Me and my soulmate (Finnish)

1

Olen kyyristynyt huoneeni pienempään nurkkaan ja vapisen pelosta. Kylmä puulattia pistelee paljaita jalkojani saaden kylmät väreet kulkemaan koko kehoni läpi. Huoneen homehtunut ja pölyinen ilma haisee ikävästi nenääni, mutten välitä siitä. Olen liian peloissani. Toivon vain, että pysyt poissa, etkä tule tänne. Mitään muuta en toivoisikkaan, että pysyisit poissa ja ettet satuttaisi minua.

Toiveeni on kuitenkin turha, koska kuulen kuinka huoneeni ovi aukeaa ja sinä astut sisään. Tässä vaiheessa alan itkeä pelkästä pelosta ja kauhusta, jonka tiedän olevan aiheellista.

Koko kehoni jäykistyy ja yritän vain painautua enemmän kiinni takanani olevaan seinään ja toivoisin, että pääsisin sen sisälle turvaan.

Sinä otat humalaisia horjuvia askelia kohti minua ja alan itkeä vielä enemmän. Rajut nyyhkäykset vavisuttavat kehoani ja hautaan kasvoni käsivarteen kyynelten virratessa ryöppynä alas poskiltani. Tulet koko ajan lähemmäs laahustavien askelten saattelemana.

Tartut nopeasti kiinni käsivarteeni ja nostat minut rajusti ylös lattialta rimpuilustani huolimatta. Nostat kätesi ylös ilmaan, puristaen sormesi nurkkiin, valmiina lyömään sen kasvoilleni. Nyrkiksi lähtee tulemaan kovaa vauhtia kohti kasvojani, minun tuijottaessa sitä liikkumatta. Kyyneleeni ovat saaneet silmäni sumeaksi ja näen nyrkin olevan vain parin sentin päästä kasvoistani. Avaan suuni huutaakseni, mutta suustani ei pääse ääntäkään. Katselen vain kauhuissani nyrkkiä, joka tulee koko ajan lähemmäs, valmiina iskuun, joka osuu ihan pian kasvoihi-

Hätkähdän hereille syvästä unestani tarraten samalla kiinni kurkustani. Kylmä hiki on kastellut yöpaitani märäksi, joka tarrautuu kiinni ihooni inhottavasti. Nostan käteni kaulalleni, jota tunnustelen varoen. Olen taas huutanut unissani, mietin nopeasti mielessäni. Kurkkuni on kipeä ja karhea, joka tekee nielemisestä vaikeaksi. Teen sen kuitenkin vaivalloisesti, hengähtäen samalla syvään. Se oli vaan painajainen, vain painajainen, toistelen mielessäni.

Siirrän katseeni sänkyni vieressä olevaan kelloon, 19.05, sanon hiljaa tyhjässä huoneessa. Minun on mentävä. Työni alkavat aivan pian. Siirrän jalkani nopeasti sängyltäni laskien ne kylmälle puulattialle. Nousen ylös sängyltäni ja lähden kävelemään kohti kylpyhuonetta. Minun on pidettävä kiirettä etten myöhästy.
Siitä Jack ei pitäisi ollenkaan mietin saapuessani kylpyhuoneeseen.

Olen taas itkenyt unissani ja silmäni ovat arat ja turvonneet. Tuijotan itkusta turvonneita silmiäni ja valkeaksi valahtaneita kasvojani kylpyhuoneen vanhasta peilistä. Pitkät vaaleat hiukseni ovat sekaisin yön jäljeltä ja kosketan niitä kädelläni miettien miten edes saan ne selvitettyä. Huokaan syvään ja päätän aloittaa ehostautumiseni kylmällä suihkulla, jolla luulisin ainakin herääväni kunnolla.

Riisun hikisen yöpaitani, heittäen sen lattialle. Mukaan riisun myös alushousuni. Tämän jälkeen astun valkeaksi kaakeloituun suihkukoppiin. Käännän suihkun hanan päälle ja kylmä vesi saa minut säpsähtämään kerran, mutten välitä.

Tämä auttaa, se pyyhkii muistot painajaisesta pois mietin, kun kylmä vesi valuu pitkin alastonta kehoani saaden käteni kananlihalle. Tartun suihkusaippuaan ja alan levittämään sitä nopeasti vartalooni. Kaadan myös shampoota hiuksiini ja alan hangata sitä hiuksiini.

Lopulta, kun olen valmis painan pääni veden alle, antaen saippuan valua hiuksistani, samalla, kun nojaan kaksin käsin suihkukopin seinään.

Se oli samanlainen. Samanlainen, kuin aina ennenkin. Loputon ahdistava uni, joka saa kylmät väreet kulkemaan pitkin kehoani. Ne olivat muistoja, jotka sattuvat.

Muistot unestani ryöppyävät nopeasti mieleeni, saaden hengityksen kerääntymään rintaani ja pahoin voinnin suuhun. Tartun ahdistuksissani kiinni rinnastani ja koitan saada hengitykseni kulkemaan normaalisti.

Rauhoitu Evelyn, kaikki on ihan hyvin toistelen itselleni uudelleen ja uudelleen. Pieni ääni päässäni koittaa sanoa minulle, että kaikki ei ole hyvin ja tarvitsisin apua. Mutta olen jo tottunut syrjäyttämään sen pois mielestäni. Jos vaikka kaikki ei olisikaan hyvin minun on pysyttävä vahvana. Se on ainoa keino.

Nostan katseeni suihkukopin lattiasta ja suljen hanan. Otan suihkun viereisestä naulasta pyyhkeen ja kierrän sen ympärilleni samalla kävellen nopein askelin makuuhuoneeseeni, jättäen jälkeeni märät jalan jäljet. Vilkaisen taas sängyn vieressä olevaan kellon, 19.30. Olin ollut suihkussa melkein puolituntia mietin ihmeissäni. Kiroan hitauttani ja alan kuivaamaan kehoani vilkkaasti valkeaan pyyhkeeseen.

Lopulta ihoni ollessa melkein kuiva nostan pyyhkeen hiuksiini ja kiedon sen tiukasti kiinni tarkoituksena antaa hiusteni kuivua.

Kävelen alasti vaatekaapilleni aukaisten sen ylimmän kaapin. Vedän sieltä puhtaat alushousut ja rintaliivit, jotka puen hetkessä päälleni. Avaan seuraavan laatikon vetäen sieltä esiin "työasuni". Hyvä etten tuhahda äänen, tälle työasulle, joka kostuu ainoastaan mustista lyhyistä shortseista ja vieläkin lyhyemmästä vaikeasta T-paidasta. Siis oikeasti paita hädin tuskin peittää rintani! En edes halua puhua siitä miten ohut tämä paita on! Vedän vaatteet inhosta joutumatta päälleni. Ei minulla ole paljon vaihtoehtoja, Jack nimittäin haluaa, että pidän näitä, joten minä pidän. En edes viitsi vängätä vastaan hänelle, koska hänen pintansa on tunnetusti hyvin lyhyt ja minä tarvitsen tämän työpaikan. Siitäkin johtumatta, että inhoan sitä.

Istun vielä meikkipöytäni ääreen sitomaan vaaleat hiukseni korkealle ponnarille ja laittamaan kasvoilleni hieman meikkiä. Katson kasvojani, jotka ovat kalvan kalpeat vieläkin näkemästäni unesta. Irvistän hieman peilikuvaani, joten otan meikkivoiteen pöydältä ja alan taputtamaan sitä kasvoilleni ohueksi kerrokseksi. Lopuksi vielä laitan ripsiväriä silmiini ja punaan huuleni vaalealla huulipunalla.

Olen ainut työpaikkamme naisista, joka ei tälläydy täyteen meikkiin, joka ilta, kun tulee töihin. He oikein haluavat tuoda itseään esille ja saada osakseen mahdollisimman paljon katseita, kuin mahdollista. Itse en haluaisi kenenkään katsovan minua ja jos katsoo ei ainakaan niinkuin haluaisi syödä minut. Värähdänkin pelkästä ajatuksesta.

Nousen kuitenkin ylös meikkipöydän edestä ja vedän tuolin selkänojalta mustan kuluneen nahkatakin, jonka vedän päälleni. Otan vielä jo illalla palkkaamani laukun olalleni ja kävelen ulko-ovelle. Käännyn vielä katsomaan itseäni oven vieressä olevasta suuresta peilistä. Huokaan syvään "Sinä pystyt tähän Evelyn. Yksi päivä kerrallaan " sanon peilikuvalleni suoden itselleni pienen rohkaisevan hymyn, joka on tarkoitettu vain minulle.

Käännyn ulko-ovea päin, astuen ulos lämpimään kevät ilmaan ja aloittaen taas kerran kieltämättä todella pitkältä tuntuvan työpäivän.

//Siinä se sitten oli. Ensimmäinen kirjoittamani kirjan alku. Haluan jo tässä vaiheessa sanoa, etten osaa kirjoittaa kaikkea äidinkielellisesti oikein ja virheitä löytyy varmasti. En edes tiedä haluaako kukaan lukua tätä ja jos joku lukee niin pitääkö edes siitä. Haluan kuitenkin yrittää saada tämän kirjan kirjoitettua. Koitan saada julkaistua, joka viikko yhden luvun, mutta en ole varma onnistuuko se mm. Koulun takia. Tämä oli kuitenkin tässä tältä erää ja nähdään sitten seuraavan kerran uudessa luvussa. :)