𝚃ä𝚑𝚝𝚒𝚙ö𝚕𝚢ä → T.Mk x W.Js

2.

Mark POV

Lähdimme Edamin talolta bussipysäkille ja Bambam horjui ympäriinsä kun yritin raahata häntä eteenpäin. Olimme jo puolessavälissä matkaa bussipysäkille kun alkoi sataa kaatamalla. Turhauduin ja halusin vain heittäytyä maahan ja jäädä siihen, mutta täytyi jatkaa matkaa. Pian saavuimme bussipysäkille ja laitoin Bambamin istumaan penkille johon itsekin istahdin hetken päästä. No tietysti bussi oli taas "myöhässä". Hieman ärsytti kun joutui odottamaan sellaisessa kaatosateessa. Onneksi tajusin katsoa kelloa kun olimme odottaneet bussia siinä jo 10 minuuttia. Kellohan oli jo kolme yöllä. Päätin, että menisimme kotiin metrolla, sillä bussit ei kulje enää tähän aikaan yöstä. Bambam oli jo hieman virkistynyt. Otin hänen kädestään kiinni ja aloin vetää häntä mukanani.

"Minne me mennään?" hän kyseli hämmästyneenä.

"Kotiin" vastasin lyhyesti.

Kun olimme ostaneet liput niin kiiruhdimme metroon joka tulisi aivan pian. Sentään metro tuli ajoissa ja kapusimme kyytiin. Päätäni hieman jyskytti vaikken ollut juonut edes kovin paljoa. Voin uskoa kuinka paljon Bambamin päätä jyskytti kun oli kitannut monta pulloa sojua. Arvatenkin pojalla olisi huomenna krapula.

Pääsimme pian perille ja nousimme metrosta ulos. Kävelimme portaat uupuneena ylös ja suunnistimme kotiin. Onneksi kotimme ei ollut kaukana metroasemasta ja matka kului nopeasti. Päästyämme kerrostalon ovelle tajuan, että olin jättänyt avaimet kotiin eikä Bambamillakaan ollut luultavasti avaimia, sillä hän oli ollut ennen bileitä kaverillaan ja ajatellut että ottaisin avaimet mukaani. No siinä me sitten istuskeltiin kuin mitkäkin pummit.

Olimme odottaneet oven vieressä jo puolisen tuntia kunnes joku epäilyttävä hiippari tulee ulos ja pääsemme samalla ovenavauksella sisälle. Olimme kiitollisia että pääsimme sisään ettemme kiinnittäneet juurikaan huomiota hiippariin. Toinen ongelma oli se ettei kummallakaan meistä ollut edelleenkään avaimia joilla pääsisimme asuntoomme. No ainakaan ei tarvitse nukkua kylmässä ja märässä syysyössä. Kävelimme käytävää pitkin hissiin ja painoimme kerroksemme nappia. Hissi vei meidät oikeaan kerrokseen ja lyhistyimme nurkkaan nukkumaan.

Aamulla kun heräämme, niin Bambam valittaa, että käteensä sattuu ja ottaa kädestään kiinni. Tunnustelun jälkeen hän näyttää syylliseltä ja avaa hihassaan olevan taskun. Taskusta paljastuu AVAIMET!!! Ne olivat olleet sielä koko tämän ajan. Miten emme olleet tajunneet katsoa kaikkia taskuja. Nopeasti poika avaa oven ja ryntäämme sisään asuntoon. Sovimme, että tästä lähtien molemmat pitävät avaimiaan mukanaan ja tarkistamme aina jokaisen taskun ettei näin kävisi toisten. Menin huoneeseeni ja suljin oven perässäni. Hyppäsin sängylle makaamaan ja odotin vuoroani suihkuun. Kun Bambam oli tullut suihkusta, otin puhtaan pyyhkeen mukaani kaapista ja astelin pesuhuoneeseen. Katson lavuaariin jossa oli hieman oksennusta jota Bambam ei näköjään huomannut. Jätin suihkun välistä ja kävelin pojan ovelle. Koputin ystävällisesti oveen ja sisältä kuului hento hymähdys. Avasin oven ja astelin sisälle. Näin kun Bambam istui sänkynsä reunalla tuijotellen lattiaa ja välillä ikkunoista ulos.

"Ootko kunnossa?ä" kysyin huolehtivaisena ja istahdin pojan viereen varovasti.

"Joo ihan kunnossa ollaan" poika vastasi kääntäessään katseensa minuun.

"Eli taidanpa tänään jäädä vahtimaan sua ettei käy mitään tyhmää" sanoin päättäväisesti.

"Ihan miten haluut, mutta oon kyl ihan kunnossa" poika sanoi. Sekoitin pojan valkoisia hiuksiaan ja kävelin huoneen ovelle.

"Okei sitte. Käyn kohta kaupassa nii aattelin jos haluut jotain" huikkasin.

Bambam ravisteli vain päätään ja lähdin pesuhuoneeseen siivoamaan Bambamin sotkuja. Kun olin saanut siivottua niin laitoin kengät jalkaan, takin päälle ja lähdin kauppaan. Ulkona paistoi himmeästi aurinko ja kauppa oli aika lähellä kotiamme joten päätin kävellä niinkun yleensäkin.

Matkalla se samainen poika jonka viereen istuin bussissa, käveli minua vastaan ja mulkoili minua aivan kuin olisin tehnyt jotain pahaa tai väärää. Koko matkan mietin olinko oikeasti tehnyt jotain hänelle tai jollekin muulle. Mietin sitä kun menin kauppaan ja kun tulin sieltä kotiin sillä olen hieman ujo ihminen enkä halua kenellekään mitään pahaa.

Kun palasin kotiin, etsin Bambamia ja löysin hänet keittiöstä.

"Hei Bambam... Oonko tehny sun mielestä mitään pahaa lähiaikoina tai sillee?" kyselin epävarmana.

"Et mun mielestä. Ethän sä koskaan oikeestaan tee mitään pahaa" poika vastasi rohkaisevasti.

"Hyvä. Okei. Joo. Mä toin nää" lasken ostokset pöydälle ja karkaan huoneeseeni. Kunpa olisi jo huominen ja voisin kadottaa huoleni kun nukun, sillä hereillä mietin koko ajan kaikkea mikä ahdisti minua tai mietitytti. Pelotti koska en välttämättä aina edes pysty nukahtamaan silloin. Kun ilta läheni, en ollut vieläkään tullut pois huoneestani ja Bambam tuli koputtamaan huoneeni oveen.

"Ööh... Oot ollu tääl koko illan. Onks kaikki ok?" poika kyseli ihmeissään.

"Joo on ei vaan oo tullu tarve poistuu täält" vastasin.

"No okei, mut tulin oikeestaan kysyy, et tuutko kattoo jotain leffaa mun kaa viel?" poika kysyi.

"Huomennahan on koulua" vastasin.

"No joo joo, mut se ois kivaa pitkästä aikaa" hän uskotteli.

"No okei sitte, mut ei katota mihinkää keskiyöhön asti" myönnyin lopulta ja menimme olohuoneeseen katsomaan jotain elokuvaa. Minulla ei ollut todellakaan yhtään käsitystä mikä oli elokuvan nimi tai mikä sen ajatus oli. Katsoimme elokuvaa rauhallisina sohvalla vierekkäin viltit päällämme kunnes tajuan katsoa television päällä olevaa kelloa joka näytti varttia vaille kaksitoista. Otan kaukosäätimen ja painan elokuvan tauolle.

"Hei se oli just jännittävä kohta!" Bambam raivoaa unisena.

"No hei vaan kato kelloa. Mä meen ainaki nukkumaan" sanoin ja laskin kaukosäätimen pöydälle.

Avasin huoneeni oven ja puen yövaatteeni päälle. Kämmin peiton alle ja kuulen kun Bambam laittoi elokuvan päälle. Nopeasti onneksi nukahdin, sillä unohdin kaikki murheenaiheet elokuvan aikana.

•

Kiitos kun luit taas kerran ja muistakaa painaa votea. Hyvää viikonloppua❤️