Today is a gift

seitsemäs.

Iivo:

Lasken puhelimeni keittiön pöydälle hymyillen. Aapo olisi tulossa pian, joten nousen pöydästä hakeakseni tavarani.

"Mihis sä oot lähdössä?" isä nostaa katseensa sanomalehdestä.

"Meen kaverille viettää iltaa. Menis varmaan aika myöhäseks ni jään varmaan yöks", totean neutraalisti. Tiedän etten ole sopinut Aapon kanssa mitään, mutta minulla on pieni tunne, että tänä iltana tapahtuu jotain.

"Okei", isä toteaa hiljaa. Häntä ei oikeastaan kiinnosta, kuten tavallista.

Jätän puhelimeni alakertaan ja suuntaan ylös huoneeseeni. Pakkaan reppuuni lökärit, t-paidan ja puhtaat bokserit. Katson itseäni huoneeni peilistä ja hymyilen pienesti. Ennen kuin lähden takaisin alakertaan suihkautan pari kertaa Bossin hajuvettäni.

Menen keittiöön, josta poimin puhelimeni ja laturini. Vilkaisen kelloa, Aapon viestistä on kulunut kymmenen minuuttia ja hän ajaa tänne ainakin vartin. Istun siis vielä hetkeksi pöydän ääreen isäni kanssa. Kuten tavallista isä ei sano mitään, enkä viitsi rikkoa painostavaa hiljaisuutta.

Kuulen oven käyvän ja pirteä naisääni tervehtii meitä. Menen eteiseen ja autan äitiä kantamaan kauppakassit keittiöön.

"Joku auto tuli pihalle just kun tulin sisään. Onko se sun joku kaveri?" äiti kysyy ja vilkaisen ulos ikkunasta.

"Juu on se", sanon hymyillen ja nappaan reppuni mukaan. "Moikka!" huuda

"Öö, moikka?" kuulen äidin sanovan ennen kuin läimäytän ulko-oven kiinni.

Näen tutun auton romun pihassa ja sen ratin takana vielä tutumman pojan virne kasvoillaan. Virnistän takaisin ja avaan pelkääjän paikan oven.

"Terve", Aapo tervehtii virne edelleen kasvoillaan ja nojaudun lähemmäs antamaan tuolle poskisuudelman.

"Moi vaan", naurahdan ja heitän reppuni takapenkille. Aapo pudistaa päätään huvittuneena ja peruuttaa pois pihasta minun vielä kiskoessani turvavyötä suojakseni.

Matkalla juttelemme, kuten aina. Tämän lyhyen ajan jonka olen Aapon tuntenut on tuntunut kuin vuosilta. Jännite välillämme on kasvanut ja olen varma siitä, että molemmat tiedostavat tämän olevan muutakin kuin ystävyyttä.

"Ahh, haluisin muuttaa jo omaan kämppään", huokaisen ja painan pääni selkänojaa vasten.

Aapo naurahtaa. "No miks et muuta?" se kysyy.

"No arvaa onko mulla sellaseen rahaa ja porukat on sitä mieltä, et miks muuttaa ku kotonaki voi asua", selitän "Pitäis varmaan hankkia joku työ"

"Tuu korjaamolle", Aapon ehdotus tulee aivan puskista.

"Hä?" mitä hän tarkoittaa?

"Niin niin, siellä on aina tarvetta apukäsille", hän selittää katse tiessä.

"Mut en mä mitään autoja osaa korjata", naurahdan.

"No et niin, mut voisit vaikka siivoilla ja auttaa aina silloin tällöin. Oppisit samalla", Aapo selittää.

Olen hetken hiljaa. "Mä voisin harkita tota", mumisen vakavissani.

"Tietty, tarjous pysyy voimassa", poika naurahtaa.

Aapo pysäyttää rotiskonsa rivitalon pihaan. Poimin reppuni takapenkiltä ja nousen autosta pois, juuri ennen Aapoa. Menemme sisälle ja Aapo kehottaa minua viemään reppuni hänen huoneeseensa. Kun olen hänen huoneessaan muistikuvat Aaposta pyyhe päällä, kiihkeä suudelma ja minun rivot sanani tulevat mieleeni. Punastun omien ajatusteni johdosta ja lähden pois huoneesta ripeästi. Aapo on keittiössä ja kääntää katseensa minua kohti kun tulen pois huoneesta.