Löydetty |EXO•FIN|

8.Aurinkoloma tiedossa

Aamu valkeni kauniina, mutta kukaan pojista ei jaksanut herätä. Yixing heräsi ensimmäisenä kello kymmenen aikaan ja hän tuli hiljaa alakertaan, jossa suurin osa nukkui. Hän alkoi laittaa ruokaa ja kahvia koko porukalle. Minseok heräsi kahvin tuoksuun ja tuli pitämään toiselle seuraa.
"Vieläkö sulla on se lemmikkilintu", Minseok kyseli istuessaan pöytään.
"Se kuoli pian sen jälkeen, kun tulimme kotiin", Yixing sanoi haikeana. "Se ei pitänyt siitä, että uppouduin tutkimuksiini teidän kanssanne."
"Ai. Osanotot. Mitä mieltä olet tästä meidän Kalifornian reissusta", Minseok sanoi ja otti tyytyväisenä vastaan höyryävän kupin kahvia. Hän joi sen vähän maidon kanssa, niin että se jäi aika väkeväksi.
"Siitä tulee varmaan hauskaa. Olemme selvinneet vaikeammastakin. Minusta on hyvä saada meidät kaikki nopeasti kokoon."
"Ai sillä tavoin, että me kaikki lähdemme yhtä etsimään?"
"Niin. Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta, sanoivat muskettisoturit jo kauan sitten. Tiedän, että ajattelet Kyungsoota, mutta kyllä hän pärjää."
Minseok ei ollut tyytyväinen vastaukseen, ja hän tasapainoili vaihtoehtojen välillä kuin kissa. Hän tuijotti tummanruskeaa nestettä kupissaan ja Kyungsoon hymyilevät kasvot ilmestyivät siihen. Poika päästi syvän huokauksen ja nojasi tuolin selkänojaan. Vaikka hän pelastaisi Kyungsoon, eivät vaikeudet siihen loppuisi. Kyungsoo oli ollut jotenkin poissa tolaltaan silloin kun hän päätöksensä teki, joten sen pojan mielenterveyden kanssa painiminen ei varmastikaan olisi helppoa.

Sehun avasi silmänsä ja hieroi naamaansa. Yixing huomasi tämän heränneen ja meni auttamaan pojan ylös pyörätuoliinsa. Poika kiitti ja rullasi itsensä pöydän ääreen varoen, ettei hän litistäisi vahingossa Chanyeolin hervotonta kättä, joka oli karannut patjalta kulkuväylälle.
Hän ei onnistunut, vaan Chanyeolin sormi kärsi ja poika ulvaisi heräten. Baekhyun heräsi samalla ja säikähdyksessään hän potkaisi poikaystäväänsä. Herättyään kunnolla Baekhyun pyyteli anteeksi, mutta jättiläisen päivä oli jo pilalla. Myrskyn merkkinä poika sanoi lähtevänsä miettimään asioita ulos. Hänen kumppaninsa tuijotti hänen peräänsä suu auki.

Chanyeol lähti ulos talosta ja veti itseensä raikasta ilmaa. Hän yritti rauhoitella itseään, oli ollut lähellä, ettei hän ollut polttanut asioita tuhkaksi. Poika tunsi kuinka viileät, suolaiset kyyneleet valuivat hänen suurista silmistään. Jos he oikeasti aikoisivat lähteä matkalle, hän ei tietänyt kuinka hän tulisi pärjäämään. Oli nimittäin yksi iso salaisuus, josta poika ei ollut halunnut kertoa.

Hän oli lähes sokea.

Vuosia sitten Yifanilla ja hänellä oli ollut paha tappelu. Silloin hänen molemmat silmänsä olivat puhjenneet, mutta ne olivat parantuneet hyvin. Mutta kuukausien jälkeen hänen näkönsä alkoi reistailla. Näkökentässä oli säröjä ja värit temppuilivat. Hän oli ollut yhteydessä Yixingiin, joka oli taas ollut yhteydessä silmälääkäreihin. Lääkärireissu siitä oli seurannut, ja siellä oli todettu, että vuosien saatossa Chanyeol sokeutuisi kokonaan. Hän oli saanut piilolinssit joiden kanssa hän näki ajaa autoa, mutta ei niistä olisi pian mitään hyötyä. Poika ei halunnut kertoa asiasta kenellekään. Hän toivoi, ettei asia tulisi ilmi. Saadakseen asian mielestään Chanyeol päätti mennä ostoksille, hänellä oli sattumoisin pankkikortti mukana. Eihän sitä Amerikkaan voinut lähteä ilman mitään.

Sillä välin asunnolla kaikki olivat heränneet Luhania lukuun ottamatta. Sehun työnsi toisen varovasti toiselle kyljelle, koska hänestä oli iljettävää kun Luhanin suusta valui kuolaa. Muut olivat samaa mieltä ja halusivat syödä aamiaisensa rauhassa.

Radio laitettiin päälle hiljaisen syönnin taustalle. Ensin tuli tusinapoppia, sitten Wolf, sitten mainos, sitten tusinapoppia ja lopulta aamu-uutiset.
"Mä en kyl voi ymmärtää, miten ne soittaa kaksi vuottaa vanhaa kappaletta yhä. Sitten vielä mainostetaan, että tuoreimmat hitit ja plaa plaa", Baekhyun sanoi ja laittoi runsaasti voita leipänsä päälle.
"Hys, uutisissa voi olla jotain kiinnostavaa", Junmyeon komensi ja toinen hiljeni.
Uutisten tunnusmusiikki soi ja nainen alkoi ladella asioita tasaisella äänellä. "Ympäri maatamme on nähty erinäisiä koppakuoriaisia. Niiden oletetaan tulleen Amerikasta laivojen rahdin mukana. Tutkijat yrittävät saada sellaista kiinni tunnistaakseen lajin, mutta tähän mennessä sitä ei ole onnistuttu tekemään. Ei ole kuitenkaan syytä huoleen, ne tuskin aiheuttavat haittaa. Seuraavana puheenaiheenamme taas on rikollinen, joka Korean poliisin mukaan toimitetaan Yhdysvaltojen parhaiten vartioituun vankilaan. Poliisi kertoo tämän olevan hyvin vaarallinen. Kuulemme varmasti myöhemmin lisätietoja. Ja kolmanneksi siirrymme säähän. Taivaalla on nähty muutamia kummallisia valoilmiöitä, mutta se tuskin vaikuttaa säähän, vai mitä, Lisa?"

Tämän jälkeen Junmyeon laittoi radion hiljaisemmalle. "Niitä koppakuoriaisia on siis muuallakin."
"No joo on. Eiköhän joku amerikkalainen yritä vain pilata sadot", Baekhyun sanoi vähätellen ja katsoi puremajälkeä kädessään. "Kuitenkin jotain tuholaisia."
"No entä se rikollinen? Eikös kuulostanutkin tutulta?"
"Kuka rikollinen? En tunne ketään rikollisia, olen lainkuuliainen kansalainen", Baekhyun sanoi ja virnisti.
"No Kyungsoo!"
"Eihän siitä rikollisesta kerrottu mitään tietoja. Rikollisiahan on pilvin pimein."
"Olet oikeassa, mutta kyllähän yleensä kerrotaan että onko kyseessä murhaaja vai vaikka tuhopolttaja-Chanyeol."
"Sehän tarkoittaa sitä, että me mennään USA:an joka tapauksessa! Pitää käydä vaan himassa ottamassa uikkarit mukaan", Baekhyun läimäytti käsiään yhteen innoissaan ja näytti hyvin riemumieliseltä.

Junmyeon huokaisi ja katsoi Minseokia. "Mitä mieltä?"
"Niin se täytyy tehdä. Tao saa vielä selvittää, että oliko Kyungsoo se rikollinen, josta puhuttiin. Joka tapauksessa, pojat, pakataan kamat!"

Baekhyun oli menossa etsimään Chanyeolia, mutta kun hän avasi oven, hän sai kauhukseen huomata olevansa silmätysten ainakin tuhannen koppakuoriaisen kanssa. Ne pöristelivät ilmassa ja tunkivat sitten sankkana savuna sisään huoneeseen. Tao alkoi huutaa, sillä hän pelkäsi kamalasti ötököitä. Se aiheutti hirveän sekasorron. Koppakuoriaiset tarttuivat kiinni heidän hiuksiinsa ja vaatteisiinsa, kipittivät sitten iholle ja purivat terävillä leuoillaan. Baekhyun säästyi puremilta ihmeen kaupalla ja hän hakasi vihulaisia kaapista löytämällään mopilla. Luhan oli herännyt ja nyt hän kiroten niputti voimansa avulla ötököitä kasoiksi ja lennätti ne sitten pallona Baekhyunille, joka löi ne päin seinää kuin olisi pelannut mopilla pesäpalloa.

Osa ötököistä pakeni takaisin sinne mistä oli tullutkin, ja pian tilanne rauhoittui. Hengästyneinä pojat pohtivat, mistä ihmeestä siinä oli kyse.
"Meidän täytyy lähteä täältä nyt heti", Minseok sanoi inhoavana ja alkoi kova tohina. Pojat alkoivat kerätä kamppeitaan ja Baekhyun totesi, että ehkä hän ostaisi uudet uimasortsit sitten lentokentältä.

Junmyeon soitti Jonginille. Tämä sattumalta vastasi heti ja kertoi päässeensä teleporttamaan helposti tukikohtaan. Hän puhui hiljaisella, matalalla äänellä, peläten että tulisi kuulluksi. "Täällä armeijassa on tänään kiertänyt huhu siitä, että osa väestä pääsisi saattamaan jotain rikollista, kun se viedään lentokoneeseen."
"Niinkö? Se voi olla Kyungsoo, mutta tule nyt heti sieltä. Joudut jättämään valitettavasti armeijan kesken."
"Ei se haittaa. Täällä onkin turhan vakavaa", Jongin totesi aurinkoisella äänellä. Hetken kuluttua kuului ryminää rappukäytävästä. Ilmeisesti paikannus ei ollut ihan kohdallaan, joten poika löytyi yhtenä valittavana kasana portaikosta. "Melkein meni selkäranka, ei ihan."
Junmyeon auttoi tämän ylös ja he palasivat sisälle.
"Sano heipat tälle kaupungille. Me lähdemme Kaliforniaan!"