Kirsikankukkaenkeli🌸

Tiikerikakkua ja kanoja

-Adrien

Aivastin kovaan ääneen ja jatkoin koneen näytön tuijottamista. Netin kautta tehtävät pääsykokeet olivat aivan perseestä enkä ollut vielä päässyt haluamaani yliopistoon. Huokaisin ja jatkoin vastausten lykkäämistä koneelle. Nenäni oli tukossa eikä henki kulkenut. Tapasin aina tulla sairaaksi kun stressasin enkä ollut siksi huolehtinut koulusta. Nyt oli pakko, sillä Luciel ansaitsi parhaan mahdollisen elämän ja halusin antaa sen hänelle. Noniin vittu…

Samassa kuulin oven käyvän kun Luciel tuli takaisin kotiin. Hän raatoi iltamyöhään suositussa kissakahvilassa koska oli todella hyvä eläinten kanssa. Näin kuinka hän käveli huoneeseen, laski hellän suukon otsalleni ja rojahti sohvalle väsyneenä. Silloin pojan puhelin soi ja hän vastasi väsyneellä äänellä ”Haloo? H-Hei mummi… Täh, oikeesti?!” Hän huudahti innoissaan, yhtäkkiä täynnä tarmoa. Poika jatkoi kännykkään höpöttämistä ja minä täytin kokeen viimeiset kentät, ennen kuin lähetin sen edelleen. Nousin ylös niiskaisten ja huokaisin ”Vittu kun stressaa…” 

Luciel lopetti puhelun ja halasi minua ”Mennään sitten silleen ettei stressaa! Mun mummi pyys meijät käymään. Äiti oli lipsauttanu sille mun poikaystävästä ja nyt se haluaa tavata sut!” Poika hihkui. Hymyilin. Luciel oli kyllä maailman paras tapa ladata akkuja. Halasin poikaa takaisin ja painoin pääni pojan vaaleanpunaisiin hiuksiin ”Okei. Tekis hyvää saada vähän raitista ilmaa. Mä ajan.” 

Joten lauantaiaamun valjetessa kävimme suihkussa ja lähdimme kohti Sirmejärveä. Matka kesti varmaan ainakin 2 tuntia ja Luciel nukkui ison osan siitä. Vihdoin ja viimein kaarsin laventelinvärisen omakotitalon pihaan jossa meitä odotteli selvästi ikääntynyt kaunis nainen. Hän halasi Lucielia hymyillen ”Voi Lulu oot kasvanut niin paljon!” Luciel punastui hirvittävästi ja työnsi itsensä pois ”Ä-Älä käytä tota nimeä, se on maailman noloin” hän huudahti. Nostin laukkumme auton takakontista naurahtaen. Silloin nainen käännähti minua kohti ja hymyili ”Ja sinä olet nyt sitten Lulun mielitietty… Oi kun olet komia!” Hymyilin ”Mukava tavata. Mä olen Adrien ja tosiaan siis Lucin poikaystävä” kerroin ja nainen nyökkäsi ”Kuin myös. Minähän olen siis nimeltäni Pirkko-Liisa, Lulun mummi.” Nyökkäsin ja Pirkko-Liisa lähti esittelemään meille ympäri taloa. 

Oli ilta. Luciel ja Pirkkis (nimesin hänet siten) katsoivat intensiivisesti lottonumeroita telkkarista. Makasin sohvalla ja silittelin suurehkoa lapinkoiraa Usvaa joka nukkui sylissäni. Olin vieläkin ihan täynnä. Olin luullut että se kun mummo ylisyöttää sinut on myytti mutta se olikin täyttä totta. Usva murahti unissaan ja kuulin kuinka tv meni pois päältä. Luciel vihelsi koiran luokseen ja Usva pomppasi ylös, runnoen minut samalla tassuihinsa. Pirkkis sammutti valot ja meni nukkumaan. Sen jälkeen Luci tuli ja hymyili ”Mennäänks sänkyyn?” Nyökkäsin ja nousin ylös. Kävelimme yhdessä yläkertaan ja riisuin itseni alusvaatteilleni, sen jälkeen mennen makaamaan sänkyyn. Luciel tuli makaamaan viereeni, ihan kiinni. Poika tuntui todella lämpimältä kehoani vasten ja hymyilin. Rakastin. Niin paljon.

-Luciel

Heräsin aamulla ja nousin istumaan. Adrien nousi myös ja haukotteli ”Huomenta rakas.” Punastuin. Adrien näytti väsyneeltä. Hän ei tainnut kauheasti nukkua kun ei saanut kunnolla henkeä. Heräsin siihen aina välillä. Nousin seisomaan ja venyttelin. Adrien tuli seisomaan taakseni ja liu’utti kättään sisäreittäni ylös ja kuiskasi ”Olet söpö” vinkaisin ja pomppasin pois ”I-Idiootti!” Huudahdin ja näytin kieltä. Adrien nauroi.

Kävimme syömässä aamupalaa (lettuja) ja sen jälkeen aloimme auttaa Mummia eri asioissa. Mummi pyöritti edelleen omaa tilaa vaikka oli jo päälle 75. Se ihmetytti aina mutta olihan se ihanaa että pääsin palaamaan takaisin tälle tilalle. Kävelin sisälle navettaan ja silmäni laajenivat. Siellä se oli. Ruusu. Minun lehmäni. Olin nimennyt sen kun se syntyi. Juoksin nuoren lehmän luo ja halasin sitä ja lehmä nuolaisi poskeani joka sai minut hymyilemään  "Voi Ruusu~" 

Silloin Adrien astui sisään. Verskoissa ja ilman paitaa. Hän huohotti "Mitä sä tääl lehmii halailet? Tuu, tarviin apuu nois helvetin kanois." Punastuin "L-Laita paita päälle!" Adrien kohautti olkapäitään "Liian kuuma." Käännyin pois punaisena ja Adrien tarrasi kädestäni "Noniin maalaispoika auta mua!'' hän virnisti ja lähdimme yhdessä katsomaan kanoja. Siellä oli kauhea huuto kun kukko oli mennyt juoksentelemaan ja runnonut yhden kanan jalkoihinsa. Handlasin asian ja Adrien hymyili "Hyvä. Nyt mä tarviin juotavaa!" Hän huusi ja lampsi sisään. Seurasin poikaa ja hän yhtäkkiä painoi minut seinään, suudellen minua kiihkeästi. Vinkaisin ja koitin vastata intensiiviseen kosketukseen. Adrien päästi irti ja nuolaisi huuliaan "Heh" ja meni keittiöön juomaan. Räpyttelin hämmentyneenä kunnes naamani muuttui aivan punaiseksi. Senkin idiootti! Kävelin pojan perässä keittiöön ja kaadoin itsellenikin lasin vettä. Adrien katsoi minua hymyillen. Pojan kultaiset silmät hehkuivat kauniisti. 

Alkoi olla iltapäivä kun lopetimme työt. Saavuimme sisään jossa herkullinen tuoksu saapui meitä vastaan. Kiljaisin ja juoksin keittiöön ”Mummi sä teit tiikerikakkua!” Pirkko-Liisa nyökkäsi hymyillen ja nosti kakun uunista. Kyyneleet pyrkivät silmiini kun lapsuuden muistot tulvahtivat mieleeni. Adrien pyyhki ne ja suuteli poskeani hitaasti ”Nostalgiaa Enkeli?” Nyökkäsin ja hän hymyili. Istuimme pöytään ja Mummi antoi meille suuret palat kakkua. Haukkasin lusikallisen ja hymyilin entistä enemmän ”Maistuu lapsuudelta…” Adrien maistoi omaansa ja hänen hymynsä leveni ”Tää on tosi hyvää!” Hän huudahti ja nyökkäsin. Tottakai se oli. Se oli minun mummini kakkua. 

Välipalan jälkeen menimme Adrienin kanssa sohvalle ja käperryin kiinni poikaan hymyillen. Olin niin iloinen saadessani olla hänen kanssaan. Adrienin nuha oli helpottanut heti kun hän oli lakannut stressaamaasta. Silmäluomeni painoivat vaikka kello oli vasta 16:21… Se tapa jolla Adrien silitti hiuksiani oli niin rentouttava että tunsin ennen pitkää vaipuvani uneen.

-Adrien

Olin varmaan nukahtanut. Kello näytti seitsemää ja katsahdin Lucielia. Umpiunessa. Käväisisin haukkaamassa raitista ilmaa ja sen jälkeen vaihtaisin pojalle yöpuvun. Suutelin pojan otsaa ja menin laittamaan kengät jalkaani. Usva tuli katsomaan minua toiveikkaasti ja nyökkäsin, avaten oven. Koira juoksi ulos haukkuen ja menin perässä. Istuin pihakeinuun ja huomasin puussa kirjoituksen ”L.A”. Virnistin. Luciel Aamutähti. Tai Los Angeles, mistäs minä tiesin. Luciel oli varmasti kirjoittanut sen melko pienenä sillä kirjaimet olivat suttuisia. Keinahdin keinussa kerran ja samassa puhelimeni soi. Näytöllä vilkkui Renin nimi ja vastasin ”Moro moro mitä jätkä?” Langan toisesta päästä kuului iloinen vastaus ”Adrien! Miten menee?” ”No ei mitään ihmeellist, Lucin mummilla just parhaillaan. Se osaa olla oikeesti aika maalainen. Mä olin noiden kanojen kanssa ihan paniikissa ja se vaan tuli ja hoiti. Se on jotenki aik hot…” virnistin. Ren nauroi ”Ja mä kun luulin että se olit sä joka paremmin osaa hoitaa tipuja ympärillään!” Nauroin myös. Ren oli upea ystävä…

Samassa Usva alkoi haukkua. Se tuijotti metsää intensiivisesti ja haukkui. Menin koiran luokse ”Hei mikä hätänä?” Kysyin ja koira peruutti taakseni, uikuttaen. Se saattoi hyvinkin nähdä jotain. Mutta mitä? Usva oli tarpeeksi fiksu ettei haukkuisi karhulle mutta mitä se sitten muka näki? Yritin tähyillä pimeään metsään mutten nähnyt mitään. Lopetin puhelun Renin kanssa ja vilkuilin metsään puhelimen taskulampulla. Ja sitten jotain tapahtui. Puhelimeni tippui maahan haukkuvan Usvan viereen. Huimaa… Väsyttää…

-Luciel

Heräsin kun Mummi tuli ravistelemaan minua ”Lulu! Lulu voi herää nyt!” Hieroin silmiäni unisesti ”Täh…?” Kysyin ja Mummi huokaisi ”Usva haukkui ulkona puhelimen vieressä. Mutta muita siellä ei ollut. Lulu juttu on nyt se, että…: 

”Adrien on kadonnut”

Anteeks et jätän tän tähä :///

_ikkunalyhty_