It won't kill ya / JB (suomeksi)

6

"Ei", vastasin heti ihmetellen, mutta jatkoin heti perään:

"Tai siis tavallaan jäi. Anteeksi, se jäi sanomatta." Justin jäi tuijottamaan minua hämmästyneen näköisenä.

"Olin oikeesti kauhee idiootti, purin omaa pahaa oloa suhun ja sanoin ihan kauheita juttuja. Ja voin myöntää, että muhun sattui ihan hirveesti sen jälkeen kun kerroit sun isästä", tokaisin pidätellen itkua, sillä poika vain tuijotti minua sanomatta mitään.

"Totta puhuen olit kyllä, mutta en mäkään mikään kauheen ystävällinen oo ollut", Justin vastasi samalla purren alahuultaan sisältä.

"Olisitko halunnu tulla tekeen sitä ryhmätyötä tänään meille, josko se saataisiin tänään tehtyä loppuun?" Ehdotin. Justin hymyili pienesti ja nyökkäsi.

"Jos tuun neljän aikaan? Ehdin kotona syömään", Justin vastasi.

"Voidaan tilata kyllä jotain ruokaa jos haluat vaikka tulla suoraa? Hyötyisin samalla ehkä vähän kyydistä", sanoin.

"Yhdellä ehdolla, jos haetaan pizzaa", Justin tokaisi.

"En olis suostunut muuhun", vastasin samalla pienesti naurahtaen.

"Eli nähdään tossa parkkiksella koulun jälkeen, sulla on sitä kuvista kuitenkin mitä mulla ei nii", Justin sanoi ja osoitti koulun takana olevaa parkkipaikkaa. Nyökkäsin vastaukseksi ja hymyilin pienesti.

- - -

Olin samalla kuviksen tunnilla Emilian ja muutaman muun tytön kanssa, jotka olivat samasta kaveriporukasta. Istuuduin paikoille, joilla olimme aina ennenkin istuneet ja toivoin, että tytöt istuutuisivat pöytään kanssani.

"Eipä tänne taida muita tulla, Olivia voisitko vetää sen oven kiinni?" Kuvaamataidon opettajamme tokaisi ja osoitti takanani olevaa ovea. Nousin ja kävelin laittamaan sen kiinni. Näin käytävällä Emilian ja muut, jotka kääntyivät katsomaan minua. Vedin oven pikaisesti kiinni ja kävelin istumaan takaisin omalle paikalleni.

"Kiitos Olivia. Nyt voitte jatkaa siitä mihin jäitte, ja jos joku on saanut työnsä jo valmiiksi niin täältä tulee ohjeet seuraavaan.." En kuunnellut puoliakaan mitä kuvaamataidon opettaja selitti luokan edessä. Tuntui, että tuijottaisin vaan tyhjyyttä.

- - -

Vedin tummanpunaisen talvitakin päälleni ja astuin ulos koulun suuresta takaovesta ja näin kauempana parkkipaikalla Justinin nojailemassa autoonsa. Sää oli ihana, lunta oli maassa sopivasti ja ilmassa pakkasta sen verran, että lumi ei ollut sulamassa mihinkään. Ja mikä ihaninta aurinko paistoi. Olin ehtinyt kaivaa puhelimen esille, että olisin heti viestittänyt, jos en olisi poikaa nähnyt missään. Lähdin kävelemään autolle päin, kun kuulemisen perusteella huomasin entisen kaveriporukkani hetken matkan päässä. Vilkaisin heihin päin, mutta käänsin pikaisesti katseeni takaisin Justiniin, enkä pysähtynyt, vaikka kuulin, että minulle huudettiin jotain. Puhelimeni piippasi myös, mutta en kiinnittänyt siihen mitään huomiota.

Justin avasi minulle auton oven ja kumarsi vitsikkäästi samalla osoittaen etupenkkiä.

"Pliis", tokaisin ja menin istumaan autoon. Justin painoi auton oven kiinni ja käveli istumaan kuskin paikalle.

"Mitä ne sulle huusi?" Justin kysyi heti vetäen samalla itselleen turvavyötä kiinni. Kohautin hartioitani ja pyöritin päätäni, sillä en keskittynyt niin paljon, että olisin kuullut.

"Mutta mun puhelin piippasi, enkä halunnut tossa matkalla katsoa sitä", kerroin ja ojensin puhelimeni Justinille, että hän voisi katsoa viestin ensin.

"Tää on ihan ku joidenki ala-astelaisten pelleilyä", Justin naurahti ja ojensi puhelimeni takaisin. Lähdimme ajamaan koulun pihasta kohti pitseeriaa.

"Onko ne kaikki vähä jääny jälkeen kehityksessä, toi on niin lapsellista oikeesti. Ollaan kuitenki pian valmistumassa lukiosta, kaikki on täysi-ikäisiä", Justin jatkoi. Avasin viestin itse ja luin sen:

*Eikö ookki harmillista kun on vaan yksi kaveri, joka on täyttä pohjasakkaa. No, mutta ehkä nyt oot kaltaisesi seurassa. Sitä paitsi kukaan meistä ei oikeesti koskaan pitänyt susta - Thomas*

"Saako tällasiin viesteihin vastata?" Kysyin, koska mieleni teki niin kovasti vastata.

"Ei kannata alentua", Justin tokaisi.