Toit minulle joulun

8. luku

A/N: On jouluaatto, ja tänään tarinamme saa toivottavasti arvoisensa päätöksen. Kuinka käy Iisan ja Liamin? Se selviää nyt.

Tähän yhteyteen suosittelen ylle linkittämääni biisiä. Kyseessä on oma suosikkini moderneista joululauluista, ja tykkään kovasti lauleskella tätä miehelleni joulun aikaan (tosin mun ääni ei varmasti tee laululle millään tavoin oikeutta).

Laulun sanat sopivat kyllä aika hyvin myös tähän tarinaan, ja olivat mulla vahvasti mielessä tätä vilmeistä lukua kirjoittaessani. Mutta nyt itse asiaan...

x S

——————————————————

"Onko sinun tosiaan pakko lähteä jo tänään?" Isabella kysyy kulmat kurtussa kun seuraavana aamuna hörpin kahvia keittiön puolella. Keittiössä ruokailusta on tullut minulle tähän mennessä tapa. Salin puolella koen olevani vain yksi majatalon vieraista, kun taas keittiössä oloni on puolestaan huomattavasti kotoisampi.

"Ei millään pahalla, mutta mitä pikemmin pääsen takaisin Suomeen sen parempi", sanon ja menen sen jälkeen halaamaan Isabellaa. "Sinua ja Aaronia minun tulee kyllä ikävä."

"Entäs Liamia?" Isabella kysyy kun olemme lähestulkoon rutistaneet toisistamme ilmat pihalle.

"Ei puhuta hänestä", mutisen suu tiukkana viivana. En halua puhua Liamista, koska se tekee liian kipeää.

Isabella huokaisee. Olen kertonut hänelle lyhyesti tilanteestamme (en tosin siitä että harrastimme seksiä), ja olen myös myöntänyt tilanteella olevan osuutta siihen että olen päättänyt aikaistaa lähtöäni.

"Kunpa asiat olisivat toisin. Oletko varma, ettette te voisi vielä puhua?" Isabella kysyy näyttäen lähes epätoivoiselta.

Pudistan päätäni. "Ei meillä ole mitään puhuttavaa. Veljesi teki harvinaisen selväksi sen, ettei välillämme voi koskaan olla mitään."

"Kai me kaksi kuitenkin vielä voimme pitää yhteyttä?" Isabella kysyy ja halaan häntä uudelleen.

"Tietysti. Tulet aina olemaan ystäväni. Sinä ja Aaron olette huipputyyppejä. Ja huhut kertovat, että te olette menossa treffeille", sanon iskien silmääni.

"Älä viitsi", Isabella sanoo muka vihaisena, mutta näen ettei hän todellisuudessa ole asiasta tippaakaan pahoillaan.

"Hei Iisa, sinun taksisi odottaa pihalla", oviaukkoon ilmestynyt Aaron sanoo onnistuen näyttämään jotenkin syyllistävältä. "Vein laukkusi jo sinne."

"Kiitos", sanon ja menen halaamaan myös Aaronia. "Minun täytyy nyt mennä."

"Me saatamme sinut ulos", Isabella sanoo ja Aaron nyökkää.

Isabella ja Aaron kannoillani menen salin kautta eteisaulaan. Liam seisoo tiskin takana ja vilkaisee minua syrjäsilmällä ennen kuin kääntää katseensa takaisin tietokoneensa näyttöön. Jään epäröiden seisomaan paikoilleni.

"Me mennään varmistamaan että kaikki laukkusi tulivat varmasti mukaan", Isabella sanoo ja vetää Aaronin kädestä pihalle luoden samalla minuun merkitsevän katseen.

Menen vastaanottotiskille reippaasti ja kaivan taskustani huoneeni avaimen, jonka lasken tiskin puiselle pinnalle. "Haluaisin kirjautua ulos", sanon kuulostaen huomattavasti itsevarmemmalta kuin mitä todellisuudessa olenkaan.

"Kiitos", Liam sanoo asiallisesti ja laittaa avaimen tiskin takana olevaan naulaan. "Toivottavasti olette viihtyneet Woodhill Housessa", hän lisää näpytellen konettaan. Olemme siis näköjään edelleen lähtöruudussa. Tai ei. Olemme sakkokierroksella.