. Mutta olisipa se oikeasti niin yksinkertaista...

Paiskautin kansion voimalla vasten johtajan työpöydän marmorista pintaa. Siitä aiheutunut läiskäys kaikui käytävillä pelottavasti. Tiesin kansion olevan huippusalainen ja tärkeä, mutta en välittänyt.
"Ette voi olla tosissanne!" Karjuin johtajalle päin naamaa. Hän piti ilmeensä tyynenä.
"Neiti Benson, tietääkseni olette hakeneet erikoistumista ihmissusien surmaamiseen ja myöskin hakeneet erikoistumisopiskelupaikkaa. En ymmärrä reaktiotanne, kun teille on tällainen mahdollisuus juuri löytynyt," Hän sanoi pelottavan vakavana.
"Niin mutta se on ties missä!!" Huusin naama punaisena ja nappasin tuohtuneena kansion pöydältä. Selasin sen sisältämiä papereita, kunnes löysin haluamani.
"Suomessa!? Missä ihmeessä semmoinenkin paikka on?!" Jatkoin raivoamistani. En olisi halunnut jättää opistoa taakseni. Olin salaa toivonut paikan löytyvän opistolta, mutta niin ei nyt ollut käynyt.
"Suomi on pieni maa, joka sijaitsee Pohjois-Euroopassa. Ottakaa tai jättäkää, neiti Benson. Tarvitsen vastauksen huomisaamuun mennessä," Johtaja sanoi ja viittasi oven suuntaan, merkkinä siitä, että saisin lähteä. Kävelin ovesta ulos vauhdilla ja hiukset hulmuten. Minun olisi pakko löytää Luke.

Luke oli paras ystäväni, ollut jo kahdeksan vuotta. Luke oli minua neljä vuotta vanhempi, mutta silti olimme kavereita. Olimme saapuneet akatemiaan yhtä aikaa ja aloittaneet koulutuksemme yhdessä. Kuitenkin kun Luke täytti kymmenen, hän läpäisi verikokeet ja hän siirtyi seuraavalle tasolle, jouduimme eroon toisistamme. Ja kun minä viimein täytin kymmenen ja läpäisisi verikokeet, hän oli jo neljätoista ja valmistui. Luke päätti erikoistua vampyyreihin ja sai erikoistumispaikan, mutta hän sai jäädä opistolle. Se ei ollut reilua. Hän oli opettanut pienempiä jo neljän vuoden ajan, ja saisi kohta siirtyä opettamaan kakkostason oppilaita. Pyyhälsin pitkin toimistosiiven käytäviä, kunnes saavuin isoon aulaan. Käännyin jyrkästi vasemmalle, ja lähes juoksin pitkin käytäviä. Treenisaleissa olleet oppilaat katsoivat minua pöllämystyneenä lasisten seinien läpi. Avasin vastaan tulleen välioven ja tiesin nyt olevani pienten puolella. Lähes jokaisen salin ovi oli auki ja sisältä kuului mekkalaa. Kuuntelin hetken meteliä, kunnes jatkoin matkaani. Luken tunneilla ei ollut ikinä noin hiljaista. Seuraavan avoinaisen oven luota kuului niin kova meteli, etten epäillyt enää hetkeäkään vaan porhalsin suoraan sisään, miettimättä sen kummemmin, mitä edes sanoisin tai saisinko edes häiritä tuntia tällä tavoin. Astuessani ovesta sisään melu vaimeni välittömästi ja suurin osa ryhmän lapsista alkoi töllöttämään minua, lukuunottamatta niitä muutamia urpoja, jotka eivät edes tajunneet, että jotain oli tapahtunut. En kuitenkaan jäätynyt paikalleni vaan kävelin suoraa päätä saliin pisimmän pojan luo, jolla oli mustat lyhyet hiukset ja pisamia. Hän katsoi minua sinisillä silmillään ensin epäilevästi, mutta hymyili sitten.
"Evelyn, onko kaikki hyvin?" Luke kysyi aidosti huolissaan. En vastannut mitään vaan puristin pojan halukseen. Hän halasi minua takaisin ja hetken ajan kaikki oli hyvin. Kunnes heräsin todellisuuteen.
"Ope onks toi sun tyttöystävä?" Kuului huuto salin perältä. Kätkin punastumiseni painamalla pääni Luken rintaa vasten.
"Suokaa meille hetki anteeksi," Luke sanoi ja kiskoi minut mukanaan ulos salista.
"Evelyn, nyt vastaat minulle. Mitä on tapahtunut?" Hän sanoi aidosti huolissaan ja katsoi minua silmiin. Hän tarttui minua käsistäni kiinni ja odotti minun vastaavan.
"M-minä sain erikoistumispaikan ihmissusiin," Kakistin ulos.
"Mutta sehän on hyvä uutinen!" Hän sanoi ilme kirkastuen. Se kuitenkin loppui lyhyen, sillä poika huomasi, etten ollut iloinen.
"E-ei ole. Se paikka on Euroopassa. Joudun lähtemään sinne yli kahdeksi vuodeksi," Vastasin itkun partaalla. En halunnut jättää Lukea. Hän oli kuitenkin paras kaverini.
"Voi ei..." Hän vastasi selvästi harmistuneena ja kaappasi minut halaukseen.
"Ehkei se ole kuitenkaan niin paha kuin luulemme, voisit ehkä viihtyäkin siellä. Ja palaathan sinä aina takaisin," hän sanoi toivoa äänessään.
"Ehkä olet oikeassa. Mutta entä jos en koskaan sovi sinne? Jos en saa yhtään ystävää tai..." Lauseeni keskeytyi, kun Luke päästi minut irti ja nappasi kädestäni kiinni. Hän katsoi minua suoraan silmiin.
"Niin ei tule koskaan käymään, koska olet mahtavin ihminen ketä tunnen. Evelyn, sinä olet kiltti, luotettava, lahjakas, kaunis ja paras kaveri mitä olla voi. Ja jos ne ihmiset siellä eivät tajua sitä, niin se on heidän menetyksensä, mutta rehellisesti sanottuna en usko, että niin käy," Luke sanoi ja hymyili hieman. Lehahdin varmaan tulipunaiseksi, sillä tunsin poskieni alkavan kuumottaa ja minua ahdisti suunnattomasti.
"K-kiitos..." Änkytin ja poika vain naurahti. Hyvä on, on ehkä jotain mitä en ole kertonut teille. Minä pidän Lukesta. Paljon. Siis enemmän kuin kaverina. Mutta siis haloo, neljä vuotta ikäeroa, ei tule koskaan tapahtumaan. Olen jo luopunut toivosta. Tapasimme kun olin viisi, mutta hän jo yhdeksän. Elimme eri maailmoissa, vaikka välillä ei tuntunutkaan siltä. Kun hän oli kolmetoista ja alkoi tutustumaan teinien maailmaan, hän veti minut sinne mukanaan. Vaikka olin yhdeksän. Karkasimme akatemiasta yhdessä, kävimme salaa kaupassa, joimme energiajuomia, koska se oli niin "coolia", maistoimme alkoholia, tupakkaa, jopa huumeita, mutta emme kuitenkaan jääneet koukkuun. Ei ollut vaihtoehtoja, sillä olimme kouluttautumassa hyvin fyysiseen ammattiin. Jäimme yhdessä kiinni ja sain ensimmäisen punaisen merkinnän ennen kuin olin edes läpäissyt verikokeita. Tavallaan minusta tuli teini jo yhdeksänvuotiaana. Myöhemmin kuulin myös, että johtajat olivat harkinneet erottamistani, koska olin koko akatemian ensimmäinen oppilas, joka oli saanut punaisen merkinnän ykkösjaksolla. (Jakso ennen verikokeita) Ja joskus Luke jopa näytti unohtavan, että olin oikeasti häntä nuorempi.
"Muuten, nyt kun olet täällä, haluaisitko auttaa minua pienten kouluttamisessa? Meillä olisi tänään susiosio," Luke keskeytti ajatteluni lauseellaan ja vinkkasi silmää.
"Joo käy!" Innostuin heti. Rakastin susien tappamisen harjoittelua. Niin raa'alta kuin se kuulostaakin.