Rakas huonekaveri, miksi teet näin?

1

Joku oma hömppä kommentti:

Jos olet uusi täällä, niin mun pitää ikävä kyllä häätää sut, koska TÄÄ ON TÄN SARJAN KOLMAS OSA! Ensimmäinen osa on Rakas stalkkeri, kuka olet? Ja toinen on Rakas sydän, älä päästä häntä lähelle. Suosittelen aloittamaan ensimmäisestä, mutta jos haluat silti aloittaa tästä niin mikäs sitten siinä, sulla vaan saattaa mennä asioita ohi.

Andrew'n näkökulma:

"Kuinka sä kehtaat pettää mua?" Cody kysyy itkien. En osaa vastata mitään, istun vain hiljaa ja tuijotan. Pitäisikö minun pyytää anteeksi tai jotain, auttaisiko se edes mitään? Ei varmaan.

"Mä vaan en oo valmis suhteeseen", sanon hiljaa. Hänen silmänsä salamoivat, kun hän
katsoo minua.

"Nytkö vasta sen sanot? Viiden kuukauden seurustelun jälkeen sä et ookaan valmis suhteeseen?" hän huudahtaa vihaisena.

"No en mä vielä tiennyt sillon, mä luulin, mut mut.."

"Ihan sama, tää oli tässä. Mä en halua nähdä sua enää ikinä", Cody ilmoittaa ja marssii ulos huoneesta, paiskaten oven perässään. Huomaan, että hän jätti lehtensä, mutta mieleenikään ei tule lähteä hänen peräänsä.

Otan lehden käteeni ja alan selata sitä, vaikka en oikeasti edes lue sitä. Mä en voi enää sille yhtään mitään, mä aina ihastun helposti uusiin ihmisiin ja se mun ihastuminen hiipuu murto-osa sekunnissa ja hetkessä mä tykkäänkin jo toisesta. Minä halusin tykätä Codysta, halusin ihan oikeasti. Yritin parhaani tykätä Codysta, yritin ajatella häntä ja hymyillä, yritin katsoa häntä ja saada vatsanpohjaani perhosia, yritin saada ihoni kihelmöimään hänen kosketuksestaan. En voi pakottaa itseäni ihastumaan, en voi sille mitään.

Ehkä mun on vaan tarkoitus olla fuckboy. Katseeni liikkuu lehden tekstien rivejä pitkin ja pysähtyy.

Hei, oletko kenties poika, joka tykkää pojista. Oletko epävarma itsestäsi vai sujut sen kanssa? Miten vanhempasi suhtautuivat, tietävätkö he? Miten kaverisi suhtautuivat? Milloin aloit huomaamaan ensimmäisiä merkkejä? Vastaa muutamaan kysymykseen ja osallistu täten arvontaan, jossa voit voittaa kuukauden loman Ruotsiin kesäkuussa. Tutustu muihin kaltaisiisi poikiin ja opi hyväksymään itsesi paremmin.

Uusia jätkiä, on ensimmäinen ajatukseni. Otan puhelimeni esiin ja naputtelen annetun osoitteen. Vastailen kysymyksiin vain nopeasti joten kuten ja menen sitten keittiöön syömään lohturuokaa eron takia. Otan nutellaa ja alan kauhoa sitä suoraan purkista lusikalla.

Äiti keksisi ainakin yli sata syytä, miksi en saisi tehdä näin, mutta mä just erosin. Kai mulla nyt on oikeus lohduttautua ruualla? Minua ahdistaa hiukan, mutta itkua en saa väkisinkään väännettyä. Olenko tunteeton?

Kaksi viikkoa myöhemmin, äiti koputtaa oveeni.

"Sulle tuli kirje jostain ihme osoitteesta", hän ilmoittaa ja ojentaa minulle kirjekuoren. Äiti tuijottaa uteliaana, kun avaan sen ja luen.

"Jaa, mä voitin kuukauden loman Ruotsiin homojen kanssa", heitän rennosti ja ojennan kirjekuoren äidille.

"Mitä?" äiti parahtaa. Virnistän äidin hämmennykselle.

Brunon näkökulma:

"Sun lehti tuli", isä huikkaa ja ojentaa minulle lehden. Otan sen vastaan ja alan lukea. Hörpin samalla aamukahviani, mahdollisimman nopeasti, etten myöhästy koulusta. En tykkää laittaa kahviin maitoa, joka nyt kostautuu katkerasti, koska poltan kieleni monta kertaa.

Huomaan kiinnostavan ilmoituksen, jossa pyydetään homoseksuaaleja osallistumaan arvontaan. Päätän osallistua itsekkin koulun jälkeen, miettien, että mistä he tietäisivät, jos joku hetero valehtelisi vain päästäkseen mukaan?

Seuraavalla sivulla on ihan normaali arvonta kaikille nuorille, siinä voi voittaa viikon loman Espanjaan. Päätän osallistua siihenkin, sekin kuulostaa kivalta.

Kahden viikon päästä, mä tulen kotiin koulusta. Pöydällä on mun nimellä varustettu kirjekuori, jonka avaan hiukan hämilläni. Ei mulle yleensä tuu kirjeitä.

Otan puhelimeni esiin, valitsen yhteystiedon ja se tuuttaa vain pari kertaa.

"Moro Bruno", iskä tervehtii hilpeänä.

"Moi", vastaan. "Mä taisin voittaa yhen matkan.."

"Minne?" iskä kysyy hiukan yllätyneenä.

"Ruotsiin, kuukaudeksi", vastaan.

"Kuukausi on aika pitkä aika", isä toteaa miettiväisenä. Ai nytkö hän ei päästä minua, olisi pitänyt soittaa äidille ensin.

"Soita äitilles ja kysy", iskä vaan toteaa ja lyö luurit. Etsin äidin numeron.

"Moi", sanon puhelimeen.

"Terve kulta, onks jotain tärkeetä? Mulla on ihan hirveä kiire, pystytkö soittaa myöhemmin uudestaan?"

"No puhutaan, kun tuut kotiin", totean vain, ei tämä nyt niin tärkeetä ole.

"Joo, jääkaapissa on eilistä ruokaa, voit lämmittää sitä. Mun on nyt pakko lopettaa, hei hei", äiti selittää kiireisesti.

"Moikka", vastaan juuri ennenkuin puhelu loppuu. Menen ottamaan jääkaapista eilistä ruokaa, mutta olen liian laiska lämmittämään sitä. Syön sitä kylmänä, lukien samalla kirjettä kädessäni monta kertaa, kuin varmistaen, että olen ymmärtänyt oikein.

Tiputan vahingossa kastiketta lapulle ja yritän pyyhkäistä sitä rätillä, mutta koko paperi kastuu. Nousen tarkoituksena viedä paperi kuivumaan, mutta kyynärpääni osuu lasiin ja vedet kaatuvat paperin päälle. Nostan paperin pöydältä ja se repeytyy. Sehän meni hienosti.