2 TUNTIA AIEMMIN
Makasin vessan lattialla. Tuntui kuin olisin juuri oksentanut sisuskaluni ulos. En vain pystynyt pitämään ruokaa sisälläni kymmentä minuuttia pidempään. Siihen en ollut moneen kuukauteen pystynyt. Tiedostan vallanmainiosti että olen vakavasti alipainoinen, mutta silti näin itseni aina ällöttävänä ja lihavana sotanorsuna. Nousin lattialta ja vilkaisin peiliin. Pyyhkäisin suutani ja roiskuttelin hieman vettä kasvoilleni. Avasin lukon ja menin alakertaan. Olin jälleen lähdössä lenkille. Katsahdin eteisen viereiseen keittiiöön. Keittiön pöydän ääressä istui äitini. Hän puhui puhelimessa jonkun kanssa ja itki. En saanut kunnolla selvää hänen puheistaan mutta erotin lauseet:"En pysty tähän" "En tiedä mitä tehdä" ja "Miksi"
Tajusin heti että hän puhui minusta. Vedin lenkkareitani jalkaani. Nousin ylös ja laitoin kuulokkeet korviini ja musiikin soimaan. Mitään sanomatta poistun ovesta ja hölkkään rappuset alas. Ulkona oli kerennyt jo tulla kylmä, mutta en välittänyt. Lähdin juoksemaan tuttua reittiä kaupunkiin päin. Minulla oli heikko olo mutta silti pakotin itseni jatkamaan. En voinut tehdä lenkistä yhtä pitkää kuin olisin halunnut. Käännyin kotiin päin aijemmin. Juoksin. Juoksin. Ja juoksin. Sykkeeni nopeni. Minua hengästytti enkä voinut hengittää kunnolla. Tunsin itseni heikoksi, epäonnistuneeksi, huonoksi. Mutta sitten en vain enää pystynyt. Voimsni pettivät. Kaaduin maahan. Sitten en muista enää mitä tapahtui.
NYT
Makaan sairaalan sängyssä. Kiinni letkuissa ja muussa sairaalapaskassa. Äitini istuu vierelläni. Isäni istuu vierelläni. Äiti itkee. Isä melkein itkee. He eivät huomaa että olen hereillä. Kuuntelen heidän keskusteluaan.
"Ei! Ei tästä tulee mitään!",isäni valittaa.
"Hän on meidän poikamme!"
"Kyllä minä nyt sen tiedän!"
"Rakastan häntä ja haluan pitää hänestä huolta! Niinkuin hyvän äidin kuuluukin!"
"Ymmärrä jo! Et pysty pitämään hänestä huolta! Katso häntä! Hän on pelkkää luuta ja nahkaa!"
"Älä syytä siitä minua!"
"En missään vaiheessa syyttänytkään! Mutta hän tarvitsee ammattiapua! Ei hän muuten parane!"
"Voi rakas Jungkook... Miks teet näin meille"
"Kulta. Me emme vain pysty pitämään hänestä huolta. Hänet täytyy saada hoitoon"
Äitini huokaisee surullisena.
"Tiedän. Puhutaan tämä vielä lääkäreiden ja muiden kanssa"
"Ja Jungkookin"
"Tottakai. Meidän rakas Kookie"
317 WORDS
TÄS OLI TOINEN OSA TÄTÄ TARINAA :D NÄÄ EKAT 4 OSAA ON TAVALLAA NIIKU KERTAUSTA SIITÄ MITÄ KELLEKKI ON KÄYNY JA ET MIKS NE SINNE LAITOKSEEN YLIPÄÄTÄÄN JOUTUU. (TEEN NE VAAN NELJÄLLE PÄÄHENKILÖLLE)
Viski🥀
YOU ARE READING
Alive ;; Bts ;; VALMIS☑️
FanfictionENNEN KUN LUET NIIN MAJOR TRIGGER WARNING 💔 Kaikkia heitä yhdistää erilaiset ongelmat joita he päivittäin kohtaavat. Aina ei näe syytä elää, kaikilla on kuitenkin sellainen. Näillä pojilla se on se että heillä on toisensa. 💔 !Boy×Boy! !Väkivalta! ...
