Me and my soulmate (Finnish)

9

// VAROITUS: Luku sisältää hieman seksuaalista sisältöä, jos koet ettet pysty lukemaan sellaista, ehdottaisin että lopettaisit lukemisen tähän. :)

A/N: No siis antakaa kun vähän selvennän vähän tätä tilannetta.....

Siis viime julkaisusta on kaksi viikkoa ja ihan rehellisesti sanottuna en tiiä mitä on tapahtunut. 😂
Viime julkaisun jälkeisellä viikolla lähin mökiltä ja siihen nyt liitty kaiken laista sähläystä ja säätämistä niin ei oikein ollu aikaa kirjoittaa yhtään mitää ja sen takia kaikki vähän jäi. Ja sitten tällä viikolla oli aika paljon kaikenlaista menoa ja muuta sekoilua. Ja muutenkin oli vaan yleisesti sellainen tunne ettei vaan oo aikaa tehdä yhtään mitään.

Mutta haluan vaan sanoa, että oon pahoillani pitkästä välistä ja haluan ilmoittaa ETTEI tää tarina oo jäämässä kesken. Oon vaan sika hidas persoona kirjoittaa ja muutenkin vähän laiskan puoleinen. :) 😂

MUTTA nyt sitten itse tarinan pariin!!!!!!!!/
- - - - - - - - - - - - - -

Kertaus: Päätänkin kääntyä ja olen jo lähdössä juoksemaan loppu matkani kotiin, mutta matkani loppuu lyhyeen, kun törmään johonkin. Tai tarkkaan ottaen johonkuhun.

"Mihinkäs sinä olet matkalla tyttö?"
- - - - - - - - - - - - -
Hätkähdän peloissani edestäni kuuluvaa matalaa ja uhkaavaa ääntä, joka saa kylmät väreet kulkemaan pitkin kehoani, jättäen pistelevän ja inhottavan tunteen jälkeensä. Ja aivan kuin merkistä kylmä hiki alkaa valua pitkin niskaani, aivan kuin kehoni pystyisi aistimaan sisälleni kertyneen pelon. Jo muutenkin "hankalan" olotilani lisäksi tunnen, kuinka jalkani alkavat hitaasti vapisemaan, joka on pian levinnyt koko kroppaani.

Olen aivan, kuin patsas, joka on jähmettynyt paikoilleen, enkä edes uskalla nostaa katsettani jaloistani. Pelkkä ajatus liikkumisesta tuntuu mahdottomalta.

En usko että pystyisin mitenkään muutoin selviämään tästä tilanteesta, koska ainakin pakoon juokseminen aivan pois suljettu vaihtoehto. Vaihtoehdoksi jää vain yksi, joka on kaikista inhottavin. Minun pitää nostaa katseeni ja kohdata edessäni seisova henkilö.

Siispä kerään kaiken rohkeuteni rippeet ja nostan hitaasti ja varovasti katseeni kengistäni edessäni seisovaan henkilöön.

Mies seisoo edessäni, tukkien samalla tieni suurella kehollaan, joka näyttää siltä ettei se ole nähnyt pitkään aikaan juoksumattoa. Mies näyttää arviolta 30-vuotiaalta ja hän noin 170 senttimetriä pitkä. Mies näyttää mielestäni ihan tavalliselta, joita maailma on pullollaan, enkä tiedä siis miksi minulle tulee sellainen tunne, että olen nähnyt hänet joskus aiemmin. Toisaalta en tiedä sitäkään miten on mahdollista, että hän on pystynyt tulemaan eteeni ilman, että olen huomannut sitä.

Päätän kuitenkin omaksi tyhmyydekseni suunnata katseeni miehen silmiin hänen vartaloltaan ja sillä samalla hetkellä toivon etten olisi tehnyt sitä ollenkaan.

Mies nimittäin tuijottaa alaspäin minuun samalla, kun hänen huulilleen nousee mitä iljettävin hymy. Hymy näyttää viestittävän sitä, että jos minä en muista miestä edessäni niin hän muistaa kyllä minut. Eikä kyllä laisinkaan oikeista syistä.

Otankin automaattisesti yhden nopean askeleen taaksepäin, joka näyttää vain huvittavan miestä sillä hänen huulillaan oleva kuvottava hymy vain levenee ennestään.

"En yleensä pidä siitä, kun joudun toistamaan itseäni, mutta näin ensimmäisen kerran kunniaksi, kysyn vielä kerran : Mihinkäs olet menossa tyttönen?" Mies kysyy käheällä äänellä samalla, kun ottaa yhden askeleen eteenpäin ottaen kiinni väliimme muodostuneen raon.