Rakas huonekaveri, miksi teet näin?

9

Brunon näkökulma:

"Syötä tänne!" Liam huutaa ja potkaisen pallon kohti häntä. Andrew juoksee äkkiä väliin ja ottaa pallon haltuunsa. Puuskutan hengätyksestä.
Andrew kuljettaa kohti maalia, mutta James torjuu hienosti. Hän on varmasti joskus harrastanut tai harrastaa jalkapalloa.

"Riittää tältä kertaa! Kiitos kaikille, pelasitte hyvin", Juudas ilmoittaa. Porukka alkaa hajaantua ja Andrew kävelee luokseni.

"Moi, babe", hän sanoo minun ärsytyksekseni. Mieleni tekisi tönäistä hänet kumoon, kuin jokin pikkulapsi.

"No terve, rakas", sanon ivallisesti. Andrew hämmentyy. Hän ei sano siihen mitään enää, vaan lähtee minun onnekseni.

Kävelen yksin huoneeseen, paiskaan oven perässäni ja otan puhelimen esiin.

Andrew tulee kohta perässä ja kuulen miten hän istuu sängylleen.

"Voidaanko jutella, jooko?" Andrew kysyy minulta. Vedän syvään henkeä, pohdin hetken vastausta ennenkuin päästän sen ilmoille.

"Joo, mistä?" kysyn häneltä, nousen istuma-asentoon ja sujautan puhelimen hupparini taskuun.

"Tota se suudelma ja kaikki, niin miks sä vaan yhtäkkiä haluat unohtaa sen ja mitä mieltä sä oikeasti oot musta?" hän kysyy kaikki yhteen putkeen.

"Se suudelma ei ollut mitään, ei mitään. Ei mitään muistettavan arvoista, ei mitään erityistä eikä mitään tärkeää. Ja se mitä mieltä oon susta on se, että sä oot vaan fuckboy ja sussa ei oo mitään mistä mä pitäisin", mä sanon sille tiukasti ja varmasti. Mun ääni ei edes tärise tai hapuile. Andrew'n ilme ei värähdäkkään.

"Joo, mä tajusin jo et oot hyvä valehtelija, mutta nyt kerro mulle totuus", Andrew pyytää katse minussa. Siirrän katseeni hänen silmiinsä.

"Se oli totuus"

Andrew'n ilmeestä huomaa, että se yrittää lukea mun ilmeettömiä kasvoja, mutta sitten se näyttää tajuavan, ettei se saa niistä mitään selville.

Andrew nousee ylös, kävelee eteeni. Pysyn paikallani miettien, mitä hän oikeen tekee.

"Kerro mulle totuus", hän inttää ja tuijottaa minua silmiin. Nielaisen.

"Okei. Totuus on, että en halua kertoa sulle totuutta", sanon hänelle, tällä kertaa aivan rehellisesti. En halua kertoa hänelle mitä mieltä olen hänestä tai miksi haluan unohtaa sen suudelman. Ei, en halua hänen tietävän. Hän ei ansaitse tietää mitä salattavaa minulla on.

"Voitko edes antaa mulle jotaan vastauksia?"

"No, en pidä susta", sanon katse hänen silmissään. Hän nyökkää, kääntyy ja lähtee huoneesta.

"Bruno, paljonko sä oot oikeen juonut?" Sam kysyy multa. Mä en edes itsekään muista.

"Muutaman", vastaan hänelle kuitenkin ja lähden sitten hoipertelemaan yläkertaan. Tarkoituksena on mennä hakemaan laturi minun huoneestani, mutta kun saavun huoneeseen, niin joku muukin on siellä. Hän katsoo minuun ja minä katson häneen. Tulee hiljaisuus. Hän laittaa puhelimensa, joka oli äsken vielä tiukasti hänen käsissään taskuun.

"Jean, mitä sä täällä teet?" kysyn häneltä ja hän taputtaa paikkaa vieressään, kuin käskeäkseen minua istumaan. Empien tulen hänen viereensä.

Hän tuoksuu vahvasti miesten shampoolta, mutta se ei haittaa. Tykkään tuosta tuoksusta, oikeastaan en edes halunnut kunnolla myöntää itselleni, mutta tykkään Jeanista. Jokin hänen sädehtivässä hymyssään, sinisissä silmissään ja flirttailevassa olemuksessaan sai polveni heikoiksi.

"Mun kaveri soitti mulle äsken, niin mun piti puhua rauhassa ja sit en jaksanut liikkua", Jean selittää. Mä nyökkään hiljaa. Tuijotan Jeania ja hän tuijottaa minua takaisin.

Yhtäkkiä minun yllätykseksi hän suutelee minua suoraan suulle. Vastaan suudelmaan täysillä. Se suudelma on järjettömän himokas, hän on niin ahne. Hän ujuttaa kätensä paitani helmalle. Hän irtautuu suudelmasta yrittääkseen kiskoa paitaani pois. Annan hänen kiskoa paitani hiukan epävarmana. Hän alkaa suutelemaan kaulaani ja näykkäisee ihoani.

Työnnän hänet pois.

"Mä en oo valmis tähän", myönnän katse maassa. Hän yrittää suudella kaulaani uudestaan, mutta työnnän hänet pois. Hänen ilmeessään jokin muuttuu, hän ei näytäkään enää flirttailevalta ja leikkisältä, vaan jotenkin kylmältä ja pelottavalta.

"Mä muistin just, että Sam halusi mun puhuvan sen kanssa, joten mun täytyy nyt mennä", mä valehtelen varovasti ja yritän nousta ylös, mutta Jean tarraa minua kädestä ja vetää minut takaisin alas.

"Sä et oo lähdössä mihinkään", Jean ilmoittaa uhkaavana. Hän kaataa minut sängylle ja tulee päälleni. Rimpuilen hänen altaan.

"Mun pitää oikeesti mennä", sanon hätää äänessäni. Jean ei ota minua kuuleviin korviinsa, vaan jatkaa kaulani suutelua.

"Jean, ihan oikeasti", sanon paniikin omaisella äänellä, korottaen sitä, että hän varmasti kuulee sen. Hän ei noteeraa sitä mitenkään, vaan alkaa avaamaan housujeni vetoketjua. Yritän nousta hänen altaan, mutta alkoholin vaikutuksen alaisena, minulla ei ole tarpeeksi voimaa. Hän alkaa kiskoa housujani jaloistani.

"Ei", vinkaisen, mutta hän käyttäytyy vieläkin, kuin ei kuulisi. Hän saa jotenkin kiskottua housut jaloistani ja pidettyä minua samalla paikoillani. Paniikki alkaa kasvaa, kun tajuan mitä on tapahtumassa. Minä jähmetyn paikoilleni, en pysty liikkumaan, en pysty huutamaan. Olin aina luullut, että jos sellainen osuisi omalle kohdalle, niin kiljuisin ja räpiköisin. Olin varma, että pistäisin täysillä hanttiin. Mitä minä sitten tein? Suustani ei päässyt edes hiljaista kieltosanaa ja en tuntenut enää ollenkaan olevani läsnä. Se ruumis, jonka hän raiskasi, ei ollut minun sillä hetkellä. 

"Sä nautit tästä vai mitä?" Jean taisi kuiskata korvaani jossain vaiheessa. Vasta, kun hän oli käyttänyt minua tarpeeksi, noussut, pukenut, pussannut poskeani ja lähtenyt huoneesta, pystyin uudestaan liikkumaan. Kierähdin kyljelleni ja nyyhkäys purkautui huuliltani hiljaiseen huoneeseen. 

Joku oma hömppä kommentti:

Heii kaikki! Oon täällä taas :D.  Anteeks et tauko veny näin pitkäks. 😔

✨Vanileea ✨