Kylmäks ne aina sano🏳️‍🌈 (tauolla)

4

Jännitys kupli vatsassani ja koko olemukseni oli muuttunut ihan myrskyisäksi. Olin ollut niin jännittynyt, että olin päättänyt siivota taloamme kuin hajoittaa jotakin. Miksi ihmeessä Joona oli suostunut sellaiseen edes vihjaamatta mulle mitään aikaisemmin? Joona oli todella hyvä ihmisten kanssa ja se varmaan pärjäisikin kahden pojan kanssa, mutta mä saisin jonkun hermoromahduksen. Jos ne kaksi olivat identtisiä kaksosia niin miten ihmeessä erottaisin ne toisistaan? Entä jos ne eivät tykkäisi musta yhtään eikä kuuntelisi? Apua enhän mä niitten kaa pärjäisi millään! Istahdin lopulta yli pehmeälle sohvalle ja nojauduin selkänojaa vasten samalla sulkien silmäni. Hemmetti, miksi vuodeksi!? Ketkä vanhemmat jättivät lapsensa jollekkin hoidoksi vuodeksi? Miksi he eivät ottaneet niitä mukaan? Mitä vittua oikeesti?

Yritin rauhoitella tulistuneita hermojani avaamalla telkkarin ja yrittämällä katsoa jotakin ohjelmaa. Se näytti hieman auttavan ja sai mulle muuta ajateltavaa, ainakin hetkeksi. Edes huomaamattani raskaat silmäluomeni sulkeutuivat ja vaivuin unen ihmeelliseen maailmaan.

🍁 🍁 🍁 🍁 🍁 🍁 🍁 🍁 🍁 🍁 🍁 🍁
"Niko oota! Ota eka kengät pois! Herranjumala!" säpsähdin hereille yht'äkkiseen huutoon. Avasin silmäni ja karistelin silmistäni loputkin unenrippeet ennen kuin käännyin katsomaan eteiseen, jossa Joona seisoi hieman turhautuneen näköisenä. Kurtistin kulmiani, mutta sitten hänen puhelunsa tuli mieleen ja myös tietenkin se, että jostakin keittiöstä päin kuului juoksuaskeleita.

"Kummii! Mä haluan mehuaa!" kylmät väreet kulkivat selkääni pitkin, kun tiedostin väsyneille aivoillekkin sen, että kaksoset olivat jo talossamme. Nyt olinkin jo täydellisesti hereillä. Kampesin itseni jaloilleni ja lähdin enkelini luokse.

"Eno, eno, enoo, mehuaaa!" kuului hieman kimittävä ääni keittiöstä. Käänsin jäänsinisen katseeni huomataakseni pojan, jolla oli vaaleat kauranruskeat hiukset sekä kirkkkaat siniharmaat silmät. Poika hyppi jääkaappiamme vasten ja aneli mehuaan. Mehua? Eihän meillä edes ollut mehua.

"Anton!" Joona hihkaisi huomattuaan mut. Hän otti toiselta pojalta kengät jalasta, laittoi takit naulakkoon ja sitten syöksyi halaamaan mua.

"Moi enkeli", kuiskasin blondin korvaan samalla vastaten hellään halaukseen.

"Eno? Kuka toi on?" eteisessä ollut toinen poika kysyi arasti ja katsoi mua säikähtäneenä. Mähän tiesin, ne tulisivat pelkäämään ja inhoamaan mua.

Joona irtautui halauksesta, mutta jäi silti seisomaan vierelleni. Hän kyykistyi pojan tasolle, huulilla oli lempeä hymy,
"Hän on Anton, mun poikaystävä."

"Poikaystävä? Mikti Joonalla ei vaimoa kuin isillä?" poika kysyi kallistaen päätään samalla hänen hiustensa hieman mennen silmien eteen.

"Koska Joona rakastaa Antonia eikä ketään muuta", päivänsäde vastasi. Hän pyyhkäisi pojan hiuksia hellästi pois kasvoilta, mikä sai pikkuisen naurahtamaan suloisesti.

"Haluisitko sä esitellä itsesi Antonille?" Joona kysyi lempeästi ja sai pojalta nopean pään pudistuksen. Hänen huulensa olivat taas menneet hieman alemmas ja jälleen kerran poika näytti todella aralta.

"Ei se mitään. Anton tässä on Eetu." kyykistyin alemmas ihan vain pikkuisen mieliksi. Eetu näytti niin pelokkaalta ja aivan pieneltä versiolta Joonalta.

Eetu katsoi mua varovaisesti silmiin hieman hailakoimmilla silmillään kuin veljellään. Lopulta poika meni Joonan syliin ja kietoi pienet kätensä enonsa niskan taakse. Joona hymähti lapsen käytökselle, otti käsillään kiinni vehnäpojan pepun alta ja nosti syliinsä. Eetu piilotti kasvonsa enkelini kaulaan. Hymähdin nousten itsekkin seisomaan kunnolla.

"Niko! Tuuppas tänne niin säkin näät Antonin!"

Pian paikalle viiletti samannäköinen poika kuin Eetu. Eroa heillä oli se, että Niko oli hieman pidempi kuin veljensä sekä tietenkin kirkkaammat siniharmaat silmät. Myös se, että Eetulla oli hieman kiharaisemmat hiukset ja luonteet erosivat aikalailla, Eetu oli ujo ja Niko taas rasavilli. Niko nosti katseensa silmiini ja virnisti vekaramaisesti,
"Mä oon Niko!"