Löydetty |EXO•FIN|

9. Vanhat tutut "kaverit"

Galaksien takana suuri tähtiristeilijä lipui taivaan poikki. Sen sisällä istui dinosaurus, joka nojasi kiiltävään pöytään. Huoli oli painanut ryppyjä hänen liskomaiseen otsaansa. Hänen edessään oli ruutu, jossa näkyi kuinka hänen aluksensa ja vihollinen ottivat yhteen.
Jossain vaiheessa taistelu päättyi, jolloin olento painui lysyyn suuressa tuolissaan. Oven käyminen sai hänet kuitenkin säpsähtämään hänet takaisin hyvään asentoon. Toinen samannäköinen oranssi otus tuli hänen luokseen.
"Komentaja, ne aseet, joista Federaatio puhui vuosia sitten, on löydetty taas", dinosaurus sanoi särisevällä äänellään ja näytti kädessään olevasta laitteesta jotain väsyneelle, jonka valkoisiin, pupillittomiin silmiin tuli uutta eloa. "Ai sellaisia niin kuin se yksi, joka kuulemma osasi hukuttaa monia kaupunkeja yhdellä tulvalla?"
"Niin. Federaatio on tiennyt, missä he ovat, mutta jostain syystä he eivät ole lähteneet heidän peräänsä."
"No mepä lähdemme. Tämä sota hävitään muuten. Taistelemme kolmella rintamalla, mutta kyllä yksi mies liikenee. Kiitos tiedosta. Älä hiiskahda tästä kenellekään, perämies, paitsi kenraali ykköselle, joka saa lähteä tutkimaan sitä kapista Maapalloa."
"Kuten toivotte", dinosaurus kumarsi ylempiarvoiselle ja poistui huoneesta.

~||~

Sehun kertoi kaikille, että hän oli opiskellut hakkerointia IT-opintojensa ohella. Hän ei ollut halunnut sille alalle, mutta oli ollut pakko. Hän sanoi, että pystyisi varmaan hakkeroimaan lentoliput heille kaikille tai kokonaisen koneen jos siltä tuntuisi.
"Hitto, nyt on niin jänskää, et mua kihelmöi", Baekhyun sanoi ja ei meinannut pysyä paikoillaan.
"Kihelmöinti voi myös johtua siitä, että sulla on muutama koppakuoriainen sun pöksyissäsi", Luhan huomautti ystävällisesti ja kuunteli tyytyväisenä toisen kiljuntaa.

Yixing oli ottanut yhden murskaantuneen koppakuoriaisen pöydälle tutkittavaksi. Hän ei kuunnellut muiden höpinöitä, vaan hän otti kuvia ötökästä ja lopulta hän haki keittiöveitsen, jolla hän yritti pilkkoa sen kahtia. Aie ei onnistunut, sillä kuori oli kova ja kiiltävä kuin metalli. Seuraavana tuhoamisvälineenä oli vasara, jolla poika sai otuksen salaisuudet paljastumaan.

Se oli robotti.

Kuoren alla oli hienostunut koneisto ja pieni säiliö, jonka sisällä oli minimaalinen laite. Poika avasi veitsellä läpinäkyvän kumisen säiliön ja otti sen sisällä olevan laitteen käteensä. Heti kun hän koski siihen, siinä oleva pieni valo alkoi välkkyä muutaman kymmenen sekunnin välein.
"Hei pojat! Meidän tuholaisongelma on mekaaninen!"
Junmyeon tuli katsomaan toisen löytöä. "Mikä toi välkkyvä juttu on?"
"En tiedä. Se alkoi välkkyä, kun koskin siihen."
"Mulla on pahat muistot roboteista", Sehun totesi ja naputteli kiivaasti läppäriään. "Toivon mukaan se ei ole peräisin ulkoavaruudesta."
"No, jos totta puhutaan, musta tuntuu, että se on just nimenomaan sieltä."
"Miksi sillä kassatytöllä olisi ollut avaruudesta peräisin olleita ötököitä", Minseok kysyi ja pakkasi ruokaa reppuunsa.
"Mä mietinki, et kuinka se tytön iho oli niin kylmä. Se oli salee niitä robonaisia", Baekhyun sanoi ja monelta suu loksahti auki. "Voi vittu. Nyt lähdetään", Sehun komensi, otti läppärin syliinsä ja lähti kaahaamaan pyörätuolilla hissille. Junmyeon oli haluton jättämään kotinsa, mutta nyt ei ollut muita vaihtoehtoja. Sisimmässään hän tiesi, että jäämisestä seuraisi ongelmia. Paljon ongelmia.

~||~

Chanyeol vaelsi ympäri kaupunkia, jossa hän oli viettänyt lapsuutensa ja nuoruuteensa. Hän oli ostanut tavaraa ja hyvillä mielin hän oli palaamassa asunnolle, mutta sitten hän kuuli nyyhkytystä. Hyväsydäminen jätti höristi hörökorviaan ja paikansi äänen tulevan puisen portin takaa, läheisen talon pihalta. Totta kai olisi pitänyt kunnioittaa yksityisyyttä, mutta hän avasi portin. Ilmaan pääsi riipivä narina, joka sai pojan niskakarvat pystyyn. Chanyeol jatkoi etenemistään ja näki pian kivisen talon portailla istuvan naisen. Tällä oli valkea mekko, joka liehui viileässä tuulessa. Siitä huolimatta hän ei osoittanut merkkejä palelemisesta. Hän oli laittanut pitkät tummanruskeat hiukset poninhännälle. Katse osoitti maata. Nyt läheltä kuultuna nyyhkytys kuulosti kolkolta ja tekaistulta. Pieni pelko nosti päätään Chanyeolin mielessä, näyttihän nainen kumman tutulta, mutta hän kumarsi kohteliaasti.

"Anteeksi kun tunkeudun näin, mutta en haluasi kenenkään noin sievän olevan onneton. Voinko auttaa?"
Nainen nosti katseensa. Silmät olivat elottoman näköiset eikä niissä ollut jälkeäkään kyynelistä. Nainen nousi pystyyn ja oli lyhyempi kuin Chanyeol. Poika alkoi perääntymään hitaasti, ja hän nosti kätensä pystyyn. "Okei, mä ymmärrän, ettei mua kaivata täällä."
Kylmä ilme valtasi naisen täydellisen symmetriset kasvot. Hän kohotti siron kätensä selkänsä takaa. Aseen piippu osoitti Chanyeolia silmien väliin.

Poika huudahti kauhusta ja hän säntäsi pakoon. Vihollinen alkoi ampua häntä säälimättömästi. Ase ei ollut tuiki tavallinen, vaan se ampui pieniä laserpanoksia, jotka vinkuivat osuessaan kivetykseen. Chanyeol loikkasi ylös ja sai otteen tiilimuurin päältä. Hän nosti itsensä ylös ja juoksi nyt paksun muurin päällä. Kivet rapisivat alas maahan ja palaneen käry tavoitti pojan sieraimet, koska hänen housunlahkeensa olivat kärähtäneet ammuksesta.
Nainen oli surkea ampuja, mutta väistely väsytti Chanyeolia. Vähän väliä hän vilkuili taakseen, mutta nainen seurasi häntä äänekkään varjon lailla.

Seuraavan talon seinä tuli vastaan ja poika hyppäsi muurin toiselta puolella ihmisten ilmoille. Hän oletti, ettei jahtaaja uskaltautuisi ihmisten keskuuteen, mutta hän oli pahasti väärässä. Nainen hyppäsi muurin yli kuin se ei olisi ollut parimetrinen. Silloin Chanyeol oli varma siitä, että tämä oli niitä samoja robottinaisia, jotka olivat vaivanneet heitä aiemmin. Siksi se oli vaikuttanut tutulta.

Sydän sykki pojan rinnassa hädissään ja adrenaliini syöksyi hänen suoniinsa. Ammukset säikyttivät muita ihmisiä ja kiltti poika päätti, että suojellakseen muita, hänen oli tuhottava vihollinen omalla voimallaan. Chanyeol otti vastaan pari osumaa ja vinkaisi kivusta. Sitten hän ojensi kätensä loihtien siihen pienen tulipallon. Epävarma tärinä valloitti pojan kehon, mutta hän paiskasi sen päin robottia.

Nainen päästi korahdukseen, kun tuli tarttui tämän mekkoon ja ihoon. Kuului kammottavaa sihinää, joka sai viimeisimmätkin tapahtumapaikalla olevat ihmiset pakenemaan kauhun vallassa. Robotin iho kupli ja suli pois, alta paljastui likaisen, vähän ruosteisen näköinen metallipinta.  Vihollinen näytti nyt entistäkin kammottavammalta.
Chanyeol jatkoi pommitusta, mutta niin jatkoi robottikin: Chanyeol ei pystynyt väistämään samaan aikaan kun hän käytti tulta. Niinpä ammukset raastoivat hänen kehoaan, eikä tilannetta helpottanut hänen surkea näkönsäkään. Piilolinssit kun olivat unohtuneet Jongin kylppärin pöydälle.

Robotti luhistui maahan savuavana ja sulavana kasana. Se pihisi ja haisi hirveälle, tosin Chanyeol ei ollut varma haisiko hänen palava lihansa vai naisen metalliset osat.
Poikaa alkoi huipata. Hän tiesi olleensa surkea taistelija, hänen olisi pitänyt vain kiltisti juosta karkuun. Vaan nyt oli liian myöhäistä muuttaa tehtyä, joten Chanyeol vajosi maahan hengästyneenä, hikisenä, verta vuotavana kasana.

Hän kuuli, kun keveät metalliset askeleet lähestyivät. Hän nosti kivusta sumean katseensa ylös. Ruma metallinen luuranko katsoi takaisin. Pojalla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin seurata entisen naisen alkaessa raahata häntä pois.