Kylmäks ne aina sano🏳️‍🌈 (tauolla)

7

Viikko oli jo kulunut siitä, kun kaksoset olivat päätyneet meille. Olihan siinä todellakin tottelemista, mutta hyvin me näytimme onnistuvan. Aamulla veimme kaksi rasavilliä pikku poikaa lastentarhaan ja kinasimme heidän kanssa joka kerta ainakin kymmenen minuuttia siitä jäisivätkö he sinne keskenään. Välillä molemmat tarraantuivat meidän housuihin tai paidan kulmaan kiinni yrittäen pitää meidät siellä. Kuitenkin aina lopulta pääsimme lähtemään. Koulu meni ihan normaalisti, Mikael jaksoi aina välillä vittuilla, mutta useammin Veeti astui kehiin ja sai aina poikaystävänsä kiinnittämään huomiotaan meistä häneen. Olin kiitollinen Veetille, että hän teki niin. Pari kertaa olisin halunnut kysyä miten ihmeessä vaaleahiuksinen jätkä oikein jaksoi Mikaelia.
Siltikin koulu oli haastavaa, tuli paljon kokeita ja ne oltiin tietenkin aseteltu juuri samalle viikolle, peräkkäin. Joona stressasi aivan hulluna niistä, vaikka vakuuttelikin mulle ihan muuta. Hän näytti olevan aina stressaantuneen näköinen ja kyllä se elekielikin sen kertoi. Muutenkin enkelilläni oli vaikeaa, heti koulusta päästyämme, hän suunnisti julkisilla kahvila Neilikkaan ja oli siellä töissä koko iltapäivän. Auton hän jätti mulle, jotta pystyin hakemaan Nikon ja Eetun pieneen taloomme. Olin aina iltapäivät kaksosten kanssa ja yritin mahdollisimman hyvin olla itkettämättä heitä. Se oli tosin hieman vaikeahkoa, sillä Niko päätyi aina kiusaamaan Eetua ja sai näin pari minuuttia nuoremman itkemään. Ei siinä munkaan hienot hyssyttelyt auttaneet.

Ilta oli jo saapunut ja samalla kaikki se pimeys oli kuin laskeutunut meidän päälle jättämättä yhtäkään valon hippusta ilmaan.
Olin saanut vaivalla Eetun ja Nikon nukahtamaan. Ne olivat välillä todella haastavia. Siinä missä Niko halusi telmiä ja leikkiä, Eetu vain halusi iltasadun ja sängyn alle tarkistuksen ettei vain siellä ollut mitään hirviöitä. Kyllä mä silti yritin kaikkeni. Oikeasti yritin, vaikka välillä tuntuikin sellaiselta kosketusherkältä pommilta.

"Joona?" huhuilin hiljaa antaen katseeni vaeltaa koko olohuoneen läpi. Koko asunto oli hiiren hiljainen.

Suunnistin askeleeni mun ja Joonan huoneelle ja joka askeleella kuulin hieman äänekkäämpää kynän suhinaa. Huokaisin hiljaa, Joona teki liian paljon töitä ja ylikuormitti itseään. Hän oli töissä Neilikassa ja heti sieltä tultuaan hän leikki kaksosten kanssa ja sen jälkeen yömyöhään harjoitteli ja luki kokeisiin. Mä olin oikeasti huolissani siitä. Hitto vieköön, se oli mun enkä halunnut sen kärsivän milläkään tapaa.

"Joona?" kuiskasin astellen blondin luokse. Laskin hellästi käteni hänen olkapäälleen saaden jätkän hieman säpsähtämään. Hän istui rullatuolilla ja teki läksyjä ja lisätehtäviä yhden ainoan koulupöydän päällä. Kuitenkin enkelini lopetti hetkeksi työnsä ja painoi takaraivonsa mun rintakehää vasten.

"Sä tiiät mitä oon mieltä sun yölukemisistas", huokaisin laskien toisen käteni hänen hieman likaisiin hiuksiin. Pyörittelin hiustuppoja sormieni välissä. Huomasin Joonan sulkeneen silmänsä ja hänen huuliltaan pääsi pieni henkäys,
"Mut, kun mun on pakko hoitaa nää alta."

"Tota menoo sä oot kuollu, Joona", tuhahdin ottaen askeleen taaemmas. Joona aukaisi silmänsä ja kääntyi mua kohden väsynyt hymy huulillaan,
"En mä oo kuolemassa."

"Toi ei oo terveellistä", väitin napaten enkelini ranteesta kiinni. Vetäisin hänet melko helposti ylös tuolista itseäni vasten saaden samalla hänen suustaan pienen yllättyneen älähdyksen.

"Hajus perusteella et oo hetkeen käyny suihkussa, joten nyt olis hyvä aika sille", mumisin saaden Joonan ruskeavihreiden silmien lämpimän katseen itseeni.

"Vaan sillä ehdolla et säkin tuut." pieni leikkisä virne kohosi huulilleni,
"Niin mä aioinkin. Enhän mä nyt mun yliväsynyttä poikaystävääni voi yksin sinne päästää."