Forever Smile 2 \ M.G

13/ "tapa ittes"

Haley

Kävelin yksin käytävää kohti alakertaa. Siellä minua odotti Erika. Kävelin hänen luokseen ja istahdin tämän viereen lattialle. 

"Tääl on aika kylmä" sanoin hieroen käsiäni yhteen.

"No ei tällä koululla oo varaa mihkää lämmityksee" Erika vastasi kaivaen takkiaan repustansa. 

"Et ollu ekoil tunneil" huomautin

"Enniin ku tappelin rehtorin kanssa että pääen varamasti sun luokalle ku ne laitto mua johki iha muualle" Erika kertoi nauraen. Ilmeisesti muisteli kskustelua rehtorin kanssa.
Naurahdin tuolle takaisin ja jatkoimme todella tärkeää keskustelua kylmästä ja köyhästä koulustamme, kun poikajoukko ilmestyi lähellemme.
En kiinnittänyt heihin enempää huomiota.

"Haley, noi pojat kuiskii ja osottelee meihin" Erika nojasi minuun päin ja kuiskasi.

Nostin katseeni heihin ja kohtasin heti Marcuksen kasvot. No niimpä tietenkin. Miksi en heti arvannut että hän on asialla. Poika mulkasisi minua ja käänsi katseensa pois. Minä puoletaan pureskelin purkkaani kulmaani kohottaen. 

Musiikinopettajamme tuli pian ja aukaisi meille oven. Luokkaan astuessani muistin missä istuin. Tietenkin exäni vieressä. Vastentahtoisesti kävelin paikalleni ja pian ihanista ihanin Marcus tulee viereeni. Mutta ennenkuin hän istuu, tuo heittää kirjani lattiale, TAAS.

Minäkun olen oppinut, laitan samalla mitalla takaisin. Joten otin hänen kirjansa ja heitin sen toiselle puolelle luokkaa, tähdäten roskakoriin.  Se osui rokiksen reunaan ja kallistui muiden roskien puolelle. 

Luokka repesi nauruun ja hurrasi. Marcus katsoi vihaisena minua ja otti tälläkertaa puhelimeni, jonka olin laskenut pöydälleni. Poika heitti sen opettajan pöydälle, joka oli juuri saanut rauhoiteltua luokan, mutta turhaan, sillä luokkaalkoi taas hurramaan.  

Lähdin puhelimeni perään ja otin sen opettajan pöydältä. Haukoin henkeäni kun näin näyttöni aiban säpäileinä. Se oli jo valmiiksi, mutta nyt se ei ottanut edes kosketusta. Siirsin vihaisen katsseni puhelimesta Marcukseen. Marssin tuon pöydälle ja otin siitä kiinni. Kaadoin pöydän rymisten jatönäisin vielä Marcusta, niin että hän kaatui penkin kanssa selälteen. 

Koko luokka oli nyt aivan hiljaa. Marcus kuitenkin oli koulumme suosituin ja kaikki palvoivt häntä ja veljeään. 

"Haley! Miten sinä kehtaat tehdä tuollaista" opettaja huusi pöytänsä takaa. Käännyin häneen ja näytin puhelintani. 

"Se ei saanut sentään pysyvää vauriota" vastasin. Marcus takaani nousi ja huomasin hänen sivusilmällä kaivavan reppuani. Käännyin takaisin nopeasti hänen suuntaan. Poika piti kädessään minun puukkoa. Säilytän sitä yleensä aina repussa, jos vaikka joku hyökkää.

Marcus hämmästykseni antoi puukon minulle nätisti. 

"En häiritse sinua. Vihdoin otat neuvoni vastaan ja teet saman kun äitisi. Tapa ittes lutka" hän sanoi "ystävällisesti".

Tämä oli liikaa minulle. Tunsin kyyneleen valuvan poskeltani. Miten hän pystyy loukkaamaan minua jostain noin henkilökohtaisesta asiasta. Pian kyyneleitä alkoi tulla enemmän ja enemmän. Marcus tajusi tilanteen ja katsoi minua pahoittelevasti. E tiedä oliko se siksi, että minä itkin, vai siksi, että opettaja tarttui Marcusta kädestä ja raahasi häntä kohti luokan ovea.

Yritin pidätellä kyyneliäni ja käyttäyttyä normaalisti. Se oli vaikeaa. Tunsin kädet kietoutuvan ympärilleni. Erika. Pelastava enkelini. Hän otti reppuni ja survoi sinne puukon kädestäni. Hän lähti viemään minua opettajan ja Marcuksen perään.

"Marcukselle tulee ihan varmasti täst jotain" Erika kuiski minulle.

"Toivottavasti. Mutta mä en ymmärrä sitä" vastasin jo normaalisti, sillä sain kyyneleeni tyrehtymään. Äidin kuolema on edelleen raskasta minulle. 

Saavuimme rehtorin kansliaan ja Erika ja opettaja jätti meidän rehtorille. Istuin sohvalle joka oli kauimpana rehtorin pöydästä ja sen vieresä olevaa nojatuolia, jossa Marcus istui. Rehtori asettui pöytänsä taakse ja katsoi meitä hetken.

"Minäkun luulin teidän olevan sellainen muka rakastunut teinipari" rehtori hymähti.

Muka rakastava. No voin kyllä samaistua, koska ei niin nuorena voi rakastua. Enkä ole enää sitä mieltä, koska rakkaus on aika voimakas sana. Rakstuneet eivät hakkaa toisiaan. Olinkin ehkä rakastunut, mutta en enään koskaan tule olemaan.

"No mutta. Tiedätte kai koulun säännöt. Ei hakata... Annetaan opiskelu rauha..." rehtori alkoi luottelemaan ja muutenkin vain valittamaan. Asia meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. En keskittynyt siihen ollenkaan, vaan mietin minua ja Marcusta.
Miksi hän on edelleen vihainen?

Mitä helvettiä täällä on käynnissä?!

Lopulta minulla meni hermot ja nousin sohvalta. Kävelin ulos ja lähdin huoneesta kohti ulko-ovea.
Perseestä.

Kaivoin tupakkani ja poltin nopeasti tuota mieleä rauhoittavaa savua henkeeni. Tupakan loputtua lähdön takaisin sisälle. Menin hakemaan reppuni musiikin luokasta, koska muut olivat jo päässeet. Soitin Erikalle ja lähdin hänen peräänsä.

----

Onnekseni pääsimme tänään koko koulu klo 1.00 PM, sillä opettajilla oli joku kokous.

Kävelin nyt siis Erikan kanssa kohti kotia. Tai siis laitosta ja hänen kotiaan.

Kuulin juoksuaskelia takaa ja näin Martinuksen saavuttaman meidät. Hän antoi Erikalle nopean pusun ja sitten kääntyi minun puoleeni.

"Mä oon tosi pahoillani Marcuksen puolesta. Se oli kamalaa mitä se sano" hän pahoitteli.

"Hei, ei tarvi olla. Se on kusipää ja saa samalla mitalla takas. Ootas vaa ku sul ei oo enää kaksosta. Ainakaa ulkonäön perusteella." hymyilin ja vinkkasin lopussa. Tinus pyöräytti silmiään ja naurahti kuitenkin.

"Mennäänkö meille?" Tinus kysyi pienen hiljaisuuden jälkeen. Kaikki suostuivat ja minä kaivoin puhelimeni esiin. Kiltisti valitsin laitoksen numeron ja painoin soittaakseni.

"Saanko mennä kaverille?" kysyin hoitajalta.

Sain pienen väittelyn jälkeen luvan ja suuntasimme kohti Martinuksen taloa. Ja valitettavasti myös Marcuksen, joka käveli meidän takanamme koko ajan...

---

Luvun kysymys: paras The Greatest Showman biisi