Me and my soulmate (Finnish)

2

Saavun työpaikkani eteen ja katselen sitä hetken. Rakennus on vanha, mutta hyvässä kunnossa. Se on rakennettu punaruskeasta tiilestä, mutta tiilien väri on hieman vaalentunut auringon porotuksen takia. Talon katto loistaa himmenemässä auringon valossa, koska Jack (pomo) maalautti sen viime vuonna, sillä se oli mennyt jo vuosien kuluessa todella huonoon kuntoon. Taloon pääsee sisälle kahdesta suuresta tumman harmaasta ovesta, jotka ovet suoraan edessäni. Ovien yläpuolella lukee loistavin punaisin valo kirjaimin, Jack's Bar. Kirjaimet erottuvat hyvin illan tummenevaa taivasta vasten.

Tämä on siis työpaikkani. Baari. Aivan oikein baari todellakin. Eikä edes mikään tavallinen tavallinen baari, vaan miehille suunnattu baari.

Juuri niin olen hädin tuskin seitsemäätoista, mutta olen jo melkein huoraamassa itseäni aikuisille miehille.
Onneksi tilanne ei ole aivan niin paha, miltä se kuulostaa.

Olen töissä baarissa, jossa saan päivittäin osakseni himokkaita katseita sekä seksistisiä huomautuksia ja huutoa, miehiltä joita en edes tunne. Mutta he eivät voi kuitenkaan koskea minuun halusivatpa he sitä miten paljon. Jack on nimittäin pitänyt huolen siitä, ettei kukaan asiakkaistamme saa koskea meihin tarjoilijoihin. Mutta jos joku miehistä olisi alkanut käydä liian tuttavallisesti olisi hän lentänyt salamana oves ulos ovesta todennäköisesti musta silmä mukanaan.
Tästä niin sanotusta "koskemattomuudesta" voisin melkein rukoilla ääneen, niin kiitollinen siitä olen.

Osa tytöistä haluaa, kuitenkin olla hieman lähemmissä väleissä tässä baarissa käyvien miesten kanssa, tietynlaisesta lisä palkasta sovittuna tietenkin. Itselleni riittää kuitenkin vain juomien tarjoilu.

Nyt kuitenkin varmaan mietit miten 17-vuotias voi työskennellä baarissa tarjoilijana, kun en ole edes täysi-ikäinen. Se ei ole kuitenkaan mikään ongelma täällä San Franciscossa, koska tällaisia pieniä baareja on lukematon määrä ja melkein kaikissa työskentelee minun tavallani alaikäisiä nuoria. Poliisi on kyllä yrittänyt tehdä tästä lopun, mutta tästä luovuttiin pian, sillä tämän laisia baareja avataan kokoajan lisää, joten niiden etsiminen ja sulkeminen olisi kestänyt iäisyyden.

Olen kuitenkin henkilökohtaisesti vastaan baarissa työskentelyä ja pidän sitä vastenmielisenä työnä, mutta minulla ei ole paljon valinnan varaa, koska tarvitsen rahaa, jolla pystyn maksamaan asuntoni vuokran ja ostamaan jotain ruokaa syötäväkseni.

En minä koko tätä paikkaa inhoa on tässä muutamia hyviä puolia esimerkiksi työkaverini. Kieltämättä osa heistä on aivottomia ääliöitä ja tyhmiä, kuin saappaat, mutta olen myös saanut täältä hyviä ystäviä.

Eikä Jackaan ole paha ihminen, ainoastaan vain..... ailahteleva persoona. Juuri sellainen, ailahteleva persoona, siitä huolimatta uskon, että hänellä on hyvä sydän.....ainakin joskus. Tosin ilman häntä olisin varmaan vieläkin työtön.

Kun näin kaksi vuotta sitten työpaikka ilmoituksen lähi kauppani ilmoitus taululla, tartuin heti tilaisuuteen vaikken uskonut pääseväni töihin nuoresta iästäni johtuen. Jack ei kuitenkaan välittänyt iästäni vaan suostui ottamaan minut töihin ja olen siitä hänelle vieläkin kiitollinen jossain määrin vaikken sitä näytäkään.

Hätkähdän kuitenkin mietteistäni ja huomaan seisovani vieläkin ulkona baarin edessä. Alan kävelemään ripeästi oville päin ja kun pääsen sinne avaan harmaan oven nopealla nykäisyllä ja astun sisään.

Heti sisään astuttuani sieraimiini kantautuu tottuakin tutumpi haju, jonka olen haistanut melkein, joka ikinen päivä viimeisen kahden vuoden aikana. Tupakan ja pinttyneen hien haju, joka saa nenäni tukkoon ja silmäni vuotamaan vettä. Aaah.... suorastaan nautinnollista! (Huomatkaa sarkasmi)

Salin monet, liian vierekkäin laitetut pöydät ja niiden ympärille laitetut tuolit ovat täynnä ihmisiä, jotka keskustelevat kovaan ääneen, melkein huutaen. Kaiken melun keskeltä voin melkein kuulla kovan musiikin, joka peittyy kuitenkin puheen alle. Sali on melkein pimeä muutamaa valoa lukuun ottamatta.

Kun näön tämän tutun näyn haluaisin kääntää pois, mutta tiedän etten tee sitä. Minun on vain mentävä ja sillä selvä.

En voi kuitenkaan estää inhoavaa katsettani, jolla katselen kolleegoitani ja heidän työtään, kun he tarjoilevat juomia keimailevasti asiakkaille. He suovat miehille kujeilevia hymyjä ja flirttailevia katseita kävellessään heidän ohi juoma tarjottimia kantaen. Asiakkaamme, eli suoraan sanottuna aikuiset miehet katselevat heitä ahnaasti ja himokkaasti. Kaikilla tarjoilijoilla on samanlaiset paljastavat vaatteet, kuin minulla, joten heillä on sen puolesta kyllä paikkoja joita katsella.

"Evelyn!"

Havahdun ajatuksistani ja käännän katseeni salista, nimeni huutaneen henkilöön päin.
"Evelyn, mitä sinä täällä seisot?" Jack kysyy minulta saapuneet luokseni sulavasti pöytien välistä pujotellen. "En mitään" sanon huolettomasti, koska en halua paljastaa hänelle kuinka paljon inhoan tätä paikkaa. "No siinä tapauksessa suosittelen aloittamaan työt. Katie lopetti juuri työvuoronsa ja asiakkaat kaipaavat palvelua." Jack sanoo nopeasti kääntyen taas baaritiskiin päin, jossa hän tulikin luokseni. Baaritiski on Jack:n oma työpiste, jossa hän työskentelee, koska hänen mielestään kukaan muu ei osaa sitä yhtä hyvin kuinka hän itse.

"Selvä juttu, pomo" sanon ylipirteällä äänellä, jota käytän yksin omaan vain täällä ollessani.

Lähden kävelemään työntekijöille tarkoitettuun takahuoneeseen, jonne voisin jättää tavarani työpäivän ajaksi.

Takahuoneeseen saavuttuani, avaan huoneen tumman ruskean oven ja menen sisään. Huoneessa on kymmenisen harmaata metallista kaappia, jotka kaikki ovat ovat vasemmalla puolella ovesta katsottuna ja kaappeja vastapäätä on erillinen huone, jossa on henkilökunnan WC- tilat.

Kävelen ripeän askelin kaapilleni, joka on aivan viimeinen kaikista, peräseinän vieressä. Avaan kaapin ja työnnän sinne kassini ja nahkatakkini. Vilkaisen vielä nopeasti kaapin oveen, johon olen kiinnittänyt pienen vaalean sinisen peilin. Katselen suoraan vaalean sinisiin silmiini pienen hetken valaakseni itseeni hieman rohkeutta.

Taas kerran ilta jolloin on jaksettava pysyä vahvana ja yritettävä kestää. Välillä ihmettelen miksi edes jaksan välittää. Minkä takia? Ei minulla loppujen lopuksi ole erityistä syytä jatkaa enää eteenpäin. Ei minulla ole enää ketään, joka jaksaisi välittää. Vain yksin omaan minä olen jäljellä, pitämään itseni kasassa.

Vaikka miten paljon haluaisinkin luovuttaa minä lupasin. Minä lupasin hänelle, että jatkan eteenpäin, kävi miten kävi.

Näistä ajatuksista johtuen huokaan syvään tyhjässä huoneessa ja avaan silmäni, jotka olin ajatuksissani sulkenut. Silmäni kohtaavat peilikuvani kaapin pienestä peilistä ja tiedän katseestani, että olen taas kerran valmis.

Tämän jälkeen luon kasvoilleni flirttailevan hymyn, samalla sulkien oikeat tunteeni visusti kehittämäni naamion taakse, jota käytän nykyään harvase hetki.

Suoristan vielä ryhtini, pamauttaen yhtä aikaa kaapin oven kuuluvasti kiinni. Seison vielä hetken paikallani, jonka jälkeen käännyn itsevarmasti ympäri suunnaten matkani ulos takahuoneesta, omaan maanpäälliseen helvettiini toivoen samalla, että saan pidettyä naamioni kasassa koko loppu päivän ajan.

// Siinä taas toinen luku tähän kirjaan.
Haluaisin sanoa, että olen pahoillani siitä, että viime luvussa huomasin kirjoittaneeni aika paljon kirjoitus virheitä ja olen yrittänyt nyt kirjoittaa paremmin. Tässä luvussa ei tapahtunut mitään jännittävää, mutta kolmannessa luvussa LUPAAN, että tapahtuu jotain mielenkiintoista :) //

Words: 982