Invisible

7. Mun ajatukset on sekasin

Tänään on perjantai ja olen tullut takaisin kouluun. Jeii. Huomakaa sarkastisuuteni. En oikeasti jaksaisi ollenkaan koulua, taiko Ryania. Hän kyselee sitten kokoajan miksi olin poissa, ja valittaa kuinka tylsää hänellä oli ilman minua. Ilman minua? Tuskin edes olen hänen kaverinsa, miksi sitten olla niin huolissaan? Eikö hän muka lukenut viestiäni, kun vastasin hänelle? Onneksi ensimmäinen tunti on molemmilla eri. Minulla on äidinkieltä ja hänellä kuulemma ranskaa. Ei uskoisi, että hän on valinnut itselleen ranskan kurssin. Hymähdän ääneen ja jatkan tuntiin keskittymistä.

Pitkä tunti on hetkessä ohi ja tallustan kaapilleni, avaan sen ja tungen kirjani sinne. Otan seuraavan tunnin kirjani kannettavakseni ja laitan kaapin oven kiinni. Pyörähdän ympäri saaden melkein sydän kohtauksen, kun nään Ryanin siinä. Mulkaisen tätä pienesti ja kävelen tämän ohitse mitään sanomatta. Voi vain kuvitella Ryanin kurtistavan kulmiaan samaisella hetkellä. Kipitän pian portaat ylös. Vilkaisen taakseni ja huomaan Ryanin seuraavan minua, kun jokin magnetti. Huomaan samalla, kuinka hänellä on saman kurssin kirjat kädessä, kuin minulla. Turha yrittää pakoon nyt Eva. Saavun luokan eteen runsaasti etuajassa, joten istahdan lattialle seinän viereen. Ryan yllätys istuu viereeni, kääntyen heti katsomaan minua.

"mitä nyt?", möläytän läpi huulieni, huokaisten sen jälkeen. Ryan kääntyy katsomaan edessä olevaa seinää.

"sä vaan oot vähän, noh.. vaiti", Ryan sanoo katsoen yhä seinää. Ei ilmeisesti uskalla katsoa suuntaani, jos oikein osaan tähän mennessä lukea ihmisiä.

"me ollaan tunnettu suunilleen ehkä neljä päivää, ja sä kuvittelet jo nyt että mä oon vaiti", sanon yllättäen itsenikin suora sanaisuudestani. "tai siis, kun mä vaan oon tällanen, aina ollu, en tuu muuttumaan, okei?", jatkan, koska kuulostin liian suora sanaiselta. Peittäisin nyt normaalisti kasvoni käsiini, mutta ei tällä kertaa.

"ai.. no okei sitten, ei sitte mitään", Ryan vastaa hieman ehkä tylysti? Ainakin minun korvaani. Hymähdän hiljaa, mutta tuhahdan mielessäni. Nousen seisomaan, kun nään opettajan tulevan luokan ovelle, mennen ovesta sisään. Menen heti tämän perässä. Istun paikalleni joka sijaitsee ikkunan vieressä toiseksi viimeisellä rivillä. Oppilaat alkaa valumaan luokkaan ja tunti saa vihdoin alkaa..

Kaikki ovat siirtyneet ruokalaan, koska sielä on jokin ihmeen 'toiveruoka -viikko'. Ei minua se kiinnosta, jos koulussa on jotakin muuta ruokaa kun yleenä. Harvoin edes olen syömässä, koska jonottamiseen menee aina niin kauan, joten siitä syystä olen siirtynyt kirjastoon tekemään äidinkielen tehtäviä koneellani ja juomaan itse tehtyä mansikka smoothieta. Tämä on mielestäni paras aika olla kirjastossa. Ensinnäkin, kaikki ovat syömässä, joten saa olla täällä rauhassa. Toiseksi kirjastonhoitajakin on tähän aikaan jossain ihmeen tauolla. Joten, ihan parasta! Katseeni kuitenkin siirtyy kirjaston varaston oven suuntaan, kun kuulen sen oven käyvän. Näen jonkun tytön ja Andrewin tulleen ulos kirjaston varastosta. Olivatko he..? Jokin aivan kamala tunne valtaa kehoni. Yritän kuitenkin sivuuttaa tunteen, koska yritän mennä mahdollisimman matalaksi. Tuskin he näkevät minua, täällä, yksin. Istun kauimmaisessa nurkka sohvassa, jonka eteen on tuotu pöytä juuri minun laisiani varten, eli kone pöydälle ja tehtävät esiin. Olen varmaan puoliksi pöydän alla. Huvittavalta se ehkä kuulostaa, muttei todellakaan tunnu siltä. Kuulen tytön kikattavan ja lähtevän ilmeisesti kirjastosta, tosin minä myös näen sen. Samaa kun alan nousta pöydän alta, käteni osuu vahingossa penaaliini, ja sen seurauksena se tippuu aika äänekkäästi lattialle. Käteni suorastaan lentää suuni eteen, ja huomaan samalla Andrewin kääntyneen minun suuntaani. Ilmeisesti katsomaan äänen aiheuttajaa. Alan kuitenkin heti keräämään kyniä sun muita lattialta, kun nousen ylös, lyön pääni siihen pirun pöytään ähkäisten. Nousen kuitenkin naama punaisena. Andrew on ilmestynyt pöydän toiselle puolelle huvittuneesti virnistäen. Onko se edes mahdollista, että tuo näyttää oikeasti kielletyn komealta? Voiko noin edes sanoa?