Kirsikankukkaenkeli🌸

Sovitaanko?

Adrien

Hitaasti ja varoen nostin huuleni irti Lucielista ja katsin syvälle vihreisiin silmiin, yrittäen epätoivoisesti etsiä jotain iloa. Mutta takaisin katsoivat vain laajentuneet silmät täynnä pelkoa. Luciel alkoi taas rimpuilla "Raiskaaja! Ahdistelija! Päästä irti Adrien!". Sanoista järkyttyneenä päästin irti ja enkeli juoksi huoneeseensa itkien. Tajusin miksi Luciel käyttäytyi näin. Olin ollut juuri äsken samanlainen kusipää kuin Tyler. Koskenut Lucieliin ilman hänen lupaansa. Halusin lähteä, mutta olin luvannut Cecilylle vahtia Lucielia viikonlopun ajan. Tiesin että ei pitäisi, mutta minä hymyilin. Olin helvetin rakastunut tuohon poikaan.

Parin tunnin jälkeen itku hiljeni ja hitaasti raotin makuuhuoneen ovea. Kyyryssä nurkassa istui pienenpieni enkeli joka katsoi minuun ja kirkaisi sydäntäriipaisevasti. Itkien ja paniikissa Luciel ryömi kauemmas mutta nappasin hänen kädestään kiini vetäen tärisevän pojan lähelle itseäni. En halunnut lähdä Lucielia tällaisenä, halusin hänen hymyilevän. Itkien ja huutaen hän yritti pyristellä pois, mutta pidin hänet lähelläni. Jo nyt päästäisin irti, riski olisi liian suuri. Poika voisi yrittää satuttaa itseään. Hitaasti Luciel rauhoittui ja halasi minua takaisin. Pidin poikaa yhä lähelläni ja kuiskasin mansikantuoksuisiin hiuksiin "Mä oon niin pahoillani... Mä en ois saanu koskea suhun silleen." Hän nyökkäsi ja halasi minua tiukemmin. Purin huultani pojan söpöydelle. Tiesin, etten saisi koskea häneen sillä tavalla ilman hänen lupaansa.

Yhtäkkiä yksi asia pomppasi mieleeni "Hei enkeli...?" Kysyin ja poika katsoi ylöspäin. Laskin käteni pojan niskalle ja hän värähti "N-Niin?". Virnistin ja nojasin lähemmäs "Oliko se sun eka?". Luciel muuttui kokonaan punaiseksi ja nyökkäsi hieman. Niin söpöä!!! "Toi viattomuus jotenkin sopii sun persoonaan" hymyilin mutta yhtäkkiä Luciel pomppasi päälleni "Mä sulle viattomat näytän!" hän huusi ja suuteli minua uudelleen

Saimme kaikki jutut sovittua, ja loppuillan makoilimme sohvalla katsellen Netflixistä jotain Lucielin valitsemaa sarjaa. Eihän se sinänsä minua kiinnostanut, joten tarkkailin vain Lucielin reaktioita eri kohtauksien aikana. Iloinen, surullinen ja jossain vaiheessa hän kirjaimellisesti tärisi kun sankari oli pulassa. Aloin tylsistyä ja liikuin lähemmäs, silittäen pienemmän selkää. Hän värähti ja katsoi minua ja hymyilin "Tiesitkös että oot söpö?"

-Luciel

"Tiesitkös että oot söpö?" Adrien kysyi ja punastuin. Idiootti. Mutta ihana idiootti. Halasin Adrienia hymyillen ja pudistin päätäni "Enkä ole". Samassa Adrien kaatoi minut sohvalle ja virnisti "Aletaanko me tappelemaan tosiasioista? Ehkä mun pitää todistaa sulle~" hän sanoi ja pussasi minua uudestaan. Punastuin vain enemmän, ja parhaani mukaan vastasin suudelmaan, vaikka en vieläkään oikein tiennyt miten. Aina kun pussasin Adrienin kanssa, tuntui kuin olisin taivaassa ja perhoset lentelivät vatsassani. Pidin silmiäni kiinni ja tunsin kuinka Adrienin kieli alkoi siirtyä suuhuni. Vinkaisin ja hän vetäytyi pois nopeasti "A-Anteeks, edetään ihan sun tahdilla" hän sanoi pahoitellen ja nyökkäsin "Jos nyt ihan vaan huulilla?" Minusta tuntui todella nololta puhua tällaisista asioista Adrienin kanssa joka nyt siis kuitenkin oli minun..... Mikä? En ollut itsekkään ihan varma. Henkäisin ja nousin istumaan "Adrien..."

"Mitä me ollaan"

Hello. Sori, täs vähän kesti, mut ei mitään, sain sen ulos. Mulla on oikeasti vähän insipis lopussa, joten ideoita saa esittää :3

_ikkunalyhty_