Wolf Hunter

Anna joku merkki

Ei se ollut kenellekkään helppoa. Makasin Sarin huoneen lattialla jälleen kerran, tällä kertaa makuupussiin kääriytyneenä. Koitin saada usnesta kiinni, mutta se oli mahdotonta. Kuuntelin Sarin hiljaista tuhinaa hänen maatessaan Antonin kanssa lusikassa sängyllä. Molemmat nukkuivat niin rauhallisesti, että ei sen olisi pitänyt minun untani häiritä. Ihan niinkuin se ei häirinnyt Jaken unta. Hän nukkui toisella puolella lattiaa peittoon kääriytyneenä ja kuorsasi. Maailman söpöintä kursausta. Eli ei senkään olisi pitänyt minua häiritä. En vain mitenkään sannut nukuttua, kun sielunkumppanini vihasi minua. Hän halusi karkottaa minut. Hän halusi minut pois elämästään. Ja syystäkin. Enhän minäkään halunnut häntä. Olin metsästäjä, hitto vie! Minun on tapettava hänet. Se oli tehtäväni. Minun tehtäväni akatemiasta oli tuhota tämä lauma ja voisin tehdä sen vain, jos tappaisin sen alfan. Sitten saisin jättää koko tyhmän Suomen taakseni ja palata kotiin. Minun pitäisi vain tappaa hänet. Tappaa tuo maassa suloisesti kuorsaava Jake. Mutta en edes tiennyt enää halusinko kotiin. En tiennyt mikä oli kotini. 

Olin jo vaipunut mietteideni kanssa puoliuneen, kun yhtäkkiä havahduin siihen, että joku nyyhkytti. Nousin istumaan salamannopeasti ja vilkuilin ympärilleni. Ääni kuului Jakesta, joka itki unissaan. Hän vääntyili ja potki samalla nyyhkyttäen ja kyyneleet valuivat hänen silmistään Sarin lainaamalle tyynylle. Katsoin häntä surullisena. Pelkäsin hänen heräävän, kun hivuttauduin hitaasti lähemmäs häntä. Laskin hitaasti käteni hänen päänsä päälle ja aloin silittää hänen pehmeitä hiuksiaan. Hän lopetti heti potkimisen ja rauhoittui hieman. Hän nyyhkytti silti hiljaa. Hän nukkui, näki varmaan painajaista. En tiedä mihin painajainen liittyi, mutta tiesin olevani ainoa ihminen joka voisi häntä auttaa. Hitaasti laskuduin hänen viereensä makaamaan lattialle ja puristin hänet halaukseen. Hän halaisi minua takaisin ja painoi päänsä olkapäälleni. Sitä vasten hän itki, enkä tiennyt mukkuiko hän edes enää. Luultavasti, koska ei hän muuten suostuisi minuun koskemaan. Annoin hänen vain nojata siihen ja silittelin hänen silkinpehmeitä hiuksiaan. Ne näyttivät kuunvalossa hopeisilta, vaikka päivällä ne olivat vaaleanruskeat. 

En teinnyt enää, mitä elämältä halusin. Hetki sitten olin varma, että en halua elää Jaken kanssa vaan mieluummin tappaisin hänet. Ja nyt maatessani hänen kanssaan lattialla keskellä yötä olin vakuuttunut siitä, että hän oli kaikki mitä elämältä halusin. Mikä minua oikein vaivasi? Olin lapsesta asti halunnut olla oikea metsästäjä. Olla kaikkein paras ihmissusien tappaja mitä oli. Ja nyt kaikki mitä olin heistä oppinut olikin väärää. Eivät he olleetkaan hirviöitä ihmisille, he suojelivat kumppaneitaan viimeiseen asti. He rakastivat kumppaneitaan ehdoitta kuolemaansa asti, eivätkä koskaan haluaisi ihmisille mitään pahaa. Miksi akatemian metsästäjille sitten opetetaan niin? Olivatko vampyyritkaan sitten petollisia hirviöitä? Tai keijut luontoa uhmaavia paholaisia? Yhtäkkiä kaikki mihin olin koko ikäni uskonut osoittautui valheeksi. Mietteeni keskeytyivät jälleen kerran, kun Jake liikahti. Luulin hänen jo nukahtaneen uudestaan, mutta ilmeisesti olin väärässä. Hän nosti hitaasti päänsä pois olkapäältäni ja avasi silmänsä. Kangistuin kauhusta. Hän suuttuisi minulle. Hän tappaisi minut. Ihan varmasti.

"Evelyn?" Jake kysyi silmiään räpytellen, eikä yllättäen kuulostanutkaan vihaiselta. Vaan ehkä saatoin kuulla väärin, mutta ihan kuin hän olisi ollut ilonen.

"Anteeksi..." Mutisin ja vetäydyin vaistomaisesti kauemmas. Virhe. Jake kiskaisi minut napakasti takaisin viereensä. Hän tuijotti minua piinaavasti suoraan silmiin.

"Mitä sinä teit?" Hän huutokuiskasi ja kuulosti pelokkaalta. Hän oikeasti luuli, että olin tehnyt jotain metsästäjäjuttujani hänelle.

"Näit painajaista ja... halusin lohduttaa sinua..." Sain kakistettua ulos ja suuntasin katseeni alas. Jake jähmettyi.

"Oikeasti?" Hän kysyi kummastuneena ja minä nyökkäsin nolona. Hetken hiljaisuus päättyi siihen, kun Jake yllättäen suuteli minua. Suljin vain silmäni ja nautin siitä. En uskonut enää ikinä saavani kokea tätä tunnetta. Mutta miksi hän teki niin? Mieleni vaati selitystä. En halunnut hänen torjuvan minua taas. Ajattelin kysyväni sitä häneltä, kun suudelma olisi ohi. Ainut ongelma, Jake ei ollut lopettamassa sitä. Yhtäkkiä vahvat ihmissuden kädet tarttuivat kylkiini ja kiepauttivat minut Jaken alle lattiaa vasten. Päästin suustani pienen kirkaisun. 

"Älä luulekkaan, että sä olisit lähdössä yhtään mihinkään. Sä oot kokonaan mun", Hän murahti ja näin hänen silmiensä kiiluvan pikimustina. Hän kumartui painamaan suudelmia kaulalleni. Ehdin jo rentoutua, kunnes hän yhtäkkiä puraisi. Huusin kivusta, mutta Jake tukki suuni kädellään. Hän nousi istumaan paniikin loistaessa hänen sinisiksi palautuneissa silmissään. Hän tiesi mitä oli tapahtunut. Hän ei ollut pystynyt hallitsemaan suttaan. Hän merkkasi minut.

Laitoin leivän paahtimeen ja odotin kärismättömänä koska se pomppaisi ylös. Sari ja Anton kolistelivat toisella puolella keittiötä. Heillä oli menossa ylisöpö leikkitappelu siitä, kumpi oli parempi kokki ja saisi paistaa munakkaan. Sarin vanhemmat eivät olleet vielä tulleet työmatkaltaan kotiin, joten olimme nelistään Sarin pienessä kämpässä. Olin piiloutunut yli-isoon huppariin, jonka löysin Sarin vaatekaapista, toivoen että se peittäisi kaulani jäljen, kunnes se paranisi ja muuttuisi vain susien nähtäväksi. En tajunnut miten tässä nyt näin kävi. Olin sidottu ikuisesti Jakeen. Vaikka kumppanuus ei ollut vielä täydellinen, Jake oli tehnyt rituaalin ensimmäisen vaiheen. Merkannut minut itselleen. En halunnut Antonin ja Sarin vielä näkevän sitä. Etenimme ihan liian nopeasti. Sari ja Anton eivät ole vielä varmaankaan edes puhuneet merkkaamisesta. Ja täällä minä seisoin, susimetsästäjä, jolla oli ihmissuden merkki kaulallaan.

Jake asteli keittiön ovesta sisään ja Sari sekä Anton pysähtyivät paikoilleen. Jake jatkoi kävelyään kohti sitä keittiön nurkkaa missä minä seisoin. En kääntynyt edes katsomaan vaan seisoin jähmettyneenä paikoilleni. Kuulin lähestyvät askeleet ja sen jälkeen kädet lantiollani.

"Huomenta prinsessa", Kuulin yllättäen kuiskauksen korvani juuressa. Jake kurkottautui halaamaan minua selkäni takaa. Anton vislasi. Sari päästi epäilyttävän "awww" äänen ja minä näytin heille hyvin aikuismaisesti kieltä. Jake virnisti ja kiskaisi kädellään hupparini kaula-aukkoa alaspäin. Äännähdin epäilyttävästi yrittäen estää häntä, mutta turhaan. 

"Ohhoh Jake", Anton huudahti ja minä helahdin tulipunaiseksi. Sari katsoi meitä kummissaan ja minä kiskaisin hupparin takaisin ylös. Käännyin ympäri ja tuijotin Jakea vihaisesti. Hänen mielestään silti luultavasti näytin vain söpöltä. Osuin oikeaan sillä hän vain suukotti minua otsalle ja lähti hyräillen hakemaan itselleen ruokaa. Hän käyttäytyi kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kuin olisi ihan normaalia merkitä ihmiskumppaneita ilman heidän suostumustaan. Kiehuin raivosta. Hän oli päättänyt miten vietän koko loppuelämäni, kysymättä minulta mitään. Hän päätti noin vain, että minusta tulee hänen Lunansa. Että jään tänne paapomaan ihmissusipentuja ja hieromaan hänen hartioitaan, kun hän stressaa jotakin. Koska laumojen Lunilla ei ole oikeutta edes osallistua taisteluihin vaan he jäävät pitämään huolta lauman pennuista ja vanhuksista. Minusta tulee lastenhoitaja ennen kuin sain edes elää elämääni. Olin loukussa jossain pienessä mökissä synnyttämässä pentuja, ennen kuin sain edes nähdä muuta maailmaa. Ja minulta ei edes kysytty halusinko sitä. Miten Jake kehtasi?