Toit minulle joulun

5. luku

A/N: Tarinamme saavuttaa jo puolivälinsä, ja tässä luvussa päähenkilöidemme tunteet roimahtavat ilmiliekkeihin - mutta onko se kenties virhe?

x S

——————————————————

Minä ja Liam yövymme mökissä, joka sijaitsee muista mökeistä erillään aivan rinteen tuntumassa. Päästyäni sisälle katselen uteliaana ympärilleni avarassa olohuoneessa, jonka ikkunoista vuoristoon avautuva maisema varastaa kaiken huomion. Mökki itsessään suurine hirsipalkkineen ja jättimäisine ikkunoineen on todella tunnelmallinen, ellei sitten jopa romanttinen. Karistan sanan "romanttinen" nopeasti pois mielestäni. Olen täällä töissä, ja se että taivaallisen kuuma pomoni majoittuu kanssani samaan mökkiin ei merkitse yhtään mitään. Ja se, että hän suuteli minua eilen merkitsee vielä vähemmän.

Mökki on kaksikerroksinen ja onneksi myös riittävän tilava kahden toisistaan piittaamattoman ihmisen majoittumiselle. Sisällä on hieman koleaa, joten teen tulen takkaan, jonka jälkeen valtaan toisen makuuhuoneista. Sen jälkeen onkin tullut aika lähteä huoltomökkiin lämmittämään illalliseksi tarkoitettua hirvenlihakeittoa sekä Isabellan tänä aamuna leipomaa leipää. Liamista ei näy vilaustakaan, ja hyvä niin. Suoriudun tehtävästä kyllä ilman häntäkin. Muonitus on sitä paitsi minun vastuullani, joten haluan hoitaa tämän yksin.

Illallistarjoilu sujuu ilokseni ongelmitta, ja jopa Cindy tuntuu kerrankin olevan tyytyväinen (mitä nyt keitto on hänen mukaansa hieman liian kuumaa). Syötyään pariskunnat vetäytyvät takaisin mökkeihinsä valmistautumaan revontuli-iltaa varten. Minä puolestani tiskaan tiskit ja suunnistan vasta sen jälkeen takaisin mökillemme. Löydän Liamin keittonurkkauksen pöydän äärestä. Hän selailee keskittyneenä puhelintaan ja nostaa katseensa näytöstä tajutessaan läsnäoloni.

"Menikö kaikki hyvin?" hän kysyy.

"Loistavasti. Edes punapäällä ei ollut moitteen sanaa", virnistän ja istahdan olohuoneen leveälle plyysisohvalle. "Mitä sinä olet puuhaillut?"

"Olen hoitanut pakollisia paperitöitä ja katsellut revontulitutkaa. Niistähän ei koskaan voi olla varma, mutta on luvattu kirpeää ja selkää yötä, joten meillä on hyvät mahdollisuudet nähdä revontulia", Liam sanoo rypistäen otsaansa. "Haluatko tulla mukaan?"

"Mielelläni, minunhan pitää sitä paitsi tarjoilla kaakaota. Vaikka on meillä Suomessakin revontulia", sanon ja mietin milloin olen viimeksi mahtanut nähdä kyseisen valoilmiön. Siitä on kyllä useampi vuosi.

"No, siinä tapauksessa sinun kannattaa vaihtaa vaatteet. Homma starttaa puolen tunnin kuluttua", Liam sanoo ja tajuan hänen olevan oikeassa. Nousen ylös ja raahustan huoneeseeni pukeutumaan.

Puoli tuntia myöhemmin kokoonnumme mökkien edessä. Yötaivas on pimentynyt, ja tähdet loistavat taivaalla kirkkaasti. Tamara seisoo pinkissä untuvatakissaan pariskuntarykelmän edessä, ja minä liityn osaksi joukkoa. Hämmästyksekseni yleensä syrjässä pysyttelevä Liam astelee reippaasti Tamaran rinnalle.

"Rakkaat ystävät, nyt koittaa se hetki mitä monet teistä ovat hartaasti odottaneet. On aika tutustua revontulien ihmeelliseen maailmaan. En itse ole alan asiantuntija, joten luovutan puheenvuoron nyt Woodhill Laken omalle  pojalle ja isännällemme Liam Bradylle. Ole hyvä Liam", Tamara sanoo ja kaikki taputtavat kohteliaasti. Liam hymyilee leveästi, ja tunnen sydämeni jättävän lyönnin välistä. Vaiti nyt, typerä sydän.

"Tervetuloa vielä minunkin puolestani. Ensiksi haluan onnitella teitä valinnastanne, sillä olette saapuneet erääseen Kanadan parhoista revontulipaikoista. Revontulethan aiheutuvat aurinkotuulen varautuneiden hiukkasten osumisesta Maan ilmakehään. Ja ne ovat..."