Kylmäks ne aina sano🏳️‍🌈 (tauolla)

2

Joona lähti kaupan parkkiksilta ajamaan kohti kämppäämme mikä ei ollut hirveän kaukana. Hyvä puoli pikku asunnossamme oli se, että se sijaitsi todella lähellä lukiotamme.

Matka taittui rauhallisen hiljaisuuden sinetöimässä autossa. Kumpikaan ei puhunut, muttei se kumpaakaan taitanut haitata. Joona keskittyi tarkkaavaisesti ajamaan autoaan ja aina välillä hyräili jotakin kappaletta tai sitten rummutteli käsillään reisiinsä. Hän näytti iloiselta, eikä ihmekkään. Olihan hän sentään saanut mattonsa ja tahtonsa läpi. Hän tiesi vallan hyvin etten osannut sanoa hänen enkelihymylleen eitä.

Joona ajoi autonsa parkkipaikalle ja parkkeerasi sen. Avasimme turvavyömme ja nousimme sitten ulos autosta. Kiersin auton takakontin luokse, avasin takaoven ja nappasin käsiini kauppakassimme sillä välin, kun Joona oli ottanut mattonsa tiukkaan halimaiseen otteeseen. Pamautin takakontinoven kiinni ja kävelin enkelini luokse. Hän hymyili mulle hurmaavasti.

"Mä rakastan tätä mattoa! Kiitos, nallekarhu", Joona sanoi katsoen mua suoraan silmiin. Nyökäytin päätäni hymähtäen,
"Ethän sä oliskaan luovuttanut ellet olis saanu tota mattoa."

"No joo, totta!" blondi virnisti leikkisästi ja nappasi sitten käsivarrestani lähtien kuljettamaan meitä kerrostalolle. Kerrostalo missä asuimme oli punaruskea tiilitalo, jossa oli kuusi kerrosta ja melko hiljaista porukkaa, onneksi. Ulko-oviin piti laittaa pinkoodi ja se oli todella hyvä juttu. Eipähän kukaan ei -toivottu tullut hortoilemaan rappusiin ja huutamaan kurkkuansa käheäksi. Lisäksi seinät oltiin edes eristetty jollakin tapaa, jottei muiden asukkaiden huoneistoihin kuulunut lapsien innokkaat kirkumiset tai sitten hieman muunlaiset huudot.

Kuljimme kerrostalon ulko-ovelle ja näpyttelin siihen nopeasti pinkoodin, jonka muistin ulkoa. Joona ei vielä oikein muistanut pinkoodia ja sen takia hänen laittaessa pinkoodia, se piti näppäilläkin ainakin kaksi kertaa väärin ennen kuin se onnistui.

"Oikeesti ihanaa mennä huomenna kahvila Neilikkaan! Mä rakastan sitä paikkaa!" Joona hihkui astelessaan sisälle lämpimään ilmaan. Astelin hänen perässään sisälle ja varmistin, että ovi perässämme meni kiinni. Joona oli kauan haikaillut töihin menoa jonnekkin todella söpöön paikkaan ja hetken päästä hän olikin päässyt Amalian kanssa kyseiseen pieneen kahvilaan. Oli siis selvinnyt, että tämä Amalia omisti koko paikan ja nainen halusi tietenkin ottaa Joonan työskentelemään sinne. Enkelini sosiaallisista taidoista oli enemmänkin kuin hyötyä. Kaikki olivat ihastuneet innokkaaseen blondiin, joka sai kaikki aina lähtemään kahvilasta suupielet ylös päin suunnattuina.

"Uskon, sä hihkutat siitä niin paljon", sanahdin huvittuneena virnistäen. Kävelimme hissin luokse ja Joona painoi nappulaa tilaten hissin alimpaan kerrokseen.

"No, kun se on niin kiva paikka nii tottakai siitä on hihkutettava!" blondi puuskahti heittäen mulle leikkisän hymyn. Pyöräytin silmiäni.

Pian kuului kilahdus ja hissi avasi meille ovensa. Päästin lyhyemmän ensin, jonka jälkeen astelin hänen perässään tilavaan hissiin. Joona rämpytti hissiovien sulkeutumisnappia ja niiden sulkeuduttua, hän painoi kerroksemme nappia, vitosta. Tuhahdin jätkän toiminnalle, mutten sanonut mitään. Päätin vain seisoa hellyyttävästi hymyilevän blondin vierellä.

"Eihän sinne oo tullu ketään epämiellyttävää tyyppiä?" kysyin kääntäen jäänsiniset silmäni Joonaa kohden.

"Ei! Pelkästään tosi kivoi tai no kerran sinne tuli sellanen tosi ärsyttävä nirppanokka vanha nainen, mut loppuksi ei se niin paha ollutkaan. Kunhan sillä oli vaan huono päivä", blondi selitti vastaten katseeseeni. Hän hymyili, nyökäytin päätäni jätkälle.

"Tää matto sit tulee meiän huoneeseen!" hän ilmoitti, kun pääsimme ulos hissistä. Pyöräytin silmiäni samalla päästäen huuliltani huokauksen. Helvetin mattofetissi.