Millicent Morge ja lumottu maa

OSA 9 - Ben löytää pimeyden lapsen

Ben löytää pimeyden lapsen

Tuuli puhalsi Evan hiuksia hellästi pois hänen kasvoiltaan. Hän hymyili leveästi, mikä sai Gustafin näyttämään entistä onnellisemmalta. Mies suuteli vaimoaan pitkään ja jopa Millicentin mielestä hellyyttävästi. Kuitenkin jokainen heistä tiesi pimeyden vellovan jossain kaukana yhä vahvempana. Valmistellessaan uutta hyökkäystä kenties jopa kuningattaren luokse.

Eva kehotti Gustafia esittelemään paikkoja Millicentille ja Benille Millicentin kääntyessä kolmeen soturiin päin. Ensin Millicentin huomasi se hellyyttävä mies, joka loi Millicentiin miellyttävän katseen. "Hei Milli, Audriana on kertonut susta paljon" hän huikkasi iloisesti. Millicent ei tiennyt, että Audrianalla oli tapana puhua hänestä asioita täysin tuntemattomille ihmisille. Millicentistä oli vaivaannuttavaa puhua ihmisten kanssa, jotka tiesivät kaiken hänestä, vaikka hän ei tiennyt mitään heistä. "Ja te olette?" Millicent päätti kysyä tietämättömänä asiasta. Hänen ei tarvinnut kauaa odottaa vastausta. "Mä olen Hugo" hellyyttävin soturi vastasi heti ja jatkoi: "tuo taas on Pascal, vahva soturi". Hän osoitti kalvakkaa miestä, mutta käänsi pian sormensa pinkkitukkaiseen tyttöön. "Hän on Kitty Katye" Hugo ilmoitti. Tyttö heilautti kättään tervehdykseksi sanoen: "Sano vaa Katy" Pascalin ollessa yhä hiljaa.

Pian Gustaf veti Millicentin mukaansa Pascalin, Katyen ja Hugon luota. "Sä haluut varmasti nähdä nämä kaikki ihastuttavat paikat!" Gustaf huudahti iloisesti Millicentille. Millicentin mielestä Gustaf oli turhankin innoissaan ja halusi takaisin sotoreiden luo. He vaikuttivat hänen mielestään todella siisteiltä.

Ben asteli Millicentin ja Gustafin luo oransissa puvussaan. Millicent tykkäsi puvusta, vaikka oranssi olikin aika lähellä keltaista. Keltaisenakin puku saattaisi menetellä, mutta valkoisena se olisi täydellinen. Millicent vilkaisi nopeasti omaa valkoista mekkoaan. Se oli hieno.

Gustaf johdatti seurueen syrjäiselle lammelle. Hänen ilmeensä oli muuttunut vakavaksi. "Tämä lampi on pyhitetty", Gustaf sanoi tavallista hiljaisemmalla äänellä. Hän kuulosti särkyneeltä. Millicent tiesi, ettei hänen nyt kuulunut sanoa mitään. "Tällä lammella tapahtui murha vuosia sitten ja nyt Audriana syyttää minua siitä", Gustaf jatkoi särkyneenä. "Mitä tapahtui?" Millicent kysyi, kun ei enään pystynyt hillitsemään itseään.

Gustaf puri huultaan, mutta yritti pysyä kovana. "Roberton kätyrinä toimiva Fred Frank hyökkäsi tänne", Gustaf puhui. "Yritin vain suojella perhettäni ottaessani jumalien takoman miekan, mutta sen voima sai minut hämilleni". Gustafin poskilla näkyi pienet kyyneleet hänen jatkaessaan: "Minun ja Audrianan sisko, Victoria yritti auttaa, mutta silloin Fred sai yliotteen". Millicent jäi sanattomaksi, sillä ei hän voinut aavistaakaan tätä kaikkea.

Ben oli kumartunut suuren hautakiven luokse. "Tässäkö Victoria makaa?" hän kysyi, vaikka todellisuudessa tiesikin vastauksen. Gustaf nyökkäsi astellessaan lähemmäs Beniä. Hän oli yhä surullinen. Millicent hyvin harvoin menetti perheenjäseniään ja sääli Gustafia. Olisi kamalaa, jos oman siskon murhasta syytettäisiin turhaan. Millicent alkoi epäilemään Audrianan empatiaa yhä enemmän ja enemmän.

Gustafin kääntyessä Millicentiin päin, Millicent huomasi Benin katoavan jonnekin metsän uumeniin. Ben katseli ympärilleen, sillä oli varmasti nähnyt jonkun kalvakan tuijottamassa heitä. Hän käveli yhä syvemmälle ja syvemmälle, kunnes näki pimeässä puiden välistä ikäisensä tytön kuolleen näköiset kasvot. Tytön poskilla oli pikimustia kyyneleitä ja kaikki värit vain katosivat hänen läheltään.

Ben jähmettyi kauhusta siihen paikkaan. Tyttö oli todella karmivan näköinen. Ben yritti kuumeisesti keksiä jotain sanottavaa tuolle tytölle, joka tuijotti häntä. "Kuka olet?" Hän kysyi tajuamattaan edes mitä kysyi. "Olen Abigail, Victoriellen tytär", tyttö vastasi todella onton kuuloisesti. "Varoitan sinua, tänne tulevat pimeyden ratsut vuosien tauon jälkeen".